Helsingin Sanomat uutisoi äskettäin (6.1.2021) työ- ja elinkeinoministeriön asettaman riippumattoman tutkijaryhmän ajatuksista poistaa kotihoidontuki keskeisenä keinona kohentaa työllisyyttä. ”Tutkijat katsovat, että kotihoidontuen poisto voi pitkällä aikavälillä lisätä ennen kaikkea naisten työllisyyttä noin 10 000 hengellä”, kirjoittaa lehti. Tutkimusryhmää johtaa taloustieteen professori Markus Jäntti Tukholman yliopistosta, ja sen muut jäsenet edustavat eri tutkimuslaitoksia ja yliopistoja Suomessa. Ryhmän loppuraportin kerrotaan valmistuvan kuluvan talven aikana.
Keskustelussa on kyse Kelan maksamasta n.340 euron hoitorahasta ja enintään 180 euron hoitolisästä. Tämän lisäksi jotkut kunnat maksavat kuntakohtaista lisää. Kotihoidon tukea voi saada perhe, jonka alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa. Lasta voi hoitaa jompikumpi vanhemmista tai muu hoitaja (esim. sukulainen) tai yksityinen päivähoidon tuottaja (esim. yksityinen päiväkoti). Kotihoidon tuki muodostuu lakisääteisestä hoitorahasta sekä tulojen mukaan määräytyvästä hoitolisästä.
Hesarin jutun mukaan valtiovarainministeriön virkamiehet ovat jo aiemmin todenneet, ettei kotihoidontuen poistamisella ole merkittävää vaikutusta julkiseen talouteen. Hallituspuolueet eivät ole toistaiseksi ottaneet kantaa asiaan keskustaa lukuun ottamatta, joka on kirjauttanut hallitusohjelmaan maininnan, että ”kotihoidontuki jatkuu nykymuotoisena”.
Niin kauan kuin muistan, poliittista vääntöä on käyty kotihoidon ja päivähoidon välillä, käytännössä kotiäitiyden ja ansioäitiyden välisenä ideologisena kysymyksenä. Vihreät ovat ylittäneet tämän ideologisen kuilun kannattamalla vanhempien valinnanvapauteen perustuvaa sekä että -mallia, joka tarjoaa lapselle yhtäältä mahdollisuuden subjektiiviseen päivähoitoon ja toisaalta kotihoitoon. Toinen keskeinen vihreiden ajatus on ollut kotihoidon toteuttaminen muutoin kuin vanhempien jäämisenä pois työelämästä, tämä vihreä kädenjälki näkyy nyt Kelan kotihoidon kriteereissä.
Tulin itsekin mukaan Tampereen kuntapolitiikkaan näillä teemoilla 1990-luvun alussa, kun perheeseemme oli syntynyt toinen lapsi. Käytännössä meidän perheellämme ei kuitenkaan ollut koskaan mahdollisuutta jäädä kotiin hoitamaan lapsia vanhempainrahakauden jälkeen, koska olimme määräaikaisissa työsuhteissa. Tästä huolimatta olin syksyllä 1992 mukana ”vaunumarssilla” Tampere-lisän puolesta. Tampere-lisä saatiinkin 1990-luvulla, mutta se joutui lama-aikana säästöjen kohteeksi. XL-koalition aikana 2009 se otettiin uudelleen käyttöön.
Kuntaliiton toteuttaman kyselyn mukaan vuonna 2018 lasten kotihoidon kuntalisää maksoi enää 48 kuntaa 253:sta eli 19 % kyselyyn vastanneista kunnista, kun vielä vuonna 2014 sitä maksoi 85 kuntaa (30 % kyselyyn silloin vastanneista). Tampereen kaupungin osalta tiedot puuttuvat vuoden 2018 raportista, vuonna 2016 on raportoitu, että kuntalisää on maksettu 150 euroa alle 3-vuotiaista lapsista. Tampereen kaupungin sivuilta käy ilmi, että kotihoidon tuen Tampere-lisä lakkautettiin vuoden 2014 talousarviopäätöksellä.
Maan hallitus ottaa tuonnempana kantaa lasten kotihoidon tukeen. Toivon, että päätöksenteossa huomioidaan muutkin kuin taloudelliset ja työmarkkinaperustaiset tekijät. Kuntapäättäjät ovat puolestaan vastuussa lasten kotihoidon tuen kuntalisän maksamisesta. Korona-aika haastaa tässäkin asiassa päättäjät uusiin avauksiin, sillä lasten kotihoito vanhempien tai muun toimijan toteuttamana alkaa olla yhä useamman toiveena. Meillä on aikuisikään kasvanut uusi sukupolvi, joka ei ole ehkä niin työelämäkeskeistä kuin itse olemme olleet. Muistan, kuinka itse itkin eroahdistustani bussipysäkillä, kun jouduin jättämään 10 kuukauden ikäisen lapsen päiväkotiin.
Ongelmana on edelleen se, että yli 90 % kotihoidon tuella kotiin jäävistä on pienten lasten äitejä, tähän tutkimusryhmän kannanototkin viittaavat. Olisi hienoa, jos kaupunki maksaisi Tampere-lisää Kelan periaatteiden mukaan niin, että pieniä lapsia voisivat hoitaa kotona esimerkiksi isovanhemmat.