Tekijä: Irene Roivainen

Muutama minuutti puolenyön jälkeen napautin viime keskiviikon valtuuston kokouksen päättyneeksi. Valtuutetuilla piisasi puhetta yön tunneille saakka, mistä voi päätellä, ettei kokouspalkkioiden keväinen leikkaaminen hidasta menoa. Luvattoman moni ylitti puheenvuoron viiden minuutin ohjepituuden.

Apulaispormestari Airaksiselle myönnettiin ero tehtävästään, vaikka ex-demariapulaispormestarit olisivat halunneet torpata päätöksen. Olli-Poika Parviaisen esitys ”johtajasopimuksesta” sai aivan aiheetta kritiikkiä osakseen, pointtihan olisi sitouttaa jatkossa johtavat luottamushenkilöt sopimuksella tehtäviinsä koko 4-vuotiskaudeksi. Ojensin Harrille kaupungin läksiäislahjana Reinot. Hän on toiminut suoraselkäisesti Koukkuniemen Jukola-rakennuksen suojelun puolesta niin, ettei akka-akselin ole tarvinnut kytkeytyä kettingeillä Ainot jalassa Jukolan kivijalkaan. Anna-Kaisa Ikosen valinta apulaispormestariksi meni läpi yksimielisesti. Olen työskennelleet samalla laitoksella tämän pian tohtoroituvan sosiaalipoliitikon kanssa ja tiedän, että hänessä on ainesta tehtävään!

TIO- keskustelu kävi valtuustosalissa juuri niin kuumana kuin odottaa saattoikin. Salin vasen laita halusi repiä ideologisia pisteitä itselleen lehteriltä seuranneen TIO:n väen edessä. Tosiasiassa jokainen kokenut valtuutettu muistaa jo kaupunginjohtaja Rantasen valmistelleen asiaa, hän ei vain saanut asiaansa läpi silloin demariryhmässä. Ja jokainen kokenut valtuutettu myös ymmärtää, että tehty päätös oli esitetyistä vaihtoehdoista henkilöstön kannalta sittenkin paras, koska sen riskit voidaan hallita, toisin kuin in-house-yhtiön tai markkinoilla toimivan osakeyhtiön.

Siinä valtuuston varapuheenjohtaja Stenius – Kaukonen kuitenkin oli oikeassa, että vakuuttelu, ettei PSHP:lla ole halukkuutta yhteisomistajuuteen, on tavallaan kehäpäätelmä. Asiaa ei viety sairaanhoitopiirin hallituksen käsiteltäväksi, koska Tampereen johdolla oli jo kanta asiaan, ja sama kanta olisi tullut todennäköisesti sairaanhoitopiirinkin kannaksi – onhan Tampere PSHP:n suurin omistaja ja rahoittaja. Tämän totesi johtaja Yli-Rajalakin nyt, mutta sen olisi voinut sanoa jo aikaisemminkin.

Viikon ankara työputki helpotti vihdoin viikonloppuna. Palattuani virkamatkalta viime lauantai-iltana tein alkuviikon töitä yötä päivää esitarkastaessani yhden väitöskirjan ja kaksi tarkastukseen lähtevää pro gradua, muiden muassa. Viikko huipentui perjantaina yhden oman ohjattavani, Suvi Krokin väitöstilaisuuteen yksinhuoltajaäitien arjesta lähiössä, karonkkaa vietettiin komeasti Finlaysonin Palatsissa. Lauantaina suuntasimme Paulin kanssa Isojärven kansallispuistoon, josta palasimme muhkean suppilovahverosaaliin kanssa. Kuopuksemme oli lähtenyt viikonlopuksi jatkoriparille Nilsiän Aholansaareen kavereidensa kanssa.

Vaalirahoituskohu jatkuu ja saa uusia piirteitä. Ehdotan, että myös Tampereen kaupungin yhtiöiden myöntämä vaalirahoitus seminaarilippuineen ja taideostoineen kaivetaan esille. Mielestäni kaupungin ei tule maksaa puoluetukea missään muodossa.

Lauantaiaamu valkenee Rovaniemellä. Kolmen päivän lähiopetusjakso päättyy tänään ja ehdimme Heinosen Jarin kanssa illaksi kotiin Tampereelle, sillä Rovaniemellä Finnairin turvatarkastus tuskin tökkii samalla tavalla kuin Helsingissä torstaiaamuna.

Viikko sitten valmistelin puhetta Härmälä -päivään, jossa kerroin valtuustosyksyn haasteista, 40 miljoonan euron verotulovajeesta, kansanäänestysvaatimuksesta Rantaväylätunneliasiassa ja seuraavan kokouksen listalla olevasta Tietotekniikkakeskuksen liikelaitoksen palveluiden myymisestä. Tiistai-iltana oli valtuuston asukasilta Peltolammilla, jossa valtuustoryhmien edustajien tietoon tuotiin monia huolia alkaen alueen liikenneturvallisuudesta Pirkka-hallin nurmikenttäpysäköintiin ja hotellihankkeeseen. Ensimmäistä kertaa koin asukasillassa pyrkimystä aitoon vuoropuheluun valtuutettujen kanssa ilman isompaa syyttelyä ja nokittelua. Se johtui varmasti siitä, että paikalla oli monia Etelä-Alvarin jäseniä. Tavoiteltavaa olisikin, että nämä Alvarit toimisivat yhä enemmän välittäjinä alueidensa ja valtuustoryhmien välillä. Peltsulla kehitimme tähän rakenteenkin: Alvarin muistiot toimitetaan tästä lähtien kaikille valtuutetuille sähköpostilla.

Torstaiaamuvarhaisella luin bussissa Helsinki-Vantaalle Moroa, jossa Aki Taponen ehdottaa valtuustosalin takaseinälle vessoja, etteivät valtuutetut myöhästy äänestyksistä vessareissulla. Aki hyvä, valtuuston puheenjohtajakin ehti tässä kuulussa äänestyksessä kipaista naistenhuoneessa, vaikka niihin on tunnetusti pidemmät jonot kuin miesten vessaan. Sovittu viiden minuutin tauko venyi itse asiassa parilla minuutilla, kun valtuutettuja ei alkanut ilmaantua saliin. Toki valtuutetulla on oikeus käydä vessassa ja kahvilla milloin vain kokouksen kuluessa, mutta ihan oma moka on, jos sen vuoksi myöhästyy asian käsittelystä.

Aamulehti soittelee torstaina ja kyselee muistoja opiskeluajoilta. Luentotauolla ei muistu paljon muuta mieleen kuin Vespa, vaihtoehtoisen sosiaalipolitiikan yhdistys, jonka perustimme opiskelijakavereiden kanssa 80-luvun puolivälissä. Kotoa kuulen, että Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan 60-vuotisjutussa esitellään pääasiassa tiedekunnassa opiskelleita maisterijulkkiksia. No mitäpä mediaseksikästä olisikaan esitellä tiedekunnasta väitelleitä ja professuureja hoitavia kaupunginvaltuutettuja Heinosta ja Roivaista, mehän teemme vain akateemista perusduunia.

Eilinen taisi olla elämäni jännittävin päivä. Heräsin klo 04.30 aamutoimiin, jotta ehtisin kampaajalle ja Soili Wäreen meikattavaksi Zig Zagiin klo 06.15 ja siitä kaupungin autolla Turkuun Regean Bettina Lindroosin kanssa vastaan Ruotsin kuninkaallisia ja Tasavallan Presidenttiparia. Pidimme Bettinan kanssa molemmat pienen esitelmän junassa : minä Tampereen kehityksestä viimeisen 30 vuoden aikana ja Bettina kantasolututkimuksesta Tampereella. Vaikka puhe oli ollut valmis jo viikon ja Power Point-diat tehty sunnuntaina, tajusin tiistai-iltana, että esitys on liian pitkä. Kun lähdin nukkumaan puolelta öin, jäi Pauli muokkaamaan puhetta lyhyemmäksi.

Esitykseni meni omasta mielestäni ihan mukavasti, mutta nuori ja lahjakas Bettina oli aivan loistava. Hänen asiantuntemuksensa ja äidinkielenään puhuma ruotsi hurmasivat vieraat niin, ettemme meinanneet ehtiä ulos junasta Tampereen asemalla.

Kuljin koko päivän vieraiden matkassa Svenska Samskolanille, Raatihuoneelle, Muumilaaksoon ja Finlaysonin alueelle, Pauli liittyi seurueeseen lounaalla.

Lounastimme Raatihuoneella. Minut oli plaseerattu kuningatar Silvian ja Ruotsin suurlähettiläs Johan Molanderin väliin, Pauli tohtori Arajärven ja stadsrådet Christina Husmark Pehrssonin keskelle. Olin olettanut, että pormestari istutettaisiin arvopaikalle, mutta Ulkoministeriön protokollasäännöt eivät tunnista nähtävästi pormestarijärjestelmää. Hyvä kun saimme läpi ajatuksen, että pormestari on asemalla ja Raatihuoneella vieraita vastassa.

Minulla oli kesällä tilaisuus jo harjoitella tulevaa tilannetta, kun hovin ja presidentin kanslian väli kävi tutustumassa matkakohteeseen, ja lounastin heidän kanssaan Raatihuoneella. Vakuutuin siitä, että pärjään kouluruotsilla riittävän hyvin, vieraat puhuvat selkeästi ja ymmärtävät kyllä, jos joku sana on hukassa. Uskomatonta, miten vanhat taidot vetristyvät pienen treenaamisen jälkeen. Olin nuorena töissä ruotsinkielisillä paikkakunnilla, mutta onhan siitä jo 30 vuotta aikaa!

Hänen majesteettinsa kuningatar Silvia oli aivan ihastuttava pöytäseuralainen. Hän kertoi mm. hyväntekeväisyyssäätiöstään, mutta oli kiinnostunut myös minun taustastani. Presidentti Halonen oli puolestaan kiinnostunut mm. valtuuston voimasuhteista ja sukupuolijaosta.

Saattelimme päivän lopuksi Paulin kanssa vieraat lentokentälle. Kun palasimme kotiin, laitoimme saunan lämpiämään ja korkkasimme valkkaripullon ikimuistoisen päivän kunniaksi. Seuraavan aamun työmatka Kuopioon tuntui pikkujutulta tämän kokemuksen jälkeen.

Kaupunginvaltuuston pj. Irene Roivainen

Hallila -tapahtumassa 22.8.klo 13

”Kuulevatko poliitikot aidosti kuntalaisia vai ovatko vain kuulevinaan?”

Annetun otsikon sävy on haastava ja poleeminenkin: se sisältää jo epäilyksen siitä, mahtavatko poliitikot ottaa vakavasti kuntalaisia?

Lähdetäänpä liikkeelle ihan peruskäsitteistä. Jo käsitteen ”poliitikko” käyttö on omiaan luomaan välimatkaa kuntalaisen ja päättäjän välille. Itse ymmärrän niin, että kunnallisessa päätöksenteossa poliitikon kategoriaan voidaan lukea oikeastaan vain päätoimisina luottamushenkilöinä toimivat, eli pormestari ja apulaispormestarit sekä kansanedustajat.

Me muut olemme ”osa-aikapoliitikkoja”, jotka käytämme yhteisten asioiden hoitamiseen vapaa-aikaamme. Käytän itse mieluummin käsitettä luottamushenkilö. Eikö tässä olekin vahva sävyero? Puhe luottamushenkilöistä muistuttaa meitä siitä, että kuntalaiset valitsevat valtuustoon henkilöitä, joihin he luottavat. Poliitikostahan tulee mieleen lähinnä oman karriäärin itsekäs rakentaja. Jos lähdemme siitä, että kaupunginvaltuutetut ovat luottamushenkilöitä, valtuutettujen ja kuntalaisten välillä on lähtökohtaisesti luottamussuhde.

Mutta kuten elämässä voi käydä, voi tämä suhde – kuten muutkin suhteet – mennä karikolle. Miksi näin käy? Väitän, että yksi syy on se, että oma luottohenkilö valitaan väärän mielikuvan perusteella. Se on sama kuin paukauttaisi naimisiin postikuvaston kuvan perustella. Suhde vaatii sitä, että opitaan tuntemaan oma ehdokas kunnolla.

Kun se oma poliittinen suhde on löytynyt, on tärkeää pitää yhteyttä häneen. Valittuun on pidettävä yhteyttä vaalien välillä: kerrottava murheet ja kysyttävä, mitä tämä aikoo tehdä asioiden hyväksi. Mitä siitä tulisi, jos rakastuttuaan jättäisi kumppaninsa neljäksi vuodeksi unohduksiin?

Mutta aina ei tämäkään auta, vaikka valittu olisi kuinka taitava tai toimelias. Poliittisissa ryhmissä on oma nokkimisjärjestyksensä ja alakulttuurinsa: vallan kahvassa ovat usein kokeneimmat toimijat. Ryhmän avoimuudesta riippuu pitkälle, kuinka yksittäinen luottamushenkilö saa siellä äänensä kuuluviin.

Mutta jos hyvin käy, ryhmä ottaa asianne ajettavakseen ja vie sen muihin valtuustoryhmiin keskusteltavaksi. Näin saattaa käydä, jos vaikkapa kansalaisliike ottaa jonkin asian ajaakseen. Etenkin budjetin alla yksittäisillä asioillakin käydään kauppaa. Näin tapahtui mm. viime syksynä, kun Hallilan koulu saatiin säilytettyä. Kokemuksesta sanon, että asioita saa parhaiten läpi olemalla valtakoalitiossa. Sinänsä vierastan tätä hallitus – oppositio -asetelman tuloa kunnallispolitiikkaan. Demokratiaa on, että valtuustossa kuuluu kaikkien sinne valittujen ryhmien ääni.

Hyvät asiat, kuten koulujen ja päiväkotien tai Koukkuniemen Jukola-rakennuksen suojelu vaativat myös rahaa. Edes valtuustoryhmien yksituumaisuus ei riitä, ellei rahoitusjohtoa saada vakuutettua asian tärkeydestä: sillä etenkin nykyään he kysyvät, mitä otetaan pois. Eli tällaista nollasummapeliä.

Kuntalaisten kuulemiseksi järjestetään vuorokuukausin pormestarin ja valtuuston asukasiltoja. Ne ovat yksi tapa tulla keskustelemaan oman alueensa asioista. On toki vaarana, että näitä kuulemistilaisuuksia käytetään päätöksenteon legitimointiin, mutta itse näen ne tärkeinä vaikuttamisen väylänä.

Usein kuulee sanottavan, että poliitikot kätkeytyvät johtavien viranhaltijoiden selän taakse. Tätäkin varmaan tapahtuu, etenkin suurissa valtuustoryhmissä, joilla on rattaissa omia virkamiehiä, jolloin ei ehkä rohjeta kyseenalaistaa heidän näkemyksiään. Pormestarijärjestelmä antaa ensimmäistä kertaa kasvot luottamushenkilöperustaiselle päätöksenteolle ja on omiaan vähentämään virkamiesvaltaa. Viime valtuustokauden lopulla tekemämme johtosääntöuudistus palautti luottamushenkilöille valtaa, joka aiemmin oli delegoitu virkamiehille. Mielestäni delegointisäännöt pitäisi lautakuntatasollakin päättää kautensa lopettavassa toimielimessä, eikä uudessa, jota viedään kyllä niin kuin pässiä sarvista.

Kuntalaisella on paljon valtaa, jos sitä vain haluaa ja osaa käyttää. Äänestysprosentit kertovat siitä, ettei politiikka kiinnosta. Ongelma on mielestäni siitä, että kuntalaiset ovat ulkoistaneet politiikan ammattipoliitikkojen hoidettavaksi ja ovat vetäytyneet itse pois vaikuttamisesta. Vaikuttamiseen tarvitaan jatkuvaa poliittista työtä ja toimintaa kentällä: yhdessä tuumaamista ja asioista puhumista, esimerkiksi pitkäjänteistä järjestötoimintaa, niin poliittisissa puolueissa kuin asuinalueillakin. Tästä joukosta parhaat voimat nostetaan päättäjiksi, ”luottamushenkilöiksi”. Jos näin toimittaisiin, vaalirahoituskin tulisi kansan kädestä, eikä kuten nyt, gryndereiden tai muiden rahamiesten taskuista.

Onneksi täällä Hallilassa on ollut aina aktiivista asukastoimintaa ja hyvät yhteydet luottamushenkilöihin. Olette nostaneet omia asioitanne julkisuuteen ja lähteneet joukolla liikkeelle tarvittaessa. Se on myös tuottanut tulosta.