Linjapuheen valmistelu setlementtiväelle olikin melkoinen iltaurakka viimeviikolla. Mutta kyllä kannatti! Setlementtipäivät olivat jälleen kerran hyvää mieltä tuottava tapahtuma. Viikonlopun vaalit eivät juuri kielenkantoja kirvoita tällä hetkellä. Vihreät ovat keskustan ohella suurin häviäjä. Paikallistasolla Hanna Tainio nousi upeasti äänikuningattareksi, mutta samalla esimerkiksi Minna Sirnö menetti paikkansa eduskunnassa. Palataan analyysiin tuonempana hiljaisen viikon ja Pääsiäisen jälkeen.
”Sosiaalinen vastuu ja vapaaehtoistyö”
Puheenjohtajan linjapuheenvuoro Setlementtipäivillä Tampereella 14.4.2011
Irene Roivainen
Hyvä Setlementtiväki, näiden setlementtipäivien teema ”Sosiaalinen vastuu ja vapaaehtoistyö” johtavat meidät peruskysymysten äärelle. Heikki Waris sosiaalipolitiikan professori ja Setlementtiliiton puheenjohtaja 1940- ja 1950-lukujen taitteessa, näki jo tuolloin yhteisöjen merkityksen ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Amerikkalaisen sosiologian pohjalta hän hahmotti yksilön ja yhteiskunnan väliin jäävän sosiaalisen sfäärin, jossa toteutui ihmisten välinen yhteys.
Setlementtityöllä on ollut historiansa aikana monenlaisia rooleja suomalaisessa yhteiskunnassa. Jo 1900 -luvun alkupuolella ylläpidettiin lastentarhoja, lastenneuvoloita ja työkeskuksia, myöhemmin keskityttiin opistoliikkeenä aikuiskoulutukseen ja harrastustoiminnan ohjaukseen ja 1990 -luvun laman jälkeen yhä selvemmin jälleen myös sosiaaliseen työhön. Voisi todeta, että setlementtityötä on aina luonnehtinut joustavuus ja sopeutuminen paikallisiin oloihin.
Heikki Waris piti vapaaehtoistyötä koko yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeänä toimintana. Waris arvioi sosiaalisen tasauksen pyrkimystä ja korosti voimakkaasti tarvetta vapaaehtoiseen sosiaaliseen toimintaan (Vuorovaikutuksen liike). Vapaaehtoistoiminnan Waris jakoi yhtäältä keskinäisyyttä ja tasa-arvoa korostavaan solidaarisuustyöhön ja toisaalta kansalaisten vastuuseen nojaavaan työhön. Esimerkkinä jälkimmäisestä Waris mainitsi henkilökohtaista vastuuta painottavan AA-toiminnan sekä ”sosiaaliseen kasvatustyöhön” keskittyneen setlementtiliikkeen. Waris kuvasisetlementtejä paikkoina, joissa oli saatu kokemusta vapaaehtoisen työvoiman ja ”persoonallisen palvelun” suuresta merkityksestä. Lisäksi hän vetosi kristilliseen periaatteeseen (Room. 15:1), joka tähtäsi yksimielisyyteen kehottamalla ”vahvoja” yhteisen vastuun kantamiseen.
Hyvät kuulijat
Setlementtityö ei ole hyväntekeväisyystyötä, jossa autetaan ylhäältä alaspäin. Sen lähtökohtana on vertaisuus ja vastavuoroisuus. Setlementtityö ei kohdistu myöskään pelkästään yksilöihin ja henkilökohtaiseen auttamiseen, vaan se korostaa myös julkista ja yhteisöllistä vastuuta.
Yhteisöllinen vastuu merkitsee tässä liikkeessä myös haastetta, että olemme tukemassa ihmisten kansalaistumista. Siinä missä julkiset palvelujärjestelmät jäsentyvät ammattilaisiin ja kategorisiin asiakasryhmiin, tässä liikkeessä tulisi ihmiset nähdä kansalaisina ja lähimmäisinä sosiaalisine oikeuksineen.
Kysymys ei ole vain hyveellisistä arvoista, vaan viime kädessä ihmisten keskinäisen riippuvuuden tunnustamisesta ja yhteiskunnan kokonaisedusta. Taloustieteen Nobelin palkinnon ensimmäisenä naisena saanut Elinor Ostrom on tutkinut yhteisresurssien, kuten yhteismetsien, kastelujärjestelmien ja kalastusalueiden hallintaa ja osoittanut, että yhteisomistuksessa olevat resurssit tuottavat usein yhtä hyvin kuin yksityisesti omistetut. Ostrom on osoittanut, että useiden uusliberalististen taloustieteilijöiden vaalima ajatus itsekkäästi ja lyhytnäköisesti omaa etuaan ajavista ihmisistä ei pidäkään aina paikkaansa, vaan ihmiset toimivat yhteisöllisesti silloin kun se on järkevää. Toisistaan riippuvaisten ja yhteen hiileen puhaltavien ihmisten arkiset ratkaisut voivat edistää kestävää kehitystä ja paikallisdemokratiaa paremmin kuin yritysten ja yksilöiden oman edun tavoittelu. Kyse ei ole epäitsekkyydestä, vaan sen ymmärtämisestä, että kaikkia osapuolia hyödyttävä win – win -yhteistyö voi toteutua vuoropuhelun kautta, jossa kuullaan kaikkia osapuolia.
Tämä edellyttää tasa-arvoisuutta ja sosiaalista pääomaa, siis sitä, että ihmiset verkottuvat keskenään ja luottavat toisiinsa ja toistensa kanssa tekemiinsä sopimuksiin. Luottamus ja vastuu ovat paikallisdemokratian reunaehtoja. Demokratia toteutuu vain yhdessä tekemällä ja huomaamalla, että se muuttaa myös meitä itseämme ja omia asenteitamme, kykyjämme ja näkemystämme yhteistoiminnasta.
Hyvät ystävät
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on viime kädessä hyvinvointikunta. Helsingin kaupungin pitkäaikainen sosiaalijohtaja Aulikki Kananoja peräänkuuluttaakin kunnallista sosiaalipolitiikkaa, jossa yhteisöllisyyden rakentamisen on keskeinen haaste. Hän peräänkuuluttaa ”paikallisiin tarpeisiin nopeasti reagoivaa sosiaalipolitiikkaa ja yhteisöllisyyden vahvistamista kansalaisyhteiskunnassa esimerkiksi paikallistasolla”.
Suomen kuntarakenne elää voimakkaiden muutosten aikaa. Kuntien määrä on vähentynyt ja palvelurakenne muuttunut. Kun 1960-luvulla kuntia oli noin 500, on niitä tällä hetkellä runsaat 300. Eräät virkamiehet ovat esittäneet, että kuntien määrä voisi tulevaisuudessa olla vain kaksikymmentä. Puolueet ovat – ainakin nyt vaalien alla – yksituumaisesti torjuneet nämä ajatukset, mutta puolueissakin kannatusta saa kuntien määrän vähentäminen 100 – 200:aan. Kuntien määrän vähentyminen asettaa erityisiä haasteita palvelujen järjestämiseen lähellä kuntalaisia.
Tampere ei ole ainoa kaupunki, jossa julkista palveluverkkoa on kehitetty siihen suuntaan, että palvelut alueilla vähenevät ja ne keskitetään muutamille suuralueille tai jopa yhteen ja samaan paikkaan lähelle keskusta-aluetta. Palvelujen karsiminen on koskenut niin koulu- kuin sosiaalipalveluverkkoa. Tämä on suuri takapakki verrattuna 1980-luvun alkuun verrattuna, jolloin suurena innovaationa perustettiin lähiöihin korttelikouluja ja alueellisia sosiaali- ja terveysasemia eri kaupunginosiin. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään siitä, että kuntalaisten palvelut harvenevat alueilta, vaan myös julkiset tilat häviävät sieltä. Käytetäänhän alueellisten palvelujen purkamisessa usein perusteluna tilakustannusten säästöjä.
Julkisten palvelujen keskittäminen isoihin yksiköihin saattaa kyllä merkitä toiminnan tehostumista kuntatalouden näkökulmasta, mutta kustannukset kaatuvat helposti kuntalaisen maksettaviksi niin euroina kuin tunteinakin, kun matkat palvelujen äärelle kasvavat. Paikallisyhteisöt ”orpoontuvat”, kuten Setlementtiväen hyvin tuntema professori Hannu Katajamäki nasevasti kehitystä kuvaa.
Vaikka kunta ja setlementtityö ovat molemmat palveluja tuottavia yhteisöjä, eroaa setlementtityö kunnasta siitä, että se on myös vuorovaikutuksen yhteisö. Yhdessäolo ja yhteisöllisyys ovat voimavaroja, jota viranomaistyö ja byrokratia eivät synnytä. Se kasvaa vain lähellä olemisesta ja verkostoissa. Setlementtityön merkitystä yhteisöllisyyden tuottajana ei voida aliarvioida, onhan ihmisten yksinäisyys tämän päivän suurimpia ongelmia. Setlementtiliikkeen erityinen haaste on oman perinteensä pohjalta kantaa vastuu paikallisuuden, yhteisöllisyyden ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamisesta aikana, jolloin kuntien palvelurakenne keskittyy ja lähipalveluja karsitaan.
Uudessa strategiassamme pohdimme tätä kysymystä seuraavasti: ”Äärimmilleen viety tehokkuus on ansa. Ihmisten ja palveluiden kokoaminen yhä suurempiin yksiköihin, asioiden arvon mittaaminen pelkästään rahassa ja kaiken kilpailuttaminen näyttävät johtavan vääjäämättä sosiaalisen pääoman hupenemiseen, eettisyyden ohenemiseen ja lopulta ihmisoikeuksien kaventumiseen. Tämä kaikki näyttää tapahtuvan ilman, että ihmiset sitä lopulta tahtoisivat. Vanhat yhteisöllisyyden muodot ovat osin vaihtumassa toisiin. On merkkejä siitä, että ihmiset haluavat olla mukana rakentamassa hyvää yhteiskuntaa. Läheiset ihmiset, kiireetön aika, ekologiset arvot ja kulttuuri ohittavat monien arvovalinnoissa rahassa mitattavat tavoitteet.”
Uuden strategiamme keskiössä on ajatus ”Uudesta paikallisuudesta” vastavoimana taloudellisuutta ja tehokkuutta yksisilmäisesti ajavalle uudelle julkisjohtamiselle. Kansalaisten ja yhteisöjen hyvinvointi edellyttää paikallisuutta, jossa pystytään vaikuttamaan oman asuinalueen ja arkisen toimintaympäristön palveluihin ja toimintamahdollisuuksiin. Uusi paikallisuus tarkoittaa sitä, että toiminnan lähtökohtana on kansalaisten hyvä arki ja paikallinen päätöksenteko.
Setlementtitaloilla on edelleen tärkeä rooli paikallisina demokratiakouluina ja sosiaalisen pääoman keskuksina. Asuinalueilla tarvitaan edelleen kokoontumispaikkoja, joissa kansalaiset voivat kokoontua yhteen keskustelemaan yhteisistä asioista. Kun julkisia tiloja lakkautetaan, pidetään sitäkin lujemmin setlementtitaloista kiinni. Ne voisivat toimia tulevaisuudessa myös kuntien avoimina palvelupisteinä, joissa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset pitäisivät vastaanottoa lähellä asukkaita.
Jane Addamsin Hull Housessa Chicagossa toteuttamaa metodia noudattaen setlementtitalot voivat olla asuinalueen yhteisiä paikkoja, joissa voidaan tunnistaa naapuruston elinolosuhteet, sillä ”ainoastaan elettyä voi ymmärtää ja tulkita toisille”.
Naapurusto on kuitenkin ymmärrettävä tänään laajasti. Naapureitamme ovat työttömät, asunnottomat, yksinhuoltajat, mielenterveysongelmaiset, vanhukset, yksinäiset, maahanmuuttajat, lapset ja nuoret – ”seinänaapurin Tuppuraisten ja Tappuraisten” lisäksi. Perehdytään huolella naapuruston elämään, jotta kyetään tulkitsemaan sitä herkästi ja ymmärtävästi. Ja toimimaan, heidän puolestaan, vaan heidän rinnallaan.
Nimittäin: Tässä liikkeessä olemme puolueellisia ja kallellaan heikoimmassa asemassa olevien suuntaan. Perustehtäviimme kuuluu antaa ääni äänettömille. Ensin on kuitenkin opittava tunnistamaan ihmiset, jotka ovat yhteiskunnassa heikoilla. Jokaisella aikakaudella on omat heikkonsa, omat marginaalinsa. Niiden tunnistaminen ja voimaannuttaminen on setlementtiliikkeen koetinkivi.
Hyvät kuulijat
Setlementtiliiton strategiaprosessi alkoi tammikuussa 2010. Strategian ensimmäinen luonnos esiteltiin vuosi sitten kevätliittokokouksessa ja hyväksyttiin yleisen osan osalta marraskuun liittokokouksessa. Strategiamme mukaan Setlementtiliikkeen tehtävänä on 2010 -luvun Suomessa kehittää toimintamalleja, joiden avulla kansalaisten osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia voidaan vahvistaa.
Näin Setlementtiliiton strategia jatkaa liikkeemme pitkää perinnettä. Strategia nostaa vahvasti esille uuden paikallisuuden teeman. Setlementtityön neuvottelukunta kantaa erityisen vastuun kansalaistoiminnan strategista ohjelmaa laatiessaan. Kansalaistoiminnan ohjelma sisältää Uuden paikallisuuden kehittämishankkeen, jota toteutetaan kolmessa erilaisessa paikallisyhteisössä. Korostaessamme paikallisuutta emme tietenkään halua väheksyä jälkimodernin ajan yhteisöllisyyden muotoja, esimerkiksi sosiaalisen median virtuaaliyhteisöllisyyttä.
Opinto- ja kulttuuritoiminnan osalta strateginen tavoitteemme on verkosto, joka edistää ihmisten osallisuutta, toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tämä tavoite sisältää ajatuksen yhteisöllisyyden – vuorovaikutuksen, yhteistyön ja dialogin – voimistavasta vaikutuksesta myös opintotoiminnassa.
Uudistettu laki vapaasta sivistystyöstä korostaa yhteiskunnan eheyttä ja aktiivista kansalaisuutta. Se tarjoaa Setlementtiliikkeelle mahdollisuuden toteuttaa toiminta-ajatustaan ”ihmisten osallisuuden vahvistamisessa ihmisten omia voimavaroja tukien”. Tämä painotus erottaa meidät monista muista vapaan sivistystyön toimijoista. Opistoilla on tärkeä rooli tämän tavoitteen saavuttamisessa.
Vanhustyön osalta tavoitteenamme on ikäihmisiä itseään kuullen kehittää toimintaa, jossa he voivat luontaisesti käyttää hyväksensä elämässään kertyneitä taitoja ja tietoja sekä olla mukana luomassa uusia ja heille itselleen merkityksellisiä toimintoja. Olemme esittäneet huolemme niistä ikääntyneistä, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa. On edelleen tärkeätä korostaa, että hyvinvointipalvelujen muuttuneissa olosuhteissa myös niille vanhuksille, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään, varmistetaan pysyvä, kodinomainen ja ihmisarvoinen elinympäristö.
Hyvät kuulijat
Setlementtiliiton tyyppisillä kansalaisjärjestöillä on ollut 1990-luvun jälkeen ja on edelleen kasvava merkitys hyvinvointipalvelujen tuottajina.
Kolmannen sektorin painoarvo on kasvanut julkisen sektorin rinnalla erityisesti vertaistoiminnan ja eräillä sosiaalitoimen perinteisillä toiminta-alueilla. Kolmannen sektorin ideologiaa luonnehtii yleisesti eetos hyväntekeväisyydestä, humanitäärisestä avusta, altruismista tai vastavuoroisesta tuesta, kun taas julkisen sektorin toiminta toteuttaa lainsäädäntöön perustuvia tehtäviä.
Parhaimmillaan julkinen sektori muodostaakin sateenvarjon ja kolmas sektori aidosti bottom up – lähtöisen toimintakentän. Tällainen julkisen sektorin ja kolmannen sektorin keskinäisriippuvuus voi tuottaa synergiaetua molemmille osapuolille: lisäresursseja toimintaan, johon niillä itsellään ei ole varoja. Kolmas sektori toimii kentän äänitorvena ja tukijana välittäen julkiselle sektorille kansalaisyhteiskunnan tarpeita ja toiveita.
Kansalaisjärjestöjen asema palvelujentuottajana on kuitenkin epävarma, sillä ne ovat rahoituspohjansa vuoksi huomattavasti heikommassa asemassa kuin suuret kansalliset ja kansainväliset palveluyritykset. RAY on kiristänyt rahoitusehtoja kansalaisjärjestöille estääkseen ”kilpailutilanteen vääristymisen”. Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamies Veli Pelkonen toteaa Setlementtilehden viime numerossa seuraavasti : ”Pelkään, että tuottajapuolella menestyvät jatkossa vain isot, ulkomaiset palveluntuottajat. Pienet nitistetään pois. Samalla romutetaan suomalaisen hyvinvointivaltion tärkeä osa, jossa järjestöillä ja vapaaehtoistyöllä on ollut perinteisesti vahva rooli. Kuitenkin juuri järjestöt ja vapaaehtoistyöntekijät ovat suuri mahdollisuus ja valttikortti tulevaisuuden haasteissa”.
Samassa lehdessä Jyränkölän setlementin toiminnanjohtaja Kari Hahl toteaa, että esimerkkejä huonosta kilpailuttamisesta on julkisuudessa niin paljon, että valtion pitäisi jo puuttua peliin.
Hyvät ystävät
Yhteiskunnalliseen vastuuseemme kuuluu myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen, joka on strategiassamme kirjattu yhdeksi päätehtäväksemme: ”Vaikuttaa aktiivisesti yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja keskusteluun. Luo verkostoja ja puitteita vastuulliselle toiminnalle. Samalla Setlementtiliitto luo edellytyksiä setlementtityön laajentumiselle ja setlementtiliikkeen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvulle”.
Sitoudumme strategiassamme saamaan aikaan vuoteen 2015 mennessä uusia yhteistyöasetelmia ja kumppanuuksia kansalaisjärjestöjen, politiikantekijöiden ja liike-elämän kanssa yhteisten arvopäämäärien edistämiseksi. Nyt kun meillä on rakenteet kunnossa, voimme suuntautua ulos päin.
Tulevana viikonloppuna käydään Suomessa eduskuntavaalit. Monien asiantuntija-arvioiden mukaan nämä vaalit voivat ratkaisevasti vaikuttaa maamme tulevaisuuden suuntaan. Poliittinen kenttä on monimuotoisempi kuin koskaan: se ei jakaannu enää kaksinapaisiksi ääripäiksi, vaan pikemminkin jännitekentäksi, jossa erilaiset kulttuuriset ja elämänpoliittiset kannat kilpailevat perinteisten poliittisten linjausten kanssa. Tätä kuvaa hyvin ranskalaisen sosiologi Pierre Bordieun nelikenttä, jossa ihmisten arvot jäsentyvät poliittisesti ja kulttuurisesti radikaaleiksi ja konservatiivisiksi. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten suhtaudutaan maahanmuuttoon, Euroopan Unioniin tai samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeuteen.
Setlementtiliikkeen periaatteisiin on kautta historian kuulunut ”siltojen rakentaminen” eri tavoin ajattelevien näkemysten välillä. Näin on edelleenkin. Vuoropuhelun ja dialogisuuden merkitys on vain lisääntynyt yhteiskunnassa ja yhteiskuntien välillä. Mutta aika on myös tarkistaa liikkeen oma ”virallinen linja”, ei vain sen vuoksi, millainen imago meistä muodostuu ulkopuolisille, vaan ennen kaikkea oman itseymmärryksemme kannalta, keitä me olemme. Tämän liikkeen, joka tänä päivänä sulkee piiriinsä hyvin erilaisia ihmisiä, yhteisenä nimittäjänä voisi olla – Bourdieun nelikenttää lainatakseni – kulttuurinen avoimuus, vapaamielisyys ja radikaalisuuskin, ei ovien sulkeminen, vieraanpelko ja konservatiivisuus.
Siltojen rakentamisesta pääsemmekin kirkkosuhteisiin. Setlementtiliikkeellä on suomalaisessa yhteiskunnassa ollut aina läheiset yhteydet kirkkoon, toivathan liikkeen Suomeen kristillis-sosiaalisesti valveutuneet evankelisluterilaisen kirkon miehet 1900-luvun alussa. Myös Heikki Waris painotti sitä, että ”kristillisyyden voimaa” tarvittiin yhteiskunnan ja ihmisten välisten suhteiden uudistamiseen. Hänen mukaansa koko länsimainen kulttuuri tarvitsi ”sitä kristillistä rakkautta, ’joka ei etsi omaansa'”, sanalla sanoen ”yhteisvastuuta”.
Jos menneinä aikoina ajateltiin, että papin johtama liitto varmistaa liikkeen kristillisyyden ja kirkkosuhteet, ei näin voida ajatella enää. Tarvitaan jatkuvaa yhteyttä ja vuoropuhelua kirkon suuntaan. Vaikka Setlementtiliitto on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, tulee meidän etsiä kumppanuutta ja yhteistyötä kaikkien tahojen kanssa, joita yhdistää yhteisvastuu ja lähimmäisenrakkaus. Näinä aikoina, jolloin osa kirkollisista järjestöistä paukuttelee ovia piispojen kannanotoille, kirkko tarvitsee kumppaneikseen yhteisöjä, jotka tukevat kirkon virallista linjaa ja edistävät ORLE -prosessia, oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan eheyden toteutumista.
Näissä lepäävät Setlementtityön perusarvot tulevaisuudessakin: arjen keskellä toteutuva lähimmäisenrakkaus, yhteisöllisyys ja erilaisten ihmisten välinen yhteistyö.
Kirjallisuus
Hyvärinen, Helena (2011) Kannattaako kilpailuttaminen? Setlementti -lehti 1/2011.
Niemelä. Jorma (2009): Professori Pitkänsillan pohjoispuolelta. Blogimerkintä perjantaina 16.tammikuuta 2009 ”Rehtorin huoneessa”, Diak. (http://www4.diak.fi/wordpress2/wordpress/?m=200901)
Roivainen, Irene (2001): Yhteisöt hyvinvoinnin tuottajina. Uusi Yhteisötyö-projektin loppuraportti. Kolmen setlementin kokemuksia. Setlementtijulkaisuja 10, Helsinki.
Uusi-Rauva, Sami (2008): Vuorovaikutuksen liike: Heikki Waris setlementtiliikkeen historiakuvan rakentajana. Suomen Setlementtiliitto, Helsinki.
