Hyvät Kaatuneitten muistopäivän osanottajat,
Toukokuun 3. sunnuntaita on vietetty aina vuodesta 1940 lähtien sankarivainajien muistopäivänä. Aikaisemmin Kaatuneitten muistopäivää kutsuttiinkin tällä nimellä. Tätä muistopäivää vietettiin ylipäällikkö Mannerheimin käskystä sekä päättyneen sodan että kaikkien vuonna 1918 vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneiden vainajien muistolle
Täällä Tampereella perustettiin heti talvisodan puhjettua vuonna 1939 sankarihaudat Kalevankankaan hautausmaalle kaupungin ja seurakunnan yhteistyön tuloksena. Messukylä oli vielä tuolloin oma pitäjänsä, Bertel Strömmerin suunnitteleman sankarihautausmaan sankarihautoihin ja perhehautoihin on haudattu yhteensä noin sata näissä sodissa kuollutta vainajaa.
Kun neljätoista vuotta sitten puhuin tässä samassa tilaisuudessa, maailma oli toinen. Sotaa käytiin kyllä silloinkin eri puolilla maailmaa, mutta se tuntui olevan kaukana meistä. Helmikuussa 2022 alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan muutti tapamme katsoa maailmaa, sota on tullut lähelle ja on koskettanut meitä.
Talvi- ja jatkosodissa kuoli lähes 95 000 suomalaista. Näiden lukujen lisäksi tulevat kymmenet tuhannet haavoittuneet, sodassa kadonneet tai vangiksi joutuneet. Nämä lähihistoriamme tosiasiat ovat olleet vaarassa unohtua rauhan vuosina, sota Ukrainassa ovat palauttanut ne uudelleen mieliimme. Tämän päivän aikaisempi nimi sankarivainajien muistopäivä muistuttaa meitä tätä maata puolustaneiden työn merkityksestä, kaatuneitten muistopäivä muistuttaa myös niistä menetyksistä, joita koettiin kodeissa, yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Menetyksistä kun isät ja veljet tai lottina palvelleet sisaret eivät palanneet sodasta, lapset jäivät orvoiksi, vaimot leskiksi, perheet vajaiksi. Kun työt pelloilla, tehtaissa ja toimistoissa jäivät kotirintaman vastuulle. Sota ajoi kokonaisia karjalaiskyliä evakkoon eri puolille Suomea. Nämä menetykset ovat vaikuttaneet seuraaviin sukupolviin näihin päiviin saakka. Ehkäpä toisaalta näiden sotien muisto on näkynyt myös tavassa, jolla suomalaiset ovat omistautuneet ukrainalaisten pakolaisten auttamiseen.
Sosiaalinen media on avannut yhden väylän tähän muistelutyöhön. Perhealbumien kuvia on jaettu sotilaspukuisista nuorista miehistä, jotka eivät palanneet koskaan sodasta kotiin. Ukrainan sodan myötä on alettu jakaa myös toisenlaisia kuvia, jotka ovat avanneet näkökulman tulevaisuuteen, kuvia varusmiespalveluun lähtevistä nuorista, kun on herännyt huoli, että myös meidän omat poikamme ja tyttäremme joutuvat kohtaamaan sodan kauhut. Huoli sodan mahdollisuudesta koskettaa varmasti kaikkia vanhempia ja isovanhempia.
Pitkä yhtäjaksoinen rauhanaika on saattanut tuudittaa meidät ajatukseen, että sota ei uhkaa meitä. Nyt ymmärrämme, että rauha ei ole itsestäänselvyys.
Talvi- ja jatkosota kasvattivat eri kansanosien yhteishenkeä suomalaisessa yhteiskunnassa. Muistelun ja muistamisen lisäksi tämän päivän tehtävä on alusta alkaen ollut myös kansallisen sovun ja yksimielisyyden edistäminen. Turvallinen ja vakaa yhteiskunta vaatii meiltä kaikilta rauhantahtoa niin sanoissa kuin teoissa. Kristittyinä ymmärrämme, että siihen eivät kuulu vihapuhe, erottelu meihin ja muihin eikä rajojen sulkeminen hätää kärsiviltä. Eikä huoli rauhan säilymisestä saa kuitenkaan koskea vain omaa maatamme, vaan koko maailmaa. Kuten namibialaisessa rauhanrukouksessa virressä 603 rukoillaan:
Isä Jumala
nyt katso maamme puoleen
silmin sääliväisin.
Herra, armahda meitä.
Isä, täällä on
niin paljon väkivaltaa,
paljon taisteluita.
Herra, armahda meitä.
Isä, tiedät sen:
maan kansain katseen alla
emme paljon paina.
Herra, armahda meitä.
Isä, pyyhi pois
maan piirin syntivelka.
Poista tuomiomme.
Herra, armahda meitä.
Isä, tyynnytä
jo riidat kaikkialta.
Anna rauha meille.
Herra, armahda meitä.