Tekijä: Irene Roivainen

Svenska dagen Raatihuoneella jäi kokematta perjantaina. Olin lupautunut emännöimään tilaisuuden, puhe oli tehtynä ja juhlavaatteet työhuoneella, mutta sairastuin kesken työpäivän. Onneksi Kristiina Mickelsson lupautui hoitamaan tilaisuuden puolestani. Harmittaa toki, sillä olisin mielelläni tavannut Tampereen ruotsinkielistä väkeä ja myös suurlähettiläs Molanderin, jonka kanssa minulla oli tilaisuus keskustella Ruotsin kuningasparin vierailun yhteydessä. Vaikka Tampere ei ole virallisesti kaksikielinen kaupunki, toivoisin, että ruotsin kieli olisi näkyvämmin esillä esimerkiksi museoidemme esittelymateriaaleissa.

Onko tämä nyt sitä? Uskon, ettei: lihaksia ja päätä särkee ja huonovointisuus vaivaa, mutta kuumetta ei ole paljon. Päivä on mennet punkan pohjalla.

Rieväkylän Ritu syyttää vihreitä demareiden poissulkemisyrityksestä valtuustosopimusneuvotteluissa. Myös Moron Aki Taponen arvailee, että ”vihreiden johtotroikka”: Pesä, Välimäki ja allekirjoittanut olisi tällaisten pyrkimysten takana. Toki toimittaja voi aina heitellä koepalloja, mutta huti tuli tällä kerralla. Valtuustoryhmämme neuvottelijoina toimi puheenjohtajistomme: Olli-Poika Parviainen, Niina Rissanen ja Kirsikka Siik. Olen varma että he toimivat asiapohjalta, eikä vanhalla kaartilla, Pertulla, Paulilla ja minulla ole ollut osaa eikä arpaa neuvotteluprosessissa.

Arvailun asemesta tutkiva journalisti voisi selvittää, mikä todella muuttui valtuustosopimuksessa, niin että vasemmisto lopulta lähti siihen mukaan. Väitän, että tosiasiassa ei mikään, tai oikeastaan vain heikkeni euroissa laskettuina. Kun ensimmäisen neuvottelukierroksen jälkeen demareiden Pekka Salmi ja vasemmistoliiton Marjatta Stenius-Kaukonen olivat ehtineet jo antaa julkilausuman, etteivät he ole sopimuksessa mukana, oli heidän enää vaikea perääntyä kasvojaan menettämättä. Ilman demareiden vpj. Atanas Aleksovskia sopua ei olisi syntynytkään: hänen ja muutaman muun maltillisen demarin ansiosta istuttiin uudelleen sopimuspöytään.

Olen todella tyytyväinen, että sopimus syntyi. Minulle olisi sopinut, että myös skp ja persut olisi saatu mukaan sopimukseen. Ihan vaan työrauhan vuoksi. Olen pormestarikampanjasta lähtien vaatinut, ettei mitään valtuustoryhmää suljeta päätöksenteon ulkopuolelle, koska hallitus-oppositio – asetelma ei sovi kuntaparlamentarismiin. Näinä vaikeina aikoina valtuuston pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, eikä kuluttaa energiaa turhanpäiväiseen nahisteluun. Demarit ovat toiseksi suurin valtuustoryhmä, siksi erityisesti heidän panostaan tarvitaan yhteistyössä. Vihreillä ei ole mitään syytä kilpailla demareiden kanssa, sillä olemme samoilla linjoilla heidän kanssaan monissa asioissa, vaikkapa joukkoliikenteen kehittämisessä.

Totta on, että olen ollut kriittinen valtuustosopimusprosessia kohtaan. Kahden kuukauden jauhamisessa on puolensa, mutta reilua olisi ollut alkuunsa esittää neuvottelun reunaehdot. Sitten olisi neuvoteltu ja sitouduttu ensin valtuustosopimukseen ja sen pohjalta pormestarin budjettiesitykseen. Linjakkuutta olisin siis toivonut, en ryhmien ulosjäämistä neuvotteluista.

Hyvää isänpäivää!

Kansanlehti jatkaa vihreiden syyllistämistä (Paavo Luokkala: ”Komentelun motiivina on ollut ennen muuta vihreiden pelko, että jos demarit ovat mukana, saattavat kokoomus ja SDP muissakin asioissa ja löytää uudelleen yhteisen sävelen, ja sehän vasta vihreiden kannalta kamalaa olisikin.”) Voi hyvänen aika, mistähän kellarin loukosta hra Luokkala mahtaa seurata maailman menoa? Itse ovat demarit itsensä nurkkaan laittaneet ja neuvottelut lopettaneet, ei siihen vihreitä ole tarvittu.

Onneksi en ole ollut neuvotteluissa mukana, sillä kärsivällisyyteni ei olisi riittänyt opposition vetkuttaessa näin pitkälle, vaan olisin vaatinut jo aikaa sitten perälautaa. Mainio ryhmänjohtajamme Olli-Poika Parviainen on ollut aktiivisesti neuvotteluissa mukana, samoin varapuheenjohtajat. Aivan uutta Tampereen poliittisessa historiassa on se, että kaikki valtuustoryhmät neuvottelevat tällä tavoin. Uutta on myös se, että pormestari ottaa neuvottelutuloksen lähes sellaisenaan budjetin pohjaksi. Vasemmistonkin näkemykset, vaikka ne eivät sopimukseen tulisikaan. Parempi puoliskoni Pauli Välimäki on ollut mukana neuvotteluissa sihteerinä ja pormestarin edustajana, ei vihreän valtuustoryhmän mandaatilla.

XL:ssä on kärsivällisesti odoteltu ”opposition” mukaan tuloa. Kysehän on käytännössä yhden yksityiskohdan viilaamisesta: mitä sanotaan lomautuksista vai sanotaanko mitään. Kukaan ei niitä halua, mutta jos niihin joudutaan, niistäkin on päätettävä yhdessä.

Ennen vanhaan vihreät heitettiin ulos budjettineuvotteluista, ennen kuin ehtivät päivää sanomaan. Ajat ovat todellakin muuttuneet, kun nyt ei ovia laiteta kiinni senkään jälkeen kun ”oppositio” on itse neuvottelupöydästä poistunut.

Toimittaja Markku Leppänen huikkaili viime viikolla ruutunsa takaa, eikö valtuuston puheenjohtaja voisi järjestellä esityslistan asiajärjestystä uusiksi, ettei yleisön tarvitsisi kärvistellä lehterillä yömyöhään.

Valtuuston asialistan käsittelyjärjestys menee vakiintuneen käytännön mukaisesti, Mitään taktikointia esityslistan järjestyksessä ei kuitenkaan ole ollut eikä tule olemaan. Enkä näe hyvänä sitäkään, että ryhtyisimme asialistaa muokkaamaan lehteriyleisön ehdoilla, eihän aina edes tiedä, mikä asia yleisöä vetää lehterille tai mikä asia valtuustoa puhuttaa.

Mutta valtuustokokouksien pituudelle voidaan kyllä tehdä jotain. Päätösvalmistelupäällikkö Ritva Salisma on tehnyt tilastoa, josta käy ilmi, että valtuusto on kuluvana vuonna istunut pidempään kuin edellisinä. Tämä on kiinnostava havainto: kun kokouspalkkioita leikattiin keväällä, kuviteltiin, että puhehalut vähenisivät neljän tunnin istumisen jälkeen. vaan ei. Listalla on ollut isoja asioita, jotka puhuttavat yömyöhään. Olen tyytyväinen siitä, että valtuusto käy hyvää keskustelua, usein replikoiden, mutta ehkäpä seuraavaksi on syytä lyhentää puheenvuoroja viidestä kolmeen minuuttiin. Olen luvannut, että asialistoja arvioidaan jatkossa tarkemmin ja pidetään tarvittaessa ylimääräisiä kokouksia, että työssäkäyvät ehtisivät käydä kotonakin ennen aamua. Ylimääräiset kokoukset maksavat toki, mutta tämä valtuusto on jo panoksensa antanut säästötalkoisiin.

”O tempora, o mores – oi aikoja, oi tapoja!”

Eilisillan valtuuston keskustelun voisi tiivistää näihin sanoihin. Valtuusto, joka on useaan kertaan selvin luvuin päättänyt Rantaväylän tunnelista, yrittää kaataa tehdyt päätökset kansanäänestysaloitteella. Onneksi enemmistö ymmärsi vastuunsa. Keskustelu oli vilkasta kautta linjan kaikista asioista, joten jouduimme jättämään puolen yön aikaan loput asiat pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Jo etukäteen oli selvää, että äänestys kansanäänestysaloitteesta muodostuisi tiukaksi. Päätin käyttää asiasta aloituspuheenvuoron, aivan samalla tavalla kuin olen tehnyt valtuuston strategian hyväksymisen yhteydessä, jolloin puheenjohtajana olen ”esitellyt” käsiteltävän asian. Kertasin valtuuston esityslistallekin kirjatut tunneliratkaisun vaiheet ja muistutin valtuustoa tehtyjen päätösten sitovuudesta. Tämäkös hermostutti demarit. Teinkö tahtomattani näkyväksi heidän lipsumisensa tehdyistä päätöksistä? Työjärjestys ei muka sallisi valtuuston puheenjohtajan käyttää tällaista puheenvuoroa. Olin varmistanut menettelytavan jo etukäteen päätösvalmistelupäällikkö Ritva Salismalta. Ei tule kuuloonkaan, että suostun kaupungin ylimpänä luottamushenkilönä seinäkoristeen rooliin, etenkään silloin kuin valtuustoinstituution arvovaltaa ollaan uhmaamassa linjattomilla päätösesityksillä.

Ensimmäistä kertaa kuluvana vuonna menin myös omaan pulpettiini käyttämään puheenvuoron valtuutettu Roivaisen positiosta. Korostin kansanäänestyksen arvokkuutta, jota ei pitäisi halventaa väärillä motiiveilla. Kyseessä ei ollut tunneliäänestys, vaan aloite kansanäänestyksestä. On väärin käyttää kansanäänestyskorttia tunnelin rakentamisen lykkäämiseksi tai muuttaa jo tehtyjä, sitovia sopimuksia. Pyrkimys kaataa jo selvin luvuin tehdyt päätökset on väärä. Valtuusto on instituutio, jonka tekemät linjaukset kestävät yli valtuustokausien: ne sitovat valtuutettuja ja valtuustoryhmiä. Oireellista olikin, että jotkut kansanäänestyksen kannattajat puhuivat paniikkijarrutuksesta. Pidin vääränä myös sitä, että kansanäänestys järjestettäisiin vain näön vuoksi, muka kansaa kuunnellen. Moraalitonta ja kallista.

Kyllä täytyy ihmetellä opposition takinkääntöä tässä asiassa. Ainoastaan vasemmistoliiton Sirkka-Liisa Virtanen ja Jari Heikkilä olivat suoraselkäisesti valtuuston aiempien linjausten takana. Demareiden ryhmäpäätös oli paljastava. Toki kaikissa ryhmissä on tunnelin puoltajia ja vastustajia, mutta tiukka ryhmäpäätös oli kyllä irtiotto aiemmista päätöksistä tunneliasiassa. Pekka Salmi sanoi suoraan, että demareilla ei ole ryhmänä kantaa tunneliin. Ihmettelen tätä kaikkien niiden päätösten jälkeen, joissa demaritkin ovat olleet mukana. Puhuiko tässä todellakin valtuuston toiseksi suurimman ryhmän puheenjohtaja? Perussuomalaisilta olisin ymmärtänyt uutena ryhmänä tuollaista puhetta. Oppositioasemassa voi keskittyä äänestäjien kosiskeluun ja jättää vastuun kantamisen muille, mutta jossain tulee raja vastaan vastuuttomuudessakin. Perttu Pesän kysymys, voiko demareihin luottaa enää muissakaan isoissa asioissa oli mitä aiheellisin.

Nyt voi huokaista pariksi päiväksi näistä harrastuksista. Myös edustaminen käy voimille, vaikka hauskaa onkin. Kaupungin puheenvuoro Kaupunkilehtien liiton 50-vuotsijuhlissa viime lauantaina, Finlaysonin Palatsin 110-vuotisjuhlissa maanantaina, paneelikeskustelu Tampereen Historiallisessa seurassa tiistaina ja keskiviikkoaamuna TeSo -seminaarissa.

O tempora, o mores – oi aikoja, oi tapoja!

Johan pomppasi: demarit esittivät kaupunginhallituksessa, että aloitteeseen kansanäänestyksestä Rantaväylän tunnelin rakentamista vastaan annettu vastaus palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Vasemmistoliitto sen sijaan oli päätösesityksen takana, eli että kansanäänestystä ei toimiteta. Demareiden ryhmänjohtaja Salmi ei ollut kokouksessa, joten ei ole varmuutta, millä kannalla koko ryhmä on. Anneli Kivistön kannan tiesin toki entuudestaan, Atanas Aleksovskin kantakin oli arvattava, mutta että Hanna Tainio pitkänlinjan vastuunkantajana lähtee moiseen mukaan, on jo silkkaa mediapeliä ja irtopisteiden keruuta. Ja sitten sitä muka ollaan valtuustosopimusta tekemässä.

Mielestäni kansanäänestysadressi on pahasti myöhässä. Asiasta on päätetty valtuustossa jo moneen kertaan ja sopimukset tunnelista tehty niin valtion kuin Tielaitoksen kanssa. Suora demokratia on hieno asia, mutta kansanäänestyksen idea ei ole muuttaa jo tehtyjä päätöksiä, vaan ohjata päätöksentekoa ennen kuin suuntaa on valittu.

Viikonloppuna oli tarkoitus olla Tartossa paikallisia vihreitä tsemppaamassa ensi viikonlopun vaaleihin, mutta jätin keikan suosiolla väliin flunssan vuoksi. Kun ei malta pitää kunnon sairaslomaa, tauti kestää ja saa uusia olomuotoja. Pauli pääsi keikalle kahden viehättävän ja fiksun Sinkkosen, Päivin ja Sallan, kanssa. Minä lepäilin kotona, luin aihetta sivuten Sofi Oksasen ”Stalinin lehmiä” ja kävin sunnuntai-iltana körttiseuroissa.

Viime viikolla luottamushenkilömenoja ei ollutkaan kuin pari kaupunginhallituksen lisäksi. Keskiviikkona kävin avaamassa Kaupunkilähetyksen ja Leiraksen ”Jutteluviraston” Postitalon aulassa. Siellä ehdotettiin kahvilan perustamista ikäihmisille, kun nuorillekin on sellainen saatu aikaan. Siinä on ajatusta. Ehkäpä Kaupunkilähetys voisi lähteä sellaista toteuttamaan, jos kaupunki antaisi siihen taustatukea. Ei kaikilla ikäihmisillä ole varaa mennä katukahviloihin istuskelemaan, eikä aina rohkeuttakaan.

Mutta onko kaupungilla varaa mihinkään uuteen avaukseen, kun vanhoja toimintojakin leikataan. Tapasin tänään vanhan bussituttavani: häneltä oli kesän aikana leikattu omaishoidon tuki 1520 eurosta n. 600 euroon! Tähän asti on meille päättäjille kivenkovaan väitetty, ettei omaishoidontuen kriteerejä ole kiristetty, mutta näköjään on, sillä ainakin tässä tapauksessa hoidettavan kunto on mennyt vain huonompaan suuntaan. Onko kaupungin tarkoitus saada puhki väsyneet hoitajat vielä taloudelliseen ahdinkoon? Vanhoja sopimuksia ei pitäisi tällä tavoin lähteä uudelleen tulkitsemaan. Tästähän otetaan selvää ja pistetään postia virkahenkilöille.

Kuopuksen syyslomaviikko kuluu kotona. Olisi tehnyt mieli lähteä hänen kanssaan käymään Sotkamon mummolassa, mutta kun työkiireiden vuoksi reissu olisi typistynyt kahteen päivään, jääköön se tuonnemmaksi. Täytyy keksiä loppuviikolla jotain kivaa.

Takana on kiireinen parin viikon putki. Koetan välttää päiväaikaan sijoittuvia tilaisuuksia, mutta tein poikkeuksen Vammaispoliittisen seminaarin kohdalla 22.9., jossa kävin pitämässä avauspuheenvuoron. Se olikin suhteellisen helppo tehtävä, kun pääpointit löytyivät taannoisesta pormestariohjelmastani. Ja tietysti kävin Seutuhallituksen kokouksessa viime keskiviikkoaamuna, kun listalla oli Rakennemallityö: oli ihan pakko päästä vääntämään esimerkiksi ilmastostrategian uittamisesta suunnitelman sisälle.

Tampereen ystävyyskaupunkien delegaatiot saapuivat kaupunkiin jo keskiviikkoiltana. Pormestarin tarjoamilla illallisilla oli hyvä tilaisuus solmia ensimmäiset kontaktit ulkomaisiin vieraisiin, sillä itselleni oli entuudestaan tuttuja vain Färsaarten Klaksvikin edustajat ja chemnitziläinen Andreas. Illallispöydässä minulla oli tilaisuus keskustella Kopavogurin pormestarin ja Odensen apulaispormestarin kanssa, samoin kuin Mwanzan pormestarin kanssa. Ihailen pormestarimme Timo P. Niemisen isännöintiä: hän tunsi pitkän luottamushenkilökokemuksensa ansiosta kaikkien ystävyyskaupunkien edustajat ja kävi koko vierailun ajan aktiivista vuoropuhelua heidän kanssaan.

Torstaipäivän aloitti kaupunginhallituksen juhlakokous Raatihuoneella, minkä jälkeen oli vuorossa juhlava Tampereen päivän palkintojen ja mitalien jakotilaisuus kahvituksineen. Steniuksen Marjatta johdatti ystävyyskaupunkivieraat Finlaysonin Pikku-Palatsille lounaalle, josta minä kiirehdin pitämään seminaariesitystäni Talentian seminaariin. Pikainen vaatteidenvaihto kotona ja sitten tervehdyksiä vastaanottamaan Raatihuoneelle ja juhlavastaanotolle.

Tuntuihan se hurjan juhlavalta asetella Paulin kassa täpötäyteen Juhlasaliin Tampereen fanfaarin soidessa. Tällä kertaa vieraita ei kätelty yhtäältä suuren vierasmäärän (n.500) ja toisaalta influenssan tartuntapelossa laaditun kättelykiellon vuoksi.

Itsestään selvästi puheenvuoroni oli historiapainotteinen tällaisena suurena juhlapäivänä. Tamperelaisen pakinoitsija Iisakki toteaakin minun käyneen puhettani varten läpi ”Tampereen historian lyhyen oppimäärän”. Iisakki on oikeassa. Tampereen yliopiston Historiatieteen laitoksen mainio ”Koskesta voimaa” -sivusto (http://www.historia.tampere.fi/etusivu.htm) oli aivan korvaamaton resurssi puheen valmisteluissa. Juhlaillan kuluessa monet kävivät kiittelemässä puhetta, josta erityisesti naiset olivat löytäneet uutta näkökulmaa paikallishistorian tulkintaan. Sydämellisimmät kiitokset sain kuitenkin emeritusprofessori ja ex-valtuustokollega Olavi Borgilta, joka luonnehti puhettani humanistin puheenvuoroksi. Se oli hieno tunnustus.

Olihan puheessa toki tulevaisuuden visioitakin, toki vain parissa lauseessa. Visioni eivät ole ristiriidattomia keskustelunavauksia, joten juhlapäivänä en halunnut luoda vastakkainasettelua, vaan positiivista mieltä. Esittämäni ajatus kävelykeskustasta oli tuonut professori Anneli Anttosen mieleen Elin Danielson-Gamborgin Tampere-kuvan Raatihuoneen Hatanpää -huoneessa. Maalauksessa Tammerkosken sillalla on vain jalankulkijoita ja hevosia. Totesin Annelille, että visioni on kuitenkin tulevaisuuteen eikä nostalgiseen menneisyyteen, joten en usko hevoskärryjen paluuseen.

Tänä viikonloppuna olen nauttinut lukemisesta. Pino tekstejä sosiaalityön uranuurtaja Jane Addamsista on tullut läpikäytyä uutta artikkelia varten. Lukaisin loppuun myös Mma Ramotswen uusimpia etsivän tutkimuksia kuvanneen ”Oivallinen aviomies”-kirjan.

Minullakin on oivallinen aviomies: vietämme tänä iltana 29. hääpäiväämme lastemme kanssa.