Kategoria: Yleinen

Sairaanhoitopiirin hallituksen kokous ei olisi voinut sattua parempaan saumaan viime maanantaina. Päivää aikaisemmin oli nimittäin julkistettu sotea koskeva uusi linjaus. Sairaanhoitopiirin näkökulmasta uudistus on tervetullut, olkoonkin, että monet sen yksityiskohdat ovat vielä hämäränpeitossa. Viiteen erikoisvastuualueeseen eli Ervaan perustuvassa uudistuksessa korostuu erikoissairaanhoito, perussotepalvelujen jäädessä marginaaliin ainakin uudistuksen tässä vaiheessa. Muutokseen sisältyy paljon mahdollisuuksia: sujuvampia palveluja, nykyistä parempaa integraatiota erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä, mutta olen kyllä huolissani sosiaalipalveluista tässä kokonaisuudessa.

On totta, että sosiaali- ja terveyspalvelujen rajapinnassa on monia yhteisiä alueita nimenomaan erityispalveluluissa mielenterveyskysymyksistä päihdepalveluihin, mutta etenkin perussosiaalipalvelut ovat oma kokonaisuutensa, joissa yhteys kuntien lähipalveluihin on turvattava jatkossakin. Erityisalakoulutuksessa esitetty rakenne tuo toivottavasti uuden rahoituskanavan myös erikoissosiaalityöntekijöiden koulutukseen.

Sote-ja kuntarakenneuudistuksen irrottaminen toisistaan näkyy nyt konkreettisesti paikallistasolla. Esimerkiksi Tampereen seudulla valmisteltu Elinvoimainen kaupunkiseutu-selvitystyö joutuu kokonaan uuteen valoon. Kun kunnanvaltuustot ottavat huhtikuussa kantaa selvitysmies Rauno Saaren luonnoksiin, tiedetään jo nyt ettei suunnittelua voida enää jatkaa näillä eväillä muuttuneessa tilanteessa. Erva-konsepti vetää mattoa alta varsinkin seutukaupunkivaihtoehdolta.  

Erva-alueiden myötä yli puolet Tampereen kaupunginkin budjetista siirtyisi kulkevaksi erikoisvastuualueen kautta. Muutos romuttaisi nykyisen tilaaja-tuottaja-mallin; kaupungista tulisi yksi tuottaja laajemmassa kokonaisuudessa. Mahdollisesti toimintamalli menisi uusiksi muiltakin osin: elämänkaarimalli ei olisi ehkä paras tapa jäsentää palveluita, pormestarijärjestelmäkin jouduttaisiin miettimään uudelleen, sillä nyt apulaispormestarit ovat nimenomaan tilaajalautakuntien vetäjiä. Huoli demokratian kaventumisesta on myös aiheellinen, suurten yksikköjen myötä päätöksenteko karkaa helposti kauemmaksi.

Sairaanhoitopiirin johto ja Tampereen kaupunginhallituksen jäsenet tapasivat viikko sitten yhteisen pöydän ympärillä. Taloustaantuma pakottaa kuntapäättäjiä menokehityksen kriittiseen tarkasteluun. Käyttötalousmenojen ohella myös tulevat investoinnit olivat keskusteluissa mukana.

Kun istun kahdella tuolilla yhtäältä kaupunginhallituksessa ja toisaalta PSHP:n hallituksessa, on melko rasittavaa kuulla jatkuvaa valitusta erikoissairaanhoidon kustannusten kasvusta. Niin kauan kun kuntien tilaukset ovat alimitoitettuja, on budjetin ylityksiäkin luvassa. Tunnusluvut osoittavat selkeästi, että tarjous on ollut linjassa toteuman kanssa. Niin kauan, kun erikoissairaanhoidon jonossa on kuntalaisia, jotka eivät pääse asianmukaiseen hoitoon, ei ole perusteita säästöihinkään. Esimerkiksi tuoreen Potilasasiamiehen kertomuksen mukaan kuntalaiset kokevat, etteivät he saa riittävässä määrin lähetteitä erikoissairaanhoidon tutkimuksiin.

Olen seurannut sivusta ns. Kainuun mallin toimivuutta käytännössä. Palveluja saa paremmin kuin aikaisemmin, mutta vuodeosastohoitoa tarvitseva saattaa joutua hoitoon pitäjän toiseen laitaan kymmenien kilometrien päähän. Viikonloppuisin keskussairaalassa päivystävät keikkalääkärit.  Palveluja saa kotiin, jos koti muuttaa taajamaan, perukoille ei kotipalvelua voida järjestää. Erikoislääkärin vastaanotolle pääset, jos onnistut pääsemään omalääkärille ja saat lähetteen. Palveluseteleitä on tarjolla, mutta niissä säästetään, vaikka ne saattaisivat estää suuremman hoidon tarpeen.

Tampereen kaupunginvaltuusto teki tänään päätöksen keskusjätevedenpuhdistamohankkeesta selvin äänestysluvuin. Jarrumiehinä toimivat pääasiassa perussuomalaiset. Pääsin käyttämään oman puheenvuoroni heti pormestari Ikosen jälkeen ja totesin seuravaa:

”Uuden keskuspuhdistamon rakentaminen on perusteltua nimenomaan kaupunkikehityksen kannalta. Nykyinen Viinikanlahden puhdistamo on kaupungin keskustassa paraatipaikalla Pyhäjärven rannalla. Kun joka tapauksessa joudumme uudistamaan nykyiset puhdistamot ja myös viemäriverkoston, on järkevää siirtää puhdistamo pois keskustasta.

Sulkavuori on päätynyt sijoituspaikaksi sen jälkeen kun Pirkkala ja Nokia kieltäytyivät ottamasta keskuspuhdistamoa. Molemmat silloin selvitetyt sijoituspaikat olisivat olleet sikäli järkevämpiä kuin Sulkavuori, että jätteen purkuputki olisi saatu kauemmaksi alavirtaan, eli sinne minne puhdistettu jätevesi joka tapauksessa virtaa.

Sulkavuoren vaihtoehdosta tehty YVA-selvitys osoittaa, että keskitetyn puhdistamon ja hajautetun vaihtoehdon, jossa kehitetään Raholan, Viinikanlahden ja Lempäälän nykyisiä puhdistamoja, välillä ei ole suuria ympäristöeroja. Molemmissa vaihtoehdoissa saadaan samantasoinen eli nykyistä huomattavasti parempi puhdistustulos. Ekologisessa mielessä ei sillä, lasketaanko puhdistettu vesi yhdestä vai kolmesta putkesta Pyhäjärveen, ole juurikaan eroa. Pyhäjärven veden luokitus säilyy hyvänä molemmissa vaihtoehdoissa. Olennaista on se, että puhdistustasoa yleisesti parannetaan, jolloin Tampereen seudun lisääntyvä asutus voidaan ottaa kestävästi vastaan.

Sulkavuoren ratkaisulla on myös eräitä selviä ympäristöhyötyjä. Purkuputki sijoitetaan keskemmälle Pyhäjärveä. Näin Viinikanlahdessa, Vihilahdessa ja Raholan rannoilla – ja tietysti myös Lempäälässä – vesien kuormitus vähenee. Kallion sisään rakennettava puhdistamo on myös ympäristölle haitattomampi kuin maan päällä oleva puhdistamo. Tämän huomasimme, kun vierailimme Turun keskuspuhdistamolla, joka on rakennettu Kakolan mäen sisään. Ei melua, ei hajuja, ei saasteita. Ympäristöhyötynä kannattaa noteerata myös se, että keskuspuhdistamoon voidaan rakentaa jäteveden lämmön talteenottojärjestelmä, joka tuottaa merkittävästi uusiutuvaa energiaa kaukolämmön tarpeisiin.

Suurimmat ympäristöhaitat syntyvätkin puhdistamon rakentamisajan aiheuttamista häiriöistä. Kun rakentaminen kestää vuosikausia, on näihin haittoihin, kuten räjäytysten aiheuttamaan meluun ja tärinään, louheen kuljetuksiin ja muihin liikennehaittoihin suhtauduttava vakavasti ja lähiseudun asukkaiden huolia kuultava. Hyvällä ja osallistavalla suunnittelulla ja asukkaiden näkemysten huomioon ottamisella voidaan haitat minimoida siedettäviksi. Tällaisissa suurhankkeissa ei riitä, että lain vaatimat kuulemiset hoidetaan. On tehtävä paljon enemmän ja luotava toimivat vuorovaikutuskanavat asukkaiden kanssa. Näin ehkä NIMBY-ilmiö (Not in my backyard) vaihtuu YIMBY-ilmiöksi (Yes in my Backyard!).”

 

 

 

Tammikuu on kulunut tekemisen meiningissä niin, että blogimerkinnätkin ovat jääneet tekemättä. Kokousputki on käynnistynyt pitkän joululoman jälkeen, uutena käytäntönä aloitamme kaupunginhallituksen kokoukset joka maanantai jo klo 13.

Ehkä merkittävin poliittinen avaus tammikuussa on ollut ”Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu”-selvitysraportin julkistaminen tänään. Selvitysmies Rauno Saari on tehnyt hyvää ja perusteellista työtä. On ollut ilo toimia ohjausryhmän yhtenä tamperelaisjäsenenä ja todeta omin silmin, kuinka yhteistyö ja luottamus ovat vahvistuneet kuluneen vuoden aikana. Vielä tämän kevään kuluessa seutukunnan kunnat joutuvat kuitenkin ottamaan kantaa selvitysmiehen esitykseen: lähdetäänkö yhdessä kehittämään kaupunkiseutua? Tarjolla on kaksi vaihtoehtoa: yhden uuden kaupungin ja kaksiportaisen seutukaupungin malli. Lähes satavarmaa on, että yhden kunnan malliin eivät seutukunnan kunnat ole tältä istumalta valmiita, eikä tämä vaihtoehto saa välttämättä Tampereellakaan yksimielistä kannatusta. Tärkeää kuitenkin olisi se, että koko seutukunta sitoutuisi kuntarakenneuudistuksen jatkovalmisteluun. Uskon, että prosessi on jo tähän mennessä osoittanut, että seutuyhteistyön nykykäytäntö on monin tavoin riittämätön. Voi olla, että jo seuraava sukupolvi tällä seudulla elää todeksi yhtä kuntaa, mutta suora harppaus siihen ei taida olla realistista. Olisi hyvä muistaa, että yhtä tärkeää kuin lopputulos, on siihen johtava prosessi.

Lasken piikkejä aamukammasta ja Iloitsen siitä, että tämä on viimeinen vuosi kaupunginhallituksessa. Kahdeksan vuotta vallan ytimessä riittää: kaksi vuotta kaupunginhallituksessa, neljä valtuuston puheenjohtaja ja nyt taas toista vuotta kaupunginhallituksessa. Tämä aika on ollut kiinnostavaa, mutta kuluttavaa. Kukaan ei ole korvaamaton, uusi sukupolvi on kasvanut tehtäviinsä.

Tänä keväänä käydään Eurovaalit. Lupauduimme Paulin kanssa Tarja Cronbergin tukijoukkoihin heti, kun selvisi, ettei Satu Hassi jatka enää tehtävässään. Tarja on oppinut nainen ja ansioitunut meppi, joka tuntee niin Suomen syrjäseudut kuin isot ”kylätkin” maailmalla. Silti uskon, että myös Oras Tynkkysellä on erinomaiset edellytykset mennä läpi vaaleissa.

Maanantaina olivat viimeiset kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokoukset. Valtuusto on istunut kuluneena vuonna 14 kokouksessaan keskimäärin 5 tuntia per kokous, kaupunginhallitus joka maanantai myös useamman tunnin. Loma onkin tarpeen rankan kokousvuoden päätteeksi.

Viime viikolla kaupunginhallitus teki ratikkamatkansa Zürichiin ja Strasbourgiin. Matka oli antoisa, ja ohjelma tiivis. Päällimmäisinä terveisinä matkalta on varmaan pitkäjänteinen julkisen liikenteen suunnittelutyö ja määrätietoinen autoliikenteen rajoittaminen. Saatoimme havaita omin silmin, kuinka viihtyisiä kaupunkikeskustoja on voitu toteuttaa rajoittamalla niissä henkilöautoilua ja panostamalla ratikkalinjoihin. Aluksi muutokset olivat herättäneet asukkaissa vastustusta, mutta jo seuraavia linjastoa suunniteltaessa asenteet olivat olleet myönteisempiä. Esimerkiksi Strasbourgissa työantajat osallistuivat raideliikenteen rakentamiskuluihin, ja siellä oli käytössä aktiivipassia muistuttava taksoitusjärjestelmä vähävaraisimmille asukkaille. Uutena innovaationa meille esiteltiin myös yksiraiteinen ratikkamalli, jota oltiin kokeilemassa harvemmin asutuilla ja vaikeakulkuisemmilla alueilla. Tässä ratkaisussa raidetta käytettiin ohjaukseen, paino oli pyörillä. Tästä kumipyörävaihtoehdosta jotkut kollegat innostuivat selvästi, mutta trollikka tämäkään ratkaisu ei ollut, vaan selvä raidevaihtoehto.

Näin vuoden lopulla on syytä arvioida valtuustokauden ensimmäistä vuotta. Hieman yskien alkanut uuden koalition konsensus löytyi vasta tunnelipäätöksen jälkeen. Uusi pormestarikunta muodostaa koalitiossa yhtenäisen ja nuorekkaan tiimin, joka vie määrätietoisesti läpi tavoitteitaan. Tämä linjakkuus sopii tietysti uuden julkisjohtamisen ideologiaan, mutta samalla valta keskittyy yhä harvempiin käsiin. On hyvä muistaa, ettei pormestarikunta ole virallinen toimielin, mutta kuitenkin se linjaa kokouksissaan asioita ja sitoo päätöksillään ennalta kaupunginhallituksen käsiä. Toinen virallisilta toimielimiltä valtaa nakertava sivuraide on ryhmyreiden perjantaipalaveri, jossa myös sovitaan asioita etukäteen ohi virallisten toimielimien. Tarvitaanko tällaista, nyt kun kaupunginhallituksen uusi suunnittelukokous on tänä vuonna aloittanut toimintansa? Kun edellisellä valtuustokaudella oltiin huolissaan valtuuston vallan kaventumisesta, on nyt merkkejä siitä, että myös kaupunginhallituksen valta vähenee, kun valta keskittyy ryhmänjohtaja-apulaispormestareille. Tähän on hyvä palata, kun arvioimme toimintamalliamme tulevana vuonna.

Raskasta, suruntäyteistä syksyä ilahdutti Tasavallan Presidentin myöntämä Sosiaalineuvoksen arvonimi.

Nyt on aika siirtyä joulutauolle.

Levollista Joulun aikaa!

 

Pormestari Anna-Kaisa Ikosen ”Muutosbudjetti” on ankkuroitu kolmeen asiaan; talouskehitykseen, väestön ikärakenteeseen ja työllisyyteen.  On syytä olla hyvillään siitä, että vanha teollisuuskaupunki on onnistunut käymään rakennemuutoksen ja jonka väestönkasvun ennakoidaan jatkuvan yli 2000 asukkaalla vuodessa. Talousarviokirjassa on todettu tyytyväisyydellä, että väestön huoltosuhde oli viime vuonna toiseksi edullinen valtakunnassa: Tampereella se on 45, Helsingissä 42. Toisin sanoen sataa työikäistä kohti oli 45 alle 15-vuotiasta tai 65 vuotta täyttänyttä. Mutta kun toisaalla todetaan, että vuoden 2011 lopussa sataa työllistä kohti oli 123 työtöntä ja työvoiman ulkopuolella olevaa, ymmärretään, että taloudellinen huoltosuhde oli paljon heikompi. Korkea työttömyysaste, joka kesällä ylitti 16 prosenttia, ja erityisesti yli vuoden työttömänä olleiden määrän voimakas kasvu viimeisen vuoden aikana, haastavat kaupungin ripeisiin toimenpiteisiin. Kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja nuorten kesätyöt ovat hyviä avauksia tässä vaikeassa taloustilanteessa. Mutta tämä ei riitä: elinvoimainen Tampere edellyttää huoltosuhteen vastuunkantoa yhdessä koko seutukunnan kanssa. Päädyttiinpä tulevaisuudessa Tampereen seudulla Eurooppalaiseen kaupunkimalliin tai yhteen kuntaan, olennaista on, että verot kerätään yhteen yhteiseen kassaan.

Talouskriisin keskellä ei pitäisi kuitenkaan sortua äkkijarrutuksiin. Tampere-lisä on yksi sosiaalinen innovaatio, jota vihreätkin ovat perinteisesti puolustaneet päivähoidon monimuotoisuuden nimissä; päivähoidon monimuotoisuus on mainittu myös pormestariohjelmassa. Nyt se ollaan lakkauttamassa päivähoidon säästöjen nimissä. Kun budjettikirjassa todetaan, että päivähoidon kasvavaan palvelutarpeeseen vastataan lisäämällä oman tuotannon palvelutilausta 130 paikkaa, jää kysymään, mahtaako tämä riittää?  Ei riitäkään, sillä lasten subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan tarjoamalla muita vaihtoehtoja, kuten kerhopalveluita. Tampere-lisän leikkaus kohdistuu kipeimmin pienituloisiin perheisiin, kuten KD -valtuustoryhmän pj. Satu Sipilä aivan oikein totesi.  Leikkaus kohdistuu esimerkiksi yksinhuoltajanaisiin, joiden toimeentulo on satasestakin kiinni. Mutta ilmeisesti tämä on yksi keino saada matalapalkka-alojen naistyövoima pyörittämään tuotannon rattaita.

Hyvä uutinen on koulutilojen avaaminen harrastuskäyttöön, mutta vakava ongelma on koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat. Ensi vuonna päästään aloittamaan Vehmaisten koulun ja päiväkodin perusparannus, mutta monet muut yksiköt joutuvat toimimaan puutteellisissa ja epäterveissä tiloissa vielä vuosia. Sisäilmaongelmista liikkuu paljon epämääräistä ja virheellistäkin tietoa, kuten väite että ongelmat johtuvat kaupungin energiansäästötoimista. Siitä ei ole selvityksissä tullut näyttöä. Jos ongelmien syy halutaan kiteyttää yhteen sanaan, se on korjausvelka. Siksi on hyvä että sisäilmakorjauksiin lisätään budjetissa varoja.