Tekijä: Irene Roivainen

Honored President of the European Olympic Committees, members of the European Olympic Festival organising Committee and National Olympic Committees and other distinguished guests. Hyvät kutsuvieraat.

My name is Irene Roivainen, I´m the Chair of the City Council. On behalf of the City of Tampere, I have great pleasure in welcoming you all to this reception at the Old City Hall, where the European Youth Olympic Festival host city contract was signed back in December 2007.

The city of Tampere was founded 230 years ago and the Old City Hall was built one hundred and eleven years later in 1890. So this building is 4 years older than the The International Olympic Committee (IOC(constituted itself on 23 June 1894).

The Old City Hall has long been at the centre of political events in Tampere. During the Civil War in 1918 the fraction called Reds made the Old City Hall their base. Most of those defending it were women soldiers. Traces of the ravages can still be found in this building.

In the mid-1960s, the building became a PR facility for the city administration. Over the years, the Old City Hall has become home to some of the finest Finnish works of art. I hope that you find time to wander through the building tonight and take a closer look at these wonderful works of art.

I wish to warmly thank all the young athletes, their coaches and support teams for attending the 10th European Youth Olympic Festival in Tampere. We have had an opportunity to host teams from 49 European countries However, this has only been possible because of the trust and support that our city has received from the European Olympic Committees in organising this event. Financial support from the European Union, the Ministry of Education’s national lottery funds and other partners has also been crucial for the success of the games. I would like to thank all of these groups as well as the Finnish Olympic Committee, the sports organisation Hämeen Liikunta ja Urheilu, local sports clubs and all the volunteers.

The main themes of the Tampere European Youth Olympic Festival have been sportsmanship, ecology and economy. As far as I know, we have successfully fulfilled all of these priorities.

The festival was a great success overall, in particular in terms of the sporting events.

We were especially delighted to have a high turnout of spectators. You could sense the young athletes’ tremendous enthusiasm at the competition venues and this also filtered back to those watching on television. I hope that everybody will take home good memories of Tampere and the Olympic Festival here.

Ladies and gentlemen, as Patrick Hickey, President of the European Olympic Committees, reminds us in the festival bulletin in the spirit of both the founder of the modern Olympic movement, Pierre de Coubertin, and the current president of the International Olympic Committee, Jacques Rogge: one of the Olympic movement´s prime concerns is the health and happiness of future generations. I would like to add one more aspect to this perspective: sports and fair play create social capital in communities and this plays an important role in diminishing social problems and in strengthening democracy and peace in our societies – not only in Europe, but also in a wider global context. The building we are in at the moment reminds us of the importance of these values. On behalf of the city of Tampere, I wish every success to the hosts of the 11th European Youth Olympic Festival, the city of Trabzon, Turkey.

Ladies and Gentlemen, hyvät naiset ja herrat:

I am honoured to welcome you all to this European Youth Olympic Festival closing reception. I hope that you have enjoyed your days here in Tampere and that you will enjoy your time tonight here in the Old City Hall. We wish you a very warm welcome.

(Raatihuonetta käsittelevä teksti perustuu teokseen Järvelä, Ari (2007): Tampereen Raatihuone – Pormestareiden talo).

Tähänastisen puheenjohtajakauteni huippuhetkiä oli avata eilen Marita Liulian taidenäyttely Tampereen Taidemuseossa. Minulla oli lomaviikolla riittävästi aikaa tutustua kuvataitelijan töihin ja myös mahdollisuus tavata ihastuttava taiteilija. Näyttelyyn on mentävä vielä uudelleen ajan kanssa, koska se kosketti minua niin voimakkaasti. Toivon, että moni muukin löytää tiensä Tampereen Taidemuseoon elokuun loppuun mennessä.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan puhe Tampereen Taidemuseossa 3.7.2009 Marita Liulian näyttelyn avajaisissa.

Arvoisa taiteilija, hyvät kutsuvieraat!

Minulla on suuri ilo ja kunnia toivottaa teidät Tampereen kaupungin puolesta tervetulleiksi näyttelyn ”Choosing my religion – Uskontoja jäljittämässä” -näyttelyn avajaisiin. Ensiksikin haluan kiittää kaikkia yhteistyötahoja, joita ilman tämä näyttely ei olisi ollut mahdollinen.

Tampereen Taidemuseo on tunnettu monista kansainvälisistä näyttelyistään, joista monet ovat käsitelleet vieraita kulttuureja, joten nyt avattava näyttely sopii erinomaisesti jatkamaan tätä perinnettä. Näyttely aloitti kierroksensa Kiasmasta keväällä 2009, jossa siihen tutustui 42 000 kävijää. Tampereelta näyttely jatkaa Wäinö Aaltosen museoon Turkuun ja vuonna 2010 Kuntsin modernin taiteen museoon Vaasaan.

Jo näyttelyn otsikko herättää ajattelemaan uskontoa omakohtaisen valinnan tuloksena, eikä niin kuin perinteisesti olemme ehkä tottuneet ajattelemaan: valmiin maailmankatsomuksen päälle pukemisena – tämä ajatushan konkretisoituu esimerkiksi omassa kirkossamme kastemekossa tai konfirmaatioalbassa (Kristuksen päälle pukemisena). Teema muistuttaa myös siitä, että myöhäismodernissa yhteiskunnassa ihmiset joutuvat entistä useammin valitsemaan elämänkatsomuksensa erilaisten aatesuuntausten basaaripöydistä ja tuunaamaan oman näköisensä tulkinnan usein melko ristiriitaisistakin aineksista. Dosentti Terhi Utriainen toteaa näyttelyteoksessa osuvasti: ”On tullut mahdolliseksi puhua uskonnosta entistä avoimemmin, rehellisemmin, kriittisemmin, uteliaammin, epäileväisemmin, kokeillen – jopa leikkisästi!”

Marita Liulian monitaideteos tarkastelee rinnakkain maailman pääuskontoja kristinuskosta juutalaisuuteen ja islamiin, hindulaisuudesta buddhalaisuuteen ja taolaisuuteen. Näyttelyn rohkeus on ensinnäkin siinä, että se nostaa keskusteluun uskonnot häpeämättömän kauniilla tavalla. Vaikka henkisyys ja spiritualiteetti ovat tässä ajassa kasvavan kiinnostuksen kohteena, voisi väittää, että niistä puhuminen on edelleen vaikeaa, koska meiltä puuttuvat vuoropuhelun mahdollistavat yhteiset sanat ja jaetut merkitykset. Mutta tässä astuu kuvaan taide ja taiteilija, joka tavoittelee tulkinnoillaan kauneutta ja viisautta, suostumatta rienaamaan kohteitaan.

Marita Liulian tapa lähestyä aihetta on kiinnostava: se purkaa yhtäältä realistista illuusiota uskonnosta havaittuna tosiasiana, ja toisaalta se ei tyydy lähestymään sitä persoonakohtaisena mentaalisena rakenteena, vaan päätyy kolmanteen, omakohtaisesti elettyyn ja – ruumiillisestikin – konstruoituun kuvaan. Marita Liulia kirjoittaa: ”Pyrin päinvastaiseen kuin modernit taideopettajani – merkityksillä ladattuihin, monikerroksisiin ja monitulkintaisiin kuviin. Monista näistä maalauksista olin unelmoinut jo vuosia, ehkä vuosikymmeniä, mutta ne saattoivat syntyä vasta kun teoksen käsikirjoitus oli valmis. Maalaaminen oli eräänlaista meditaatiota, jossa taideteos syntyi oman kehoni ja mielen yhteydestä.”

Kuvan ymmärtäminen konstruktiona johtaa ajattelemaan sitä politiikan ja ideologian – siis myös uskonnon – läpäisemänä kuvauksena. Tämä näkyy taiteilijan toisessa rohkeassa vedossa lähestyä maailman uskontoja sukupuolen näkökulmasta. Tässä kontekstissa, kuten taiteilija itse toteaa: ”Uskonnot ovat talouden ohella edelleen miesten lähes täydellisesti hallinnoimia alueita”, joissa naisille ”on edelleenkin tarjolla vain palvelijan tai välittäjän rooli”. Siitä huolimatta, että taiteilija on nainen, hän ylittää sukupuolten kategoriset rajat ja kokeilee teoksessaan sekä miehen että naisen uskonnollisia rooleja ja asuja, esimerkiksi juutalaisen opiskelijapojan hahmossa. Näin hän tulee tehneeksi eräänlaisen norminrikkomiskokeen, joka näyttää toteen uskontojen sukupuolitettuja rajoja, joissa nainen jää usein marginaaliin ja näkymättömäksi – myös kuvauksen kohteena.

Choosing My Religion -näyttelyssä on kysymys, kuten Terhi Utriainen toteaa – ”tietoisen ja uskonnollisesti sitoutumattoman taiteilijaminän rooli- tai pukuleikistä, tai identiteettikokeilusta, johon hän kutsuu yleisönsä mukaan”.

Näyttelyyn kytkeytyvässä maailman uskontoja kuvaavassa verkkotietopaketissa (www.maritaliulia.com/cmr) uskontoja tarkastellaan erilaisista näkökulmista, kuten niiden käsityksiä maailmasta, jumalasta, ihmisestä, kuolemasta, harjoituksesta ja säännöistä. Taide ei pelkästään kuvaa kohdettaan, vaan se rakentaa ja rakenteistaa myös todellisuutta. Terhi Utriainen kysyy: miltä osin Liulia piirtää maailmanuskonnoista estetisoivia tai eksotisoivia kuvia. Mielestäni Marita Liulian taiteesta välittyy pyrkimys vuoropuheluun kuvaamiensa maailmanuskontojen kanssa, hän myös tekee näkyväksi niiden kulttuurisia piilomerkityksiä.

Yksi toistuva teema valokuvissa on verhoutuminen kaapuun tai huiviin. Tämä toistuu eri uskontokuntien kuvauksissa kristinuskon Mariasta islaminaisten burkhaan ja hindujen sariin. Naisten kuvausten ohella kangas on kiedottu myös soturin kasvojen eteen. Huivi on vahva poliittinen symboli tämän päivän Euroopassa. Samalla se muistuttaa meitä huivin käytön historiallisesta merkityksestä omassa yhteisössämme. Huivipäisiä naisia on kuvattu myös suomalaisessa kuvataiteessa, ja myös uskonnollisten yhteisöjen kuvauksissa, kuten Venny Soldan-Brofeltin seuratupakuvissa tai Veikko Vionojan teoksissa. Mutta lähemmän tarkastelun kohteeksi ne eivät ole tainneet aiemmin päästä.

Taiteella on interaktiivinen rooli: se kutsuu katsojaansa vuoropuheluun. Uskontotieteilijän kysymys: ovatko uskonnolliset kuvat esteettisiä kuvia uskonnoista vai voivatko ne toimia pyhinä uskonnollisina kuvina, on mielestäni teoreettinen. Kysymys ei ole joko tai -asetelmasta, vaan sekä että -suhteesta. Kauneus on pyhää. Pyhä on kaunista.

Kiitokset Tampereen kaupungin puolesta taiteilija Marita Liulialle ja Tampereen Taidemuseolle hienosta näyttelystä. Tämän taidenäyttelyn suuri arvo on siinä, että se herättelee katsojaa kulttuurien väliseen vuoropuheluun ja ymmärrykseen. Siitä esimerkkinä juuri huivien uskonnollinen merkitys. Me ihmettelemme, kun bussissa tulee vastaan huivipäisiä maahanmuuttajanaisia, mutta emme muista, että kaksisataa vuotta sitten Suomessa syntyi herätysliike, jonka tunnus oli musta siniraidoin varustettu huivi. Ehkä moni ei tiedäkään, mutta tuo huivi tekee paluuta, kun nuoret körtit kietaisevat huivin kaulaansa tulevana viikonloppuna Seinäjoen herättäjäjuhlilla. Arvoisa taiteilija, hyvä yleisö, en voi välttää kiusausta vetää laukustani oma siniraitaiseni. Mutta se on jo toinen tarina, toivon, että jokainen teistä löytää oman tarinansa tästä näyttelystä.