Kategoria: Puhe

Tampereen päivän puhe Raatihuoneella 1.10.2011

Arvoisat kutsuvieraat

Toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi tänne Raatihuoneelle juhlimaan Tampereen päivää. Kohotetaan aluksi malja 232 -vuotiaalle syntymäpäiväsankarille. Tampereen malja!

Kun Ruotsin nuori monarkki Kustaa III perusti Tampereen vuonna 1779 Euroopassa hallitsivat mm. vahvat naiset Maria Teresia ja Katariina ll. Amerikassa käytiin Vapaussotaa ja Ruotsi-Suomessa laista poistettiin noituudesta säädetty kuolemantuomio. Tampereella asui vain 200 asukasta ja kaupunkia johti maaherra.

Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa kun Angela Merkelin, Vladimir Putinin, Tarja Halosen ja pormestari Timo P. Niemisen aikoihin on tultu.

Hyvät naiset ja herrat

Kulunutta vuotta luonnehtii kaupungissamme paitsi yleisen taloustilanteen epävarmuus, myös suuret tulevaisuuden visiot. Suunnitelmat rakentaa Rantaväylän tunneli, katuratikka ja Keskusareena vaikuttavat tässä Euroopan kurimuksessa monien mielestä mahdottomalta utopialta. Mutta näin Tampereella on aina toimittu: meillä ei olisi Finlaysonia, Tampellaa, tätä Raatihuonetta, Tuomiokirkkoa, kahta yliopistoa, Näsinneulaa, Metsoa tai Tampere-taloa ilman rohkeita visioita ja niiden toteuttajia.

Tampereen kaupunginvaltuusto ottaa kantaa Rantaväylän tunnelikaavoihin runsaan viikon kuluttua. Kyseessä on hanke, jossa Näsijärven rannat integroidaan kaupungin keskustan rakenteeseen ja sen myötä saadaan uusi asuinalue, ranta kaupunkilaisten käyttöön ja autot maan alle. Myös kaupunkirakenteesta tällä hetkellä irrallaan oleva Särkänniemen elämyspuisto tulee tunnelin myötä saavutettavammaksi ja lähemmäksi ydinkeskustaa. Valtio on merkittävällä panoksella mukana valtatie 12 rakentamiskustannuksissa.

Välittömästi tunnelikaavojen hyväksymisen jälkeen on aika ryhtyä todenteolla viemään eteenpäin katuraitiotiehanketta.

Suurten investointien ohella on kaupungissa kuitenkin pidettävä huolta kaikista huono-osaisimmistakin. Korkealla tasolla vuodesta 2009 pysytelleet toimeentulotuen asiakasmäärät ovat kääntyneet laskuun, mutta se ei vielä kerro hyvinvoinnin lisääntymisestä tai tuen tarpeen vähentymisestä kuntalaisten keskuudessa. Muutokset palveluverkossa ovat heikentäneet pääsyä palvelujen piiriin, mitä osoittaa tuore tutkimuksemme ”Köyhä byrokratian rattaissa”. Eriarvoistuminen ja samanaikaisesti tapahtuva arvojen kovenemin, mihin emeritus arkkipiispa Vikström viittasi tämän päivän syntymäpäivähaastattelussaan, on vaarallinen kehityssuunta. Kuntalaisten hyvinvointipalvelujen toimivuus tulee olemaan paitsi Tampereen palveluverkon, myös hallituksen kuntauudistuksen yksi kynnyskysymyksistä.

Tampereen seutu on toiseksi suurin kaupunkiseutu Suomessa. Hallituksen kuntareformi on puhuttanut viime viikkoina myös täällä Pirkanmaalla. Yksi tosiasia on, että Tampereen seutukunta muodostaa poikkeuksellisen vahvan työssäkäyntialueen, jonka keskuskunta Tampere on. Pendelöinti Tampereen seudulla on huomattavan korkea verrattuna moniin muihin suuriin kaupunkialueisiin. Tampereella työssäkäyvien osuus työllisistä vaihtelee Tampereen naapurikunnissa 45 prosentista aina runsaaseen 57 prosenttiin.

Seudun kuntien kanssa on sovittu, että arvio seutuyhteistyöstä tullaan toteuttamaan vuoden 2012 kuluessa. On syytä tässäkin toistaa Tampereen tahtotila. Emme ole se iso paha susi, joka hotkii naapurikuntia kuin pieniä porsaita suuhunsa. Emme ole ottaneet kantaa sen paremmin Suur-Tampereen puolesta kuin sitä vastaan, mutta kuuntelemme herkällä korvalla valtiovallan tahtotilaa. Onneksi meillä on entistä paremmat yhteydet valtiovallan suuntaan, kun pirkanmaalaisten kansanedustajan lisäksi meillä on myös oma ministeri ja valtiosihteeri valtakunnan päätöksenteossa.

Hyvät kuulijat,

Tampere ei onneksi ole vain hallintoa.

”Manserock on poikaa”, Se on kiukun patinoimaa, reteetä ja roimaa, räjähtävää voimaa tää rock’n roll, ”

Näin sanaili lauluntekijä Juice Juhani Leskinen, jonka kunniaksi avattiin tänä vuonna Juice -raitti ja tänä syksynä sai ensi-iltansa Taiteilijaelämää -musikaali Palatsi -teatterissa. Kuluvana vuonna merkkivuosia juhlivat mm. Pirkanmaan maakuntakirjasto 150 vuotta, Tampereen Suomalainen Klubi 120 vuotta, Työväen Teatteri 110 vuotta, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osasto 90 vuotta ja Ahaa -teatteri 40 vuotta. Tänään täällä kutsuvieraiden joukossa on myös televisiosta tuttuja Tampereen yhteiskoulun lukion rock-musikaalillaan voittaneita ”stagelaisia”.

Kulttuuri, yritykset ja kansalaistoiminta eri muodoissaan ovat kaupunkimme menestystekijöitä. Tämä näkyy myös Tampereen päivän palkittujen profiileissa. Juhlimme myös jääkiekon MM-kultaa, vaikka matsissa ei ollut yhtään tamperelaispelaajaa. Se riitti kun Kalervo Kummola oli.

Onnittelemme Tampereen palkinnolla palkittuja ravintoloitsija Saara Sinivuorta ja toimitusjohtaja Kalervo Kummolaa, sekä I luokan kultaisen ansiomitalin saaneita Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Jarmo Hakasta, Mannerheimin lastensuojeluliiton Tampereen osaston toiminnanjohtaja Kaija Reiman-Salmista, Katsa Oy:n toimitusjohtaja Timo Sallia, kirjailija Johanna Sinisaloa ja Tampere-Klubin presidenttiä, professori Ernesto Garzón Valdesia.

Arvoisat Tampereen päivän palkitut, Teidän maljanne!

Hyvät kuulijat

Tampereen kaupunki haluaa antaa myös kunniamaininnan Tampereen Aluepelastuslaitoksen ja Tampereen poliisilaitoksen henkilökunnalle erittäin hyvästä toiminnasta vajaa vuosi sitten tapahtuneen Hämeenkatu 10:n tuhopolton yhteydessä.

Toivon että viihdytte Raatihuoneen kristallien alla Tampereen päivänä 2012. Tervetuloa!

Linjapuheen valmistelu setlementtiväelle olikin melkoinen iltaurakka viimeviikolla. Mutta kyllä kannatti! Setlementtipäivät olivat jälleen kerran hyvää mieltä tuottava tapahtuma. Viikonlopun vaalit eivät juuri kielenkantoja kirvoita tällä hetkellä. Vihreät ovat keskustan ohella suurin häviäjä. Paikallistasolla Hanna Tainio nousi upeasti äänikuningattareksi, mutta samalla esimerkiksi Minna Sirnö menetti paikkansa eduskunnassa.  Palataan analyysiin tuonempana hiljaisen viikon ja Pääsiäisen jälkeen.

”Sosiaalinen vastuu ja vapaaehtoistyö”

Puheenjohtajan linjapuheenvuoro Setlementtipäivillä Tampereella 14.4.2011

Irene Roivainen

Hyvä Setlementtiväki, näiden setlementtipäivien teema ”Sosiaalinen vastuu ja vapaaehtoistyö” johtavat meidät peruskysymysten äärelle. Heikki Waris sosiaalipolitiikan professori ja Setlementtiliiton puheenjohtaja 1940- ja 1950-lukujen taitteessa, näki jo tuolloin yhteisöjen merkityksen ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Amerikkalaisen sosiologian pohjalta hän hahmotti yksilön ja yhteiskunnan väliin jäävän sosiaalisen sfäärin, jossa toteutui ihmisten välinen yhteys.

Setlementtityöllä on ollut historiansa aikana monenlaisia rooleja suomalaisessa yhteiskunnassa. Jo 1900 -luvun alkupuolella ylläpidettiin lastentarhoja, lastenneuvoloita ja työkeskuksia, myöhemmin keskityttiin opistoliikkeenä aikuiskoulutukseen ja harrastustoiminnan ohjaukseen ja 1990 -luvun laman jälkeen yhä selvemmin jälleen myös sosiaaliseen työhön. Voisi todeta, että setlementtityötä on aina luonnehtinut joustavuus ja sopeutuminen paikallisiin oloihin.

Heikki Waris piti vapaaehtoistyötä koko yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeänä toimintana. Waris arvioi sosiaalisen tasauksen pyrkimystä ja korosti voimakkaasti tarvetta vapaaehtoiseen sosiaaliseen toimintaan (Vuorovaikutuksen liike). Vapaaehtoistoiminnan Waris jakoi yhtäältä keskinäisyyttä ja tasa-arvoa korostavaan solidaarisuustyöhön ja toisaalta kansalaisten vastuuseen nojaavaan työhön. Esimerkkinä jälkimmäisestä Waris mainitsi henkilökohtaista vastuuta painottavan AA-toiminnan sekä ”sosiaaliseen kasvatustyöhön” keskittyneen setlementtiliikkeen. Waris kuvasisetlementtejä paikkoina, joissa oli saatu kokemusta vapaaehtoisen työvoiman ja ”persoonallisen palvelun” suuresta merkityksestä. Lisäksi hän vetosi kristilliseen periaatteeseen (Room. 15:1), joka tähtäsi yksimielisyyteen kehottamalla ”vahvoja” yhteisen vastuun kantamiseen.

Hyvät kuulijat

Setlementtityö ei ole hyväntekeväisyystyötä, jossa autetaan ylhäältä alaspäin. Sen lähtökohtana on vertaisuus ja vastavuoroisuus. Setlementtityö ei kohdistu myöskään pelkästään yksilöihin ja henkilökohtaiseen auttamiseen, vaan se korostaa myös julkista ja yhteisöllistä vastuuta.

Yhteisöllinen vastuu merkitsee tässä liikkeessä myös haastetta, että olemme tukemassa ihmisten kansalaistumista. Siinä missä julkiset palvelujärjestelmät jäsentyvät ammattilaisiin ja kategorisiin asiakasryhmiin, tässä liikkeessä tulisi ihmiset nähdä kansalaisina ja lähimmäisinä sosiaalisine oikeuksineen.

Kysymys ei ole vain hyveellisistä arvoista, vaan viime kädessä ihmisten keskinäisen riippuvuuden tunnustamisesta ja yhteiskunnan kokonaisedusta. Taloustieteen Nobelin palkinnon ensimmäisenä naisena saanut Elinor Ostrom on tutkinut yhteisresurssien, kuten yhteismetsien, kastelujärjestelmien ja kalastusalueiden hallintaa ja osoittanut, että yhteisomistuksessa olevat resurssit tuottavat usein yhtä hyvin kuin yksityisesti omistetut. Ostrom on osoittanut, että useiden uusliberalististen taloustieteilijöiden vaalima ajatus itsekkäästi ja lyhytnäköisesti omaa etuaan ajavista ihmisistä ei pidäkään aina paikkaansa, vaan ihmiset toimivat yhteisöllisesti silloin kun se on järkevää. Toisistaan riippuvaisten ja yhteen hiileen puhaltavien ihmisten arkiset ratkaisut voivat edistää kestävää kehitystä ja paikallisdemokratiaa paremmin kuin yritysten ja yksilöiden oman edun tavoittelu. Kyse ei ole epäitsekkyydestä, vaan sen ymmärtämisestä, että kaikkia osapuolia hyödyttävä win – win -yhteistyö voi toteutua vuoropuhelun kautta, jossa kuullaan kaikkia osapuolia.

Tämä edellyttää tasa-arvoisuutta ja sosiaalista pääomaa, siis sitä, että ihmiset verkottuvat keskenään ja luottavat toisiinsa ja toistensa kanssa tekemiinsä sopimuksiin. Luottamus ja vastuu ovat paikallisdemokratian reunaehtoja. Demokratia toteutuu vain yhdessä tekemällä ja huomaamalla, että se muuttaa myös meitä itseämme ja omia asenteitamme, kykyjämme ja näkemystämme yhteistoiminnasta.

Hyvät ystävät

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on viime kädessä hyvinvointikunta. Helsingin kaupungin pitkäaikainen sosiaalijohtaja Aulikki Kananoja peräänkuuluttaakin kunnallista sosiaalipolitiikkaa, jossa yhteisöllisyyden rakentamisen on keskeinen haaste. Hän peräänkuuluttaa ”paikallisiin tarpeisiin nopeasti reagoivaa sosiaalipolitiikkaa ja yhteisöllisyyden vahvistamista kansalaisyhteiskunnassa esimerkiksi paikallistasolla”.

Suomen kuntarakenne elää voimakkaiden muutosten aikaa. Kuntien määrä on vähentynyt ja palvelurakenne muuttunut. Kun 1960-luvulla kuntia oli noin 500, on niitä tällä hetkellä runsaat 300. Eräät virkamiehet ovat esittäneet, että kuntien määrä voisi tulevaisuudessa olla vain kaksikymmentä. Puolueet ovat – ainakin nyt vaalien alla – yksituumaisesti torjuneet nämä ajatukset, mutta puolueissakin kannatusta saa kuntien määrän vähentäminen 100 – 200:aan. Kuntien määrän vähentyminen asettaa erityisiä haasteita palvelujen järjestämiseen lähellä kuntalaisia.

Tampere ei ole ainoa kaupunki, jossa julkista palveluverkkoa on kehitetty siihen suuntaan, että palvelut alueilla vähenevät ja ne keskitetään muutamille suuralueille tai jopa yhteen ja samaan paikkaan lähelle keskusta-aluetta. Palvelujen karsiminen on koskenut niin koulu- kuin sosiaalipalveluverkkoa. Tämä on suuri takapakki verrattuna 1980-luvun alkuun verrattuna, jolloin suurena innovaationa perustettiin lähiöihin korttelikouluja ja alueellisia sosiaali- ja terveysasemia eri kaupunginosiin. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään siitä, että kuntalaisten palvelut harvenevat alueilta, vaan myös julkiset tilat häviävät sieltä. Käytetäänhän alueellisten palvelujen purkamisessa usein perusteluna tilakustannusten säästöjä.

Julkisten palvelujen keskittäminen isoihin yksiköihin saattaa kyllä merkitä toiminnan tehostumista kuntatalouden näkökulmasta, mutta kustannukset kaatuvat helposti kuntalaisen maksettaviksi niin euroina kuin tunteinakin, kun matkat palvelujen äärelle kasvavat. Paikallisyhteisöt ”orpoontuvat”, kuten Setlementtiväen hyvin tuntema professori Hannu Katajamäki nasevasti kehitystä kuvaa.

Vaikka kunta ja setlementtityö ovat molemmat palveluja tuottavia yhteisöjä, eroaa setlementtityö kunnasta siitä, että se on myös vuorovaikutuksen yhteisö. Yhdessäolo ja yhteisöllisyys ovat voimavaroja, jota viranomaistyö ja byrokratia eivät synnytä. Se kasvaa vain lähellä olemisesta ja verkostoissa. Setlementtityön merkitystä yhteisöllisyyden tuottajana ei voida aliarvioida, onhan ihmisten yksinäisyys tämän päivän suurimpia ongelmia. Setlementtiliikkeen erityinen haaste on oman perinteensä pohjalta kantaa vastuu paikallisuuden, yhteisöllisyyden ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamisesta aikana, jolloin kuntien palvelurakenne keskittyy ja lähipalveluja karsitaan.

Uudessa strategiassamme pohdimme tätä kysymystä seuraavasti: ”Äärimmilleen viety tehokkuus on ansa. Ihmisten ja palveluiden kokoaminen yhä suurempiin yksiköihin, asioiden arvon mittaaminen pelkästään rahassa ja kaiken kilpailuttaminen näyttävät johtavan vääjäämättä sosiaalisen pääoman hupenemiseen, eettisyyden ohenemiseen ja lopulta ihmisoikeuksien kaventumiseen. Tämä kaikki näyttää tapahtuvan ilman, että ihmiset sitä lopulta tahtoisivat. Vanhat yhteisöllisyyden muodot ovat osin vaihtumassa toisiin. On merkkejä siitä, että ihmiset haluavat olla mukana rakentamassa hyvää yhteiskuntaa. Läheiset ihmiset, kiireetön aika, ekologiset arvot ja kulttuuri ohittavat monien arvovalinnoissa rahassa mitattavat tavoitteet.”

Uuden strategiamme keskiössä on ajatus ”Uudesta paikallisuudesta” vastavoimana taloudellisuutta ja tehokkuutta yksisilmäisesti ajavalle uudelle julkisjohtamiselle. Kansalaisten ja yhteisöjen hyvinvointi edellyttää paikallisuutta, jossa pystytään vaikuttamaan oman asuinalueen ja arkisen toimintaympäristön palveluihin ja toimintamahdollisuuksiin. Uusi paikallisuus tarkoittaa sitä, että toiminnan lähtökohtana on kansalaisten hyvä arki ja paikallinen päätöksenteko.

Setlementtitaloilla on edelleen tärkeä rooli paikallisina demokratiakouluina ja sosiaalisen pääoman keskuksina. Asuinalueilla tarvitaan edelleen kokoontumispaikkoja, joissa kansalaiset voivat kokoontua yhteen keskustelemaan yhteisistä asioista. Kun julkisia tiloja lakkautetaan, pidetään sitäkin lujemmin setlementtitaloista kiinni. Ne voisivat toimia tulevaisuudessa myös kuntien avoimina palvelupisteinä, joissa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset pitäisivät vastaanottoa lähellä asukkaita.

Jane Addamsin Hull Housessa Chicagossa toteuttamaa metodia noudattaen setlementtitalot voivat olla asuinalueen yhteisiä paikkoja, joissa voidaan tunnistaa naapuruston elinolosuhteet, sillä ”ainoastaan elettyä voi ymmärtää ja tulkita toisille”.

Naapurusto on kuitenkin ymmärrettävä tänään laajasti. Naapureitamme ovat työttömät, asunnottomat, yksinhuoltajat, mielenterveysongelmaiset, vanhukset, yksinäiset, maahanmuuttajat, lapset ja nuoret – ”seinänaapurin Tuppuraisten ja Tappuraisten” lisäksi. Perehdytään huolella naapuruston elämään, jotta kyetään tulkitsemaan sitä herkästi ja ymmärtävästi. Ja toimimaan, heidän puolestaan, vaan heidän rinnallaan.

Nimittäin: Tässä liikkeessä olemme puolueellisia ja kallellaan heikoimmassa asemassa olevien suuntaan. Perustehtäviimme kuuluu antaa ääni äänettömille. Ensin on kuitenkin opittava tunnistamaan ihmiset, jotka ovat yhteiskunnassa heikoilla. Jokaisella aikakaudella on omat heikkonsa, omat marginaalinsa. Niiden tunnistaminen ja voimaannuttaminen on setlementtiliikkeen koetinkivi.

Hyvät kuulijat

Setlementtiliiton strategiaprosessi alkoi tammikuussa 2010. Strategian ensimmäinen luonnos esiteltiin vuosi sitten kevätliittokokouksessa ja hyväksyttiin yleisen osan osalta marraskuun liittokokouksessa. Strategiamme mukaan Setlementtiliikkeen tehtävänä on 2010 -luvun Suomessa kehittää toimintamalleja, joiden avulla kansalaisten osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia voidaan vahvistaa.

Näin Setlementtiliiton strategia jatkaa liikkeemme pitkää perinnettä. Strategia nostaa vahvasti esille uuden paikallisuuden teeman. Setlementtityön neuvottelukunta kantaa erityisen vastuun kansalaistoiminnan strategista ohjelmaa laatiessaan. Kansalaistoiminnan ohjelma sisältää Uuden paikallisuuden kehittämishankkeen, jota toteutetaan kolmessa erilaisessa paikallisyhteisössä. Korostaessamme paikallisuutta emme tietenkään halua väheksyä jälkimodernin ajan yhteisöllisyyden muotoja, esimerkiksi sosiaalisen median virtuaaliyhteisöllisyyttä.

Opinto- ja kulttuuritoiminnan osalta strateginen tavoitteemme on verkosto, joka edistää ihmisten osallisuutta, toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tämä tavoite sisältää ajatuksen yhteisöllisyyden – vuorovaikutuksen, yhteistyön ja dialogin – voimistavasta vaikutuksesta myös opintotoiminnassa.

Uudistettu laki vapaasta sivistystyöstä korostaa yhteiskunnan eheyttä ja aktiivista kansalaisuutta. Se tarjoaa Setlementtiliikkeelle mahdollisuuden toteuttaa toiminta-ajatustaan ”ihmisten osallisuuden vahvistamisessa ihmisten omia voimavaroja tukien”. Tämä painotus erottaa meidät monista muista vapaan sivistystyön toimijoista. Opistoilla on tärkeä rooli tämän tavoitteen saavuttamisessa.

Vanhustyön osalta tavoitteenamme on ikäihmisiä itseään kuullen kehittää toimintaa, jossa he voivat luontaisesti käyttää hyväksensä elämässään kertyneitä taitoja ja tietoja sekä olla mukana luomassa uusia ja heille itselleen merkityksellisiä toimintoja. Olemme esittäneet huolemme niistä ikääntyneistä, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa. On edelleen tärkeätä korostaa, että hyvinvointipalvelujen muuttuneissa olosuhteissa myös niille vanhuksille, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään, varmistetaan pysyvä, kodinomainen ja ihmisarvoinen elinympäristö.

Hyvät kuulijat

Setlementtiliiton tyyppisillä kansalaisjärjestöillä on ollut 1990-luvun jälkeen ja on edelleen kasvava merkitys hyvinvointipalvelujen tuottajina.

Kolmannen sektorin painoarvo on kasvanut julkisen sektorin rinnalla erityisesti vertaistoiminnan ja eräillä sosiaalitoimen perinteisillä toiminta-alueilla. Kolmannen sektorin ideologiaa luonnehtii yleisesti eetos hyväntekeväisyydestä, humanitäärisestä avusta, altruismista tai vastavuoroisesta tuesta, kun taas julkisen sektorin toiminta toteuttaa lainsäädäntöön perustuvia tehtäviä.

Parhaimmillaan julkinen sektori muodostaakin sateenvarjon ja kolmas sektori aidosti bottom up – lähtöisen toimintakentän. Tällainen julkisen sektorin ja kolmannen sektorin keskinäisriippuvuus voi tuottaa synergiaetua molemmille osapuolille: lisäresursseja toimintaan, johon niillä itsellään ei ole varoja. Kolmas sektori toimii kentän äänitorvena ja tukijana välittäen julkiselle sektorille kansalaisyhteiskunnan tarpeita ja toiveita.

Kansalaisjärjestöjen asema palvelujentuottajana on kuitenkin epävarma, sillä ne ovat rahoituspohjansa vuoksi huomattavasti heikommassa asemassa kuin suuret kansalliset ja kansainväliset palveluyritykset. RAY on kiristänyt rahoitusehtoja kansalaisjärjestöille estääkseen ”kilpailutilanteen vääristymisen”. Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamies Veli Pelkonen toteaa Setlementtilehden viime numerossa seuraavasti : ”Pelkään, että tuottajapuolella menestyvät jatkossa vain isot, ulkomaiset palveluntuottajat. Pienet nitistetään pois. Samalla romutetaan suomalaisen hyvinvointivaltion tärkeä osa, jossa järjestöillä ja vapaaehtoistyöllä on ollut perinteisesti vahva rooli. Kuitenkin juuri järjestöt ja vapaaehtoistyöntekijät ovat suuri mahdollisuus ja valttikortti tulevaisuuden haasteissa”.

Samassa lehdessä Jyränkölän setlementin toiminnanjohtaja Kari Hahl toteaa, että esimerkkejä huonosta kilpailuttamisesta on julkisuudessa niin paljon, että valtion pitäisi jo puuttua peliin.

Hyvät ystävät

Yhteiskunnalliseen vastuuseemme kuuluu myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen, joka on strategiassamme kirjattu yhdeksi päätehtäväksemme: ”Vaikuttaa aktiivisesti yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja keskusteluun. Luo verkostoja ja puitteita vastuulliselle toiminnalle. Samalla Setlementtiliitto luo edellytyksiä setlementtityön laajentumiselle ja setlementtiliikkeen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvulle”.

Sitoudumme strategiassamme saamaan aikaan vuoteen 2015 mennessä uusia yhteistyöasetelmia ja kumppanuuksia kansalaisjärjestöjen, politiikantekijöiden ja liike-elämän kanssa yhteisten arvopäämäärien edistämiseksi. Nyt kun meillä on rakenteet kunnossa, voimme suuntautua ulos päin.

Tulevana viikonloppuna käydään Suomessa eduskuntavaalit. Monien asiantuntija-arvioiden mukaan nämä vaalit voivat ratkaisevasti vaikuttaa maamme tulevaisuuden suuntaan. Poliittinen kenttä on monimuotoisempi kuin koskaan: se ei jakaannu enää kaksinapaisiksi ääripäiksi, vaan pikemminkin jännitekentäksi, jossa erilaiset kulttuuriset ja elämänpoliittiset kannat kilpailevat perinteisten poliittisten linjausten kanssa. Tätä kuvaa hyvin ranskalaisen sosiologi Pierre Bordieun nelikenttä, jossa ihmisten arvot jäsentyvät poliittisesti ja kulttuurisesti radikaaleiksi ja konservatiivisiksi. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten suhtaudutaan maahanmuuttoon, Euroopan Unioniin tai samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeuteen.

Setlementtiliikkeen periaatteisiin on kautta historian kuulunut ”siltojen rakentaminen” eri tavoin ajattelevien näkemysten välillä. Näin on edelleenkin. Vuoropuhelun ja dialogisuuden merkitys on vain lisääntynyt yhteiskunnassa ja yhteiskuntien välillä. Mutta aika on myös tarkistaa liikkeen oma ”virallinen linja”, ei vain sen vuoksi, millainen imago meistä muodostuu ulkopuolisille, vaan ennen kaikkea oman itseymmärryksemme kannalta, keitä me olemme. Tämän liikkeen, joka tänä päivänä sulkee piiriinsä hyvin erilaisia ihmisiä, yhteisenä nimittäjänä voisi olla – Bourdieun nelikenttää lainatakseni – kulttuurinen avoimuus, vapaamielisyys ja radikaalisuuskin, ei ovien sulkeminen, vieraanpelko ja konservatiivisuus.

Siltojen rakentamisesta pääsemmekin kirkkosuhteisiin. Setlementtiliikkeellä on suomalaisessa yhteiskunnassa ollut aina läheiset yhteydet kirkkoon, toivathan liikkeen Suomeen kristillis-sosiaalisesti valveutuneet evankelisluterilaisen kirkon miehet 1900-luvun alussa. Myös Heikki Waris painotti sitä, että ”kristillisyyden voimaa” tarvittiin yhteiskunnan ja ihmisten välisten suhteiden uudistamiseen. Hänen mukaansa koko länsimainen kulttuuri tarvitsi ”sitä kristillistä rakkautta, ’joka ei etsi omaansa'”, sanalla sanoen ”yhteisvastuuta”.

Jos menneinä aikoina ajateltiin, että papin johtama liitto varmistaa liikkeen kristillisyyden ja kirkkosuhteet, ei näin voida ajatella enää. Tarvitaan jatkuvaa yhteyttä ja vuoropuhelua kirkon suuntaan. Vaikka Setlementtiliitto on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, tulee meidän etsiä kumppanuutta ja yhteistyötä kaikkien tahojen kanssa, joita yhdistää yhteisvastuu ja lähimmäisenrakkaus. Näinä aikoina, jolloin osa kirkollisista järjestöistä paukuttelee ovia piispojen kannanotoille, kirkko tarvitsee kumppaneikseen yhteisöjä, jotka tukevat kirkon virallista linjaa ja edistävät ORLE -prosessia, oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan eheyden toteutumista.

Näissä lepäävät Setlementtityön perusarvot tulevaisuudessakin: arjen keskellä toteutuva lähimmäisenrakkaus, yhteisöllisyys ja erilaisten ihmisten välinen yhteistyö.

Kirjallisuus

Hyvärinen, Helena (2011) Kannattaako kilpailuttaminen? Setlementti -lehti 1/2011.

Niemelä. Jorma (2009): Professori Pitkänsillan pohjoispuolelta. Blogimerkintä perjantaina 16.tammikuuta 2009  ”Rehtorin huoneessa”, Diak. (http://www4.diak.fi/wordpress2/wordpress/?m=200901)

Roivainen, Irene (2001): Yhteisöt hyvinvoinnin tuottajina. Uusi Yhteisötyö-projektin loppuraportti. Kolmen setlementin kokemuksia. Setlementtijulkaisuja 10, Helsinki.

Uusi-Rauva, Sami (2008): Vuorovaikutuksen liike: Heikki Waris setlementtiliikkeen historiakuvan rakentajana. Suomen Setlementtiliitto, Helsinki.

Hyvät valtuutetut, virkahenkilöt, median edustajat ja yleisö lehterillä ja radioiden äärellä.

 

Takanamme on työntäyteinen valtuustovuosi. Aluksi hieman perinteisiä kokoustilastoja. Tänään pitämämme kokous on valtuuston 13. kokous – viime vuonan meillä oli 14 kokousta. Tilastojen mukaan kokoukset ovat kestäneet ennen tämän päivän kokousta yhteensä 50 tuntia 22 minuuttia, kun viime vuonna luku oli 67 h 16 minuuttia. Olemme siis parantaneet juoksuamme n. 17 tunnilla. Tämä on selkeä muutos edellisvuoteen verrattuna, jolloin puhuimme tässä salissa huomattavasti pidempään kuin aikaisempina vuosina. Keskimäärin kokoukset kestivät tänä vuonna 4 h 11 min, kun viime vuonna kokousten kesto oli keskimäärin 5 h 36 min. Kun viime vuonna arvioin, että kokouspalkkioiden leikkaaminen keväällä 2009 (yli 3 t kestävien kokousten osalta kertakorotus) ei ole ainakaan lyhentänyt kokouksia, voin nyt todeta, että puheenvuorojen pituuksien leikkaaminen varsinaisten puheenvuorojen osalta viidestä kolmeen minuuttiin ja repliikkipuheenvuorojen osalta kahdesta yhteen minuuttiin näkyy näissä luvuissa positiivisella tavalla. Täältä edestä katsoen puheenvuorojen leikkaaminen ei ole ainakaan heikentänyt valtuuston keskustelukulttuuria, päinvastoin. Mielestäni tässä salissa käydään nykyään hyvää vuoropuhelua aiempien pitkien monologien sijaan.

Muitakin tulkintoja tilastoista voi tehdä. Olisiko ns. hallitus-oppositio -asetelmakin hieman loiventunut. Se näkyy mm. kyselytuntien sisällössä ja siinä, että äänestyksiä on ollut suhteellisesti vähemmän kuin edellisenä vuonna (55 vs. 60 – toki päätöksiäkin on ollut hieman vähemmän ja puolet äänestyksistä on tapahtunut talousarviokokouksessa). Kyselytunteja on ollut kolme enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta muutosehdotuksia lähes puolet vähemmän kuin viime vuonna. Vaikka valtuustoaloitteita jätettiin enemmän kuin viime vuonna, on syytä huomata, että viiden vuoden trendi on tässä selvästi eteenpäin. Kiitokset valtuustoryhmille siitä, että olette omaksuneet ryhmäaloitekäytännön henkilökohtaisten aloitteiden vaihtoehtona.

Kaupunginvaltuusto on kuluneena vuonna toiminut mielestäni hyvin: puheenvuoroja on käytetty aktiivisesti, replikointi on lisännyt vuoropuhelua ja keskustelu on ollut pääsääntöisesti hyvää tasoa. Siirtyminen edellisvuonna sähköiseen kokouskäytäntöön onnistui hyvin ja on edistänyt valtuutettujen tiedonsaantia ja vuorovaikutusta.

Kulunutta vuotta on luonnehtinut edelleen taloustilanteen kireys, mistä seurauksena on ollut talouden sopeuttamistoimenpiteet, tuottavuusohjelma ja valtuustoryhmien välinen valtuustosopimus vuoteen 2012 asti. Saimme kaupungin talouden tasapainotettua olosuhteisiin nähden varsin hyvin, mistä haluan kiittää valtuustoa ja virkahenkilöstöä. Säästötoimien keskellä valtuusto on painottanut kaupunkilaisten palvelutarpeita ja niiden priorisointia. Sen tulisi olla jatkossakin valtuuston toiminnan ohjenuorana. Vaikka tuleva kevät on eduskuntavaalivuosi, toivon, että voimme siitä huolimatta keskittyä rakentavaan yhteistyöhön ja aitoon ymmärtämiseen yli puoluerajojen.

Haluan kiittää valtuutettuja kuluneen vuoden työpanoksesta. Olemme istuneet valtuuston kokouksissa tämä ilta mukaan lukien n. 53 tuntia. Kokouksiin valmistautumisineen ja muine edustuksineen eri luottamushenkilötasoilla se on huomattava satsaus teiltä kaikilta. Kiitos teille siitä. Kiitos myös ystävällisyydestänne ja tuestanne, jota olen saanut puheenjohtajana kokea etenkin viimeisten viikkojen aikana. Erityisesti haluan kiittää valtuuston varapuheenjohtajia Marjatta Stenius-Kaukosta ja Elina Sireniä, jotka kantoivat kahdestaan vastuun talousarviokokouksesta poissa ollessani. Kiitän myös pormestari Niemistä, apulaispormestareita ja valtuustoryhmien puheenjohtajia hyvästä yhteistyöstä.

Lisäksi haluan kiittää virkamiesten hyvää valmistelutyötä; ilman hyvää hallintoa ei tehdä myöskään hyviä päätöksiä. Erityisesti haluan kiittää tämän pöydän takana istuvia henkilöitä (Ritva Salisma, Jouko Aarnio, Tuire Nyyssönen, Merja Mäkinen ja Tiina Kyöttilä-Vettenranta) korvaamattomasta avusta puheenjohtajan työssä. Ilman teidän nuotitustanne kokoukset eivät yksinkertaisesti sujuisi. Kiitokset myös tekniikan väelle, virastomestareille ja keittiöhenkilökunnalle hyvinvoinnistamme huolehtimisesta.

Kiitos median edustajille kokousten aktiivisesta seuraamisesta. Olemme pyrkineet pitämään paitsi varsinaiset kokoukset, myös tiedonantotilaisuudet avoimina tiedotusvälineille. Medialla on tärkeä rooli ja vastuu ei vain päätöksenteon sisältöjen vaan myös niiden prosessien kuvaamisessa.

Kiitokset myös aktiiviselle yleisölle lehterillä ja radioiden äärellä.

Toivon teille kaikille levollista Joulun aikaa ja voimia tulevalle vuodelle.

Silloin kun pormestari ja apulaispormestarit ovat kiireisiä, yritän ehtiä avaamaan myös tärkeitä tapahtumia, kuten eilen Turkulaiset -näyttelyn saapuessa kaupunkiin. Kommenttini Tamperelainen -lehdelle on suoraan puheestani. Kannattaa käydä tutustumassa kontteihin ja jättää terveiset Tampereelta, nääs.

PUHE

Minulle on suotu harvinainen ilo toivottaa turkulaiset ja turkulaisen kulttuurin näyttely tervetulleiksi Tampereella. Näiden konttien saapuminen Tampereelle kertoo ainakin siitä, että tamperelaiset teekkarit eivät vieläkään ole onnistuneet tamppaamaan Turkua irti mantereesta, niin pontevasti kuin he sitä yrittävät joka vuosi tehdä ristiretkellään Aurajoen varrelle.

Ja hyvä niin. Tampere tarvitsee Turkua niin kuin Tapparan kannattaja Ilveksen kannattajaa. Tamperelaiset kisasivat melkein tosissaan Kulttuuripääkaupungin tittelistä, mutta oikeastaan me vain sparrasimme turkulaisia hakemaan sitä ihan tosissaan, jotta Helsinki ei ainakaan voittaisi.

Nyt olemme hyvin tyytyväisiä siihen, että Turku joutuu etsimään 50 miljoonaa euroa kulttuuripääkaupunkivuoden järjestelyihin ja me pääsemme katselemaan teidän tuhansiin nousevia kulttuuritapahtumia, toivottavasti ilmaiseksi. Ja olemme tietysti erittäin iloisia siitäkin, että tuotte tänne Tampereelle kulttuuria oikein konttikaupalla. Se on ystävällistä ja arvostamme sitä suuresti.

Tässä näyttelyssä on hauskaa se, että sitä ei ole tehty otsa ruvella, vaan pilke silmäkulmassa. Katsoja pääsee itsekin osallistumaan ja kertomaan näkemyksiään turkulaisista. Hauskaa olisi sekin, jos tämä konttikulttuuri synnyttäisi uusia turkulaisvitsejä – ja miksei myös turkulaisten tamperelaisvitsejä. Vanhat vitsit alkavat olla puhkikuluneita, kuten sekin että miten turkulaiset Anna Mäki ja Usko Kylmänen esittäytyivät treffeillä. Mä en anna vastausta, koska kyl mä se uskon, että kaikki ovat vitsin jo kuulleet.

Mutta tiesittekö miten erottaa tamperelaisen turkulaisesta? – Toist puolelt koskee.

Tampereen ja Turun kilpailu on enimmäkseen leikkimielistä, eikä turkulaisvitsejä ole kriminalisoitu. Siitä on oikein Tampereen poliisin tekemä päätös tämän vuoden elokuulta. Mutta jos kilpailu on leikkiä, yhteistyötä kannattaa tehdä tosissaan. Tampereen ja Turun seudut ovat Suomessa tärkeimmät vastapainot pääkaupunkiseudulle. Suomen talouden, koulutuksen ja kulttuurin kärkikolmio on Helsingin, Turun ja Tampereen kolmio.

Tässä kolmiossa asuu valtaosa suomalaisista, siellä tuotetaan valtaosa taloudellisesta kasvusta, sinne tullaan hakemaan yliopistosivistystä ja sieltä haetaan kulttuurin uusimpia virtauksia. Meidän kannattaa pitää yhtä ja tehdä yhteistyötä, koska siten olemme vahvempia ja voimme toteuttaa sellaisia hankkeita, joihin yksin kenenkään rahkeet eivät riitä.

Tamperelaiset ovat mielellään mukana myös kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumissa, niin tänne tuoduissa kuin Turussa järjestetyissä. Uskon että moni matkailija lähtee ensi vuonna Turkuun – ei tamppaamaan Turkua irti mantereesta, vaan tankkaamaan itsensä täyteen kulttuuripääkaupungin antia.

Näillä lyhyillä, mutta vaatimattomilla sanoilla tämän näyttelyn tervetulleeksi Tampereelle ja toivon sille paljon kävijöitä.

Raatihuoneen juhlavastaanotolla oli väkeä lähes 400, eikä 300, kuten Aamulehti kirjoitti. Monet vieraat kiittelivät tunnelmaa ja väljyyttä, joka tarjosi hyvät puitteet keskusteluille. Musiikilla oli tärkeä rooli tunnelman kohottajana: Matti Heinivaho Ensemble oli varma valinta tässä suhteessa. Omaan rooliini illan emäntänä kuului myös juhlapuhen pitäminen.

PUHE

Arvoisat kutsuvieraat, tervetuloa tänne Raatihuoneelle juhlimaan 231-vuotiasta Tampereen kaupunkia. Juhlissa mukana on myös ystävyyskaupunkimme Tarton delegaatio, toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi juhlaamme. Kohotetaan heti aluksi malja syntymäpäiväsankarille!

Hyvät naiset ja herrat

Tämä vuosi jää Tampereen kaupungin historiaan taloudellisen taantuman, vaikean työttömyyden ja kipeiden menoleikkausten vuotena, mutta se jää historiaan myös Tampereen yliopiston 50-vuotisjuhlavuotena, Tampere-talon 20-vuotisjuhlavuotena, Kansallisen veteraanipäivän juhlavuotena – ja Tampereen Pyrinnön koripallon Suomen mestaruutena.

Talouden aallonpohjat ovat aina ravistelleet Tamperetta, koska olemme edelleen vahvasti teollisuuskaupunki. Tampere on kuitenkin aina kyennyt nousemaan taloussuhdanteiden myllerryksestä. Se on onnistunut uudistamalla talouden ja yhteiskunnan rakenteita. 1990-luvun alussa se tarkoitti siirtymistä raskaasta teollisuudesta jälkiteolliseen informaatioyhteiskuntaan. Mitä se merkitsee tänään?

Tiivistän 2000-luvulla tarvittavan rakennemuutoksen kolmeen sanaan: yhteisöllisyys, ekologisuus ja luovuus.

Kaupunkielämä on parhaimmillaan ihmisten vilkasta kanssakäymistä, urbaania vilskettä. Tampere on sopivan iso kaupunki synnyttämään talouden, kulttuurin ja tieteen verkostoja, innovaatioita ja sosiaalista pääomaa, joista tulevaisuuden menestystarinat syntyvät.

Kaupunki voi edistää tätä urbaania rakennemuutosta monin tavoin. Ylläpitämällä korkeatasoisia hyvinvointipalveluja, jotka ovat meille jopa kansainvälinen kilpailuvaltti. Tukemalla uutta luovaa tiedettä ja tutkimusta. Luomalla hyvää kaupunkiympäristöä, jossa ihmiset viihtyvät. Ja olemalla avoin uusille sosiaalisille ja taloudellisille keksinnöille ja käytännöille.

Vuosi 2010 on Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Köyhyys, hyvinvointierot, toimeentulovaikeudet ja sosiaaliset ongelmat ovat kasvaneet taantuman olosuhteissa. Meidän on erityisesti pidettävä huoli siitä, että valtakunnan keskitasoa huomattavasti korkeammat työttömyysluvut saadaan laskuun kaupungissamme. Se jos mikä vaatii uusia innovaatioita, joista esimerkkeinä sosiaaliset ja yhteiskunnalliset yritykset ja työvalmennussäätiö, joita kaikkia parhaillaan synnytetään.

Ilmastonmuutos on aikamme vakavin ympäristökysymys. Siitä on tullut myös taloudellinen kysymys. Vain puhtaat teknologiat pärjäävät lopulta kansainvälisessä kilpailussa. Ilmastoystävällinen teknologia, olipa kyse energiasta, rakentamisesta, tietotekniikasta tai vaikka liikenteestä, on Tampereen talouden kasvun suuri mahdollisuus, johon meidän kannattaa tarttua.

Kaupunki voi edistää ekologista rakennemuutosta näyttämällä esimerkkiä omassa toiminnassaan: rakentamalla ekotehokkaasti, tiivistämällä kaupunkikeskustaa, kehittämällä raideliikennettä ja suunnittelemalla hiilineutraaleja asuinalueita. Vuoreksen asuntomessut vuonna 2012 on tässä yksi näytön paikka. Viime aikoina on keskusteltu taas Rantaväylän tunnelista ja myös katuratikasta. Molemmat ovat suuria tulevaisuuden investointeja, jotka valtuusto on linjannut, ja joita on määrätietoisesti vietävä eteenpäin. On myös varmistettava, että valtio on mukana kustannusten jaossa.

Luovuus on aina ollut Tampereen menestyksen avain. Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston merkitys kaupunkimme kasvulle on ollut ratkaiseva. Ilman niitä meillä ei olisi sitä osaamispääomaa, jota yritykset ja kaupunki tarvitsevat. Tähän joukkoon voimme liittää tietysti myös Tampereen ammattikorkeakoulun ja monipuolisen toisen asteen koulutuksen. Tampere haluaa tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä yliopistojen ja oppilaitosten kanssa. Tästä esimerkkinä ovat ajankohtaiset kaupunkikehityshankkeet niin keskustassa Tampereen yliopiston kampuksen ympärillä kuin lääketieteellisen tiedekunnan ja teknillisen yliopiston ympärillä. Kaupungin on kehitettävä myös yhteistyöhankkeita, jotka tukevat kaupungin toimintamallin muutosprosessia ja parantavat osaamistamme kunnallisen palvelutuotannon järjestämisessä.

Hyvät kuulijat,

Tampereen uusi toimintamalli edustaa lähtökohdiltaan avoimuuden kulttuuria, jossa keskustellaan ja käydään vuoropuhelua eri tavoin ajattelevien ihmisten ja yhteisöjen välillä. Kansainvälistyminen on ollut yksi Tamperetta luonnehtinut piirre jo sen teollisen historian alusta lähtien. Toivon että suvaitsevaisuus ja monimuotoinen kulttuuri saavat entistä enemmän jalansijaa Tampereella.

Kulttuuri eri muodoissaan on yksi kaupunkimme menestystekijä. Tämä näkyy myös Tampereen päivän palkittujen profiileissa. Onnittelemme Tampereen palkinnolla palkittuja arkkitehti Raili Pietilää ja vuorineuvos Kari Neilimoa, sekä I luokan kultainen ansiomitalin saaneita toiminnanjohtaja Aino Kantojärveä, museonjohtaja Aimo Minkkistä, rouva Leila Parhankangasta, johtaja Esko Raipiaa ja kenraalimajuri evp Kalervo Sipiä. Teidän maljanne!

Vielä kerran tervetuloa!