Vuoden 2024 viimeiset päivät ovat käsillä, eikä minulla ole kovin pitkälle meneviä suunnitelmia. Tänä syksynä, kun eläkkeelle jäämisestä on kulunut jo viisi vuotta, olen kuitenkin pohtinut mennyttä ja tulevaa elämää.
Muistan, kuinka kuvittelin eläkkeelle jäämisen merkitsevän totaalista elämänmuutosta. Aloimme valmistella talomme myyntiä, suunnittelimme muuttoa keskustaan kulttuuririentojen äärelle. Sitten tuli korona ja jäimme paikoillemme. Pelkäsin myös elämän muuttuvan yksitoikkoiseksi ja yksinäiseksi, mutta kiitos vilkkaan kokouselämän ja lastenlasten, aktiviteetteja on kyllä riittänyt!
Nyt olen taas uuden kynnyksellä. Ensi keväänä päättyvät tärkeät luottamustoimet kaupungin kahdessa yhtiössä, Sarkassa ja TVA:ssa, kun valtuustokausi päättyy, enkä asetu enää ehdolle kuntavaaleissa. Näiden lisäksi olen ensi vuonna jättämässä paikkani Setlementti Tampereen ja Roivainen-Roivas -Roivanen-sukuseuran hallituksissa. Mitä niiden tilalle?
Uusia merkityksiä elämään ovat tuoneet kirjoittaminen ja italian kielen harrastaminen. Kaksi vuotta sitten saamani Suomen Tietokirjailijat ry:n apurahan turvin olen voinut keskittyä hyvällä omallatunnolla tietokirjan kirjoittamiseen. Tänäkin vuonna olemme lähteneet pariin otteeseen puolison kanssa kirjoituslomalle Italiaan, tällä kertaa Bergamoon. Siellä ”Koti lähiössä”-käsikirjoituksen luonnos valmistuikin lokakuussa, nyt pitäisi kirjalle löytää kustantaja, jotta saisin viimeisteltyä tekstin julkaisukuntoon. Näinä aikoina markkinat tuntuvat ratkaisevan julkaisupäätöksen, ei pelkästään kirjan sisältö. Minusta on ollut kiinnostavaa palata väitöskirjan teemoihin, lukea uusia tutkimuksia, haastatella asiantuntijoita ja asukkaita. Tietokirjailijoista on tullut tärkeä viiteryhmä sitäkin kautta, että sain osallistua jo toistamiseen Tietokirjaraatiin Tampereen kirjafestareilla.
Olemme jatkaneet myös italian opintoja sekä työväenopiston kurssilla että klikkailemalla päivittäin kielenoppimissovelluksessa. On ollut mukavaa huomata Italian matkoilla, kuinka pienikin kielitaito lisää vuorovaikutusta paikallisten ihmisten kanssa.
Haaveilen, että voisin viimeistellä ikonin, jota maalasin kolmekymmentä vuotta sitten. Ja olisiko vihdoin aika liittyä kuoroon?
Mutta niin kuin viisi vuotta sitten, isoin kysymys liittyy talosta luopumiseen. Olemmeko valmiita lähtemään rakentamastamme kodista, jossa olemme asuneet kaksikymmentäkuusi vuotta? Miten tulisimme toimeen keskenämme pienemmässä asunnossa?
Tämä pimeä vuodenaika on lisännyt alakuloa. Myös maailmanmeno ja kotimaan politiikka pistävät välillä mielen matalaksi. Jouluikkunassamme loistavat rannikkoseudulla tutut Usko, Toivo ja Rakkaus, ne rohkaisevat uuteen vuoteen 2025.