Näihin aikoihin kesällä 2009 pidin avauspuheenvuoron Tampereen Taidemuseossa Marita Liulian taidenäyttelyn avajaisissa. Yksi toistuva teema näyttelyn valokuvissa oli verhoutuminen kaapuun tai huiviin. Totesin tuolloin, että huivi on vahva poliittinen symboli tämän päivän Euroopassa, samalla se muistuttaa meitä huivin käytön historiallisesta merkityksestä omassa yhteisössämme. ”Me ihmettelemme, kun bussissa tulee vastaan huivipäisiä maahanmuuttajanaisia, mutta emme muista, että kaksisataa vuotta sitten Suomessa syntyi herätysliike, jonka tunnus oli musta siniraidoin varustettu huivi. Ehkä moni ei tiedäkään, mutta tuo huivi tekee paluuta, kun nuoret körtit kietaisevat huivin kaulaansa tulevana viikonloppuna Seinäjoen herättäjäjuhlilla. Arvoisa taiteilija, hyvä yleisö, en voi välttää kiusausta vetää laukustani omaa siniraitaistani.”
Nyt kun neljätoista vuotta myöhemmin valmistaudutaan jälleen Seinäjoen herättäjäjuhlille, olen ensimmäistä kertaa miettinyt, voinko laittaa mustan, siniraitaisen huivin kaulaani. Olen aikaisemmin ajatellut sen värimaailman kuuluneen historiaan ja hyväksynyt sen sellaisena. Etelä-Pohjanmaalla herännäisyyden piirissä oli 1930-luvulla Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) kannattajia, kaksi pappia jopa sen kansanedustajia. Nyt kun yhteiskunnallinen ilmapiiri on radikaalisti muuttunut, mietin: minkä poliittisen viestin lähetän käyttämällä tätä huivia? Toisaalta onko oikein sekään, että joku ryhmä omii kulttuurisesti laajemmat symbolit palvelemaan omia tarkoitusperiään, Suomen lipusta lähtien.
Itselleni nykyherännäisyys merkitsee syvää hengellisyyttä ja avarakatseista liikettä, jonka piiriin mahtuu eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Paluuta 1930-luvulle ei ole, huivi kaulaan ja menoksi!