Vuosikymmenen taitteessa on hyvä pysähtyä katselemaan hieman tarkemmin peruutuspeiliä. Kävin joululomalla läpi kaikki 2010-luvulla kirjoittamani blogit. Vuosikymmenen alkua leimasi aktiivinen osallistuminen kuntapolitiikkaan ja Setlementtityöhön, vuosikymmenen loppupuolta taas epävarmuus työelämässä ja perheen merkityksen kasvu.
Valtuuston puheenjohtajakauteni (2009-2012) oli repivää aikaa tamperelaisessa kuntapolitiikassa. Positiivista murroksessa oli se, että ns. aseveliakseli murtui, mutta ongelmallista se, että vasemmistopuolueet eivät olleet mukana valtakoalitiossa. En ollut tavoitellut puheenjohtajan paikkaa, vaan olin kannattanut sen antamista toiseksi suurimmalle puolueelle, sosialidemokraateille. Valtuusto linjasi isoja asioita, kuten Rantaväylän tunnelia ja ratikkaa.
Oman mausteensa politiikkavuosille antoi se, että puolisoni Pauli Välimäki toimi erityisavustajana sekä pormestari Niemisen että pormestari Ikosen esikunnissa. Kaupungin asioita hoidettiin monesti keittiön pöydän ääressä. Muistan kiitollisuudella vuosia Tampereen kuntapolitiikassa, ne ovat olleet minun demokratiakouluni.
Yliopistolla hoidin sosiaalityön erikoisalakoulutuksesta vastaavan professorin tehtävää vuoden 2016 loppuun, jolloin OKM päätti lopettaa tutkintoperustaisen koulutuksen. Onneksi pääsin vielä pariksi vuodeksi sosiaalityön professoriksi Poriin ja näin päättämään työurani yliopistolla.
Vuosikymmenen alussa kuopuksemme Tuomas asui vielä kotona, nyt kaikki lapset ovat aikuisia, saaneet yliopisto-opintonsa päätökseen ja päässet kiinni työelämään. Vuosikymmenen kuluessa esikoisemme Tuukan perheeseen on syntynyt kolme poikaa, meille niin rakkaat Toivo, Niilo ja Juho. Päivityksiä lukiessa muistuivat mieleen Viljan opinnot, milloin Italiassa, Norjassa ja Yhdysvalloissa. Onneksemme kaikki lapset asuvat nyt puolisoineen Tampereella.
Uuden vuosikymmenen kynnyksellä avautuu ovi tai aikaikkuna tulevaan vuosikymmeneen. Kun jäin eläkkeelle elokuun alussa, aloin säännöllisesti kirjata ylös, missä olin, keitä tapasin kunakin päivänä. Elämä on rauhoittunut ja selkiytynyt. En vielä tiedä, mitä alkanut vuosikymmen tuo tullessaan, mutta olen tarttunut mielelläni pieniin työtarjouksiin ja luottamustehtäviin. Lähdin myös ehdokkaaksi Kirkolliskokousvaaleissa, koska haluan antaa tukeni Avara kirkko -ryhmän tavoitteille ja työlle. Palkkatyö päättyi, mutta työ jatkuu.
Iloitsen siitä, että aikaa perheelle on nyt enemmän. Äidin elämän päättyminen viime syksynä jätti suuren aukon elämääni, olinhan käynyt hänen luonaan kuukausittain Kajaanissa jo usean vuoden ajan.
Niin kuin vanhat ihmiset, myös vanhat talot tarvitsevat hyvää huolenpitoa, siinä meillä riittää urakkaa molempien kotipaikoissa. Kokeilemme nyt käytännössä monipaikkaista elämää, voimme asua osan vuotta Kokkolassa ja Sotkamossa, mutta koti pysyy myös Tampereella.
Elämä on suuri lahja. Kun vuonna 2010 jouduin yllättäen pidemmäksi aikaa sairaalaan pienen operaation komplikaatioiden vuoksi, opin jotakin elämän hauraudesta. Tulevaisuutta ei kannata suunnitella kovin tarkkaan, mutta unelmoida saa joka päivä ja iloita pienistä askeleista.