Kategoria: Väärän kuningattaren päivä

Tein keskiviikkoaamuna lähtöä Pietariin, kun silmiini osui Aamulehden Aki Taposen kolumni ”Roivainen tylytti senioria”. Jotain tällaista olin osannut ennakoida jo edellisessä blogissani, mutta uskoin viimeiseen asti toimittajan suhteellisuudentajun voittavan historiallisen tunnelikokouksen kommentoinnissa. Ei toiminut. Lähtökiireessä ehdin vain heittää tekstarin ja verkkokommentin lehteen. Puheenjohtajana pyrin tasapuolisuuteen, viime kokouksessakin puutuin johdonmukaisesti muihinkin yli kolmen minuutin ja asianvierestä puheenvuoroihin, mutta pyydän toki anteeksi kasvotusten Perussuomalaisten varavaltuutettu Paavo V. Suomiselta, mikäli siihen on aihetta. Ilokseni Heikki A. Ollila oli kirjoittanut eiliseen Aamulehteen sympaattisen mielipidekirjoituksen. En ole kiireideni vuoksi edelleenkään lukenut asiasta verkkokeskustelua, puoliso suosittaa, etten lukisikaan.

Osallistuin kolmatta kertaa Helsinki -päiville Pietarissa. Seminaari ”Elements of an attractive City” oli kiinnostava myös kaupunkitutkimuksen näkökulmasta. Tapasin seminaarissa vanhan tuttuni, professori Mari Vaattovaaran Helsingin yliopistosta. Yli kymmenen vuotta sitten kiersimme vastaväitelleinä tohtoreina kaupunkitutkimusseminaareissa. Toinen seminaaripäivä ”Kuinka aloittaa toiminta Suomessa ja menestyä” oli suunnattu pietarilaisille yrittäjille. Tampereen kaupungin puheenvuoron käyttänyt johtaja Kari Kankaala onnistui selvästi inspiroimaan osallistujia, sillä kyselyitä riitti kokoustauolla. Venäjänkielisyys ja Venäjän kulttuurin tuntemus on kuitenkin valttikortti, jota ei voi näissä yhteyksissä aliarvioida. Onneksemme matkaseurueeseemme kuuluivat Suomen itämeri-instituutista Irina Sarno ja Esa Kokkonen, joilla on pysyvät kontaktit Pietariin. Kun takavuosina kaupunginvaltuustossa kyseltiin, mihin sisämaakaupunki Tampere tarvitsee itämeri-instituuttia, on vastaus tänään selvä: kontaktien rakentamiseen. Olisi silkkaa tyhmyyttä jättää käyttämättä Pietarin tarjoamat mahdollisuudet. Ilahduttava uutinen viime viikolta olikin, että Tampereella ja Lapissa vierailleet venäläiset aikovat varmimmin tulla Suomeen uudestaan. Allegro -junayhteys on kätevä: matka Lahden ja Pietarin välillä taittuu vajaassa kolmessa tunnissa. Paluumatkalla olimme tosin vähällä myöhästyä junasta, kun emme varanneet riittävästi aikaa iltapäiväruuhkassa etenemiseen.

Ensi viikko on monella syyslomaviikko, itselläni ei, sillä Pietarin matkaan tärvääntyi kolme säästynyttä kesälomapäivääni. Mutta pää tuulettui turhista murheista, sai vierailla kiinnostavissa paikoissa ja tavata mielenkiintoisia ihmisiä, joihin ei tavallisena turistina ikinä tutustuisi.

Takana muutaman tunnin katkonaiset yöunet. Kun vetää yli viiden tunnin valtuuston kokouksen juuri ennen nukkumaanmenoa, ei uni tahdo tulla silmään, etenkään kun kyseessä olivat historialliset Rantaväylätunneliäänestykset. Ja aamulla ei nukuta, kun miettii, mitähän Aamulehti kokouksesta kirjoittaa. Luen sen vasta hetken kuluttua.

Äänestystulos tunnelin hyväksi oli lopulta varsin selvä: ensimmäisen pykälän kohdalla 36 kaavan puolesta 30 vastaan, kokoomuksen Ivanoff äänesti tyhjää. Luvut olisivat olleet vieläkin selvemmät tunnelin puolesta, elleivät demarit olisi kääntäneet kelkkaansa. Nyt eivät kaikki sillä puolella salia saaneet äänestää omantuntonsa mukaan. Jokaisessa ryhmässä on alusta alkaen ollut valtuutettuja puolesta ja vastaan. Arvostin erityisesti kahden suoraselkäisen vasemmistovaltuutetun äänestyksiä tunnelin puolesta: Sirkkaliisa Virtanen ja Jari Heikkilä uskalsivat toimia johdonmukaisesti valtuuston aikaisempien päätösten mukaisesti. Keskustelu oli varsin kesyä, selvää taisteluväsymystä oli ilmassa.

Tunnelinvastustajien uho vaihtui äänestyksen jälkeen pettymykseen. Se purkautui osittain puheenjohtajankin arvostelun. Illan ainoalla kahvitauolla eteeni kiikutettiin tuore printti Aamulehden verkkouutisista, jossa perussuomalaisten Paavo V. Suominen valitti, että hänen puheenvuoronsa katkaistiin kesken kaiken. Ryhmänjohtaja Luoto oli käynyt selittämässä ennen kokousta, että tämä iäkäs varavaltuutettu on ensimmäistä kertaa kokouksessa. Kun huomasin, että varavaltuutettu Suomisen puhepumaskassa on vielä puheajan loputtua paljon sivuja jäljellä, toivoin hänen pyytävän uuden puheenvuoron. Toimittaja Taponen sylki naamalleni ”törkeästi toimittu”. Draama jatkui kokouksen loppupuolella, kun kehotin valtuutettu Luotoa pysymään pykälän otsikossa. Olen hyvilläni, että tästä lähtien valtuuston kokouksia tallentuu äänen lisäksi myös kuva. Eilen robotti olisi tallentanut nauhalle myöskin sen mediapelin, jota käytiin pitkin iltaa perussuomalaisten valtuustoryhmän liepeillä.

Puheenjohtajana ikävä velvollisuuteni on puuttua puheeseen asian vierestä. Jouduin tekemään eilen näin myös ystäväni valtuutettu Anneli Kivistön ja kollegani Jari Heinosen kohdalla. Mikäli kuulin oikein, sain tukea toiminnalleni emeritus valtuustonpuheenjohtaja Salmiselta – ja se on paljon. Ja nyt lehteä hakemaan.

Kuluneeseen viikkoon on mahtunut monta iltamenoa ja syysflunssaa. Alkuviikosta tapasin Raatihuoneella ikäihmisten yliopistoväkeä, perjantaina Tampereen kaupunginkirjaston 150 – vuotis juhlan vieraita. On aina suuria kunnia ottaa vieraita vastaan arvokkaassa ympäristössä, mutta varsinaisen päivätyön päälle iltavastaanotot ovat melkoinen rutistus luottamushenkilölle.

Mutta todellisia vapaaehtoisia tapasin tänä aamuna, kun kävin avaamassa Mustassa Lampaassa syksyn ensimmäisen Pullakirkon. Aamuvarhain vapaaehtoiset olivat valmistaneet aamukahvin ja aamupalan tamperelaisille, joilta useimmilta puuttuu katto pään päältä. Osa teki lähtöä karpalosuolle. Musta Lammas sai paljon kiitosta köyhyystutkimuksemme yksineläviltä miehiltä, eikä suotta. Mustasta Lampaasta saa juttuseuraa tai vaatteita silloin, kun omaa rahaa ei ole. Miesten mukaan seurakunnilla kohtelu on inhimillisempää kuin sosiaalitoimistossa.

Mutta kaupungiltakin odotetaan toimenpiteitä. Tehostetun tuen asumisen yksiköitä olisi perustettava lisää. Asunnottomuuden vähentämiseksi tarvitaan monia erilaisia ratkaisuja. Parin viime vuoden aikana asunnottomien määrä on Tampereella saatu vähenemään selvästi valtion ja kaupungin yhteistyöllä. Se kertoo siitä, että kun toimeen tartutaan, myös tuloksia saadaan. Päihteidenkäyttäjille suunnattuja tiloja pitäisi olla aivan ydinkeskustassa, sillä monet näistä ihmisistä eivät jaksa tai heillä ei ole varaa kulkea Hervantaan asti. Poissa silmistä, poissa mielestä?