Blogin ja Aamulehden kirjoitus oli tietysti riski: sehän voi provosoida tekijää vielä pahempaan. En voinut kuitenkaan toimia tosinkaan: vuosia kaupungilla jatkunut tilanne oli tehtävä näkyväksi. Nyt kun uhka on kohdistettu rivivaltuutettuun /-valtuutettuihin, meillä ei ole suojanamme virastotalon turvalaitteita, virastomestareita tai sihteereitä edes työaikana.
Joka tapauksessa kenen tahansa kotirauhan rikkominen pitäisi olla tuomittava teko. Poliisi ei kuitenkaan tulkinnut eilen poliisilaitoksella käydessäni miehen toimintaa laittomana uhkauksena, koska hän ei suoraan sanonut, että aikoo tehdä minulle henkilökohtaisesti jotakin pahaa. Uhkan kohdistuminen valtuutettuihin kollektiivina ei siis ole uhka minua kohtaan, eikä tekijän uhkailuksi tulkittavat eleet pihallamme suoranainen uhkaus. Väitän, että tekijä osaa lukea lakia ja on hyvin perillä siitä, mistä hän voi tehdä joutumatta vastuuseen.
Aamulehden verkkolehteen tulleet kommentit ovat kiinnostavaa luettavaa. Tukea antavien viestien lisäksi on muutamia, jossa tällainen teko nähdään oikeutettuna.
Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että ”siitäs sait kansanedustajatekele”. Ihmiset eivät aina erota, ketkä ovat kunnallisia luottamushenkilöitä, ketkä päätoimisia poliitikkoja. Itse en ole kansanedustaja, enkä päätoiminen kunnallispoliitikko (pormestari tai apulaispormestari), vaan oman toimen ohessa valtuuston puheenjohtajan tehtäviä hoitava henkilö.
Toiset taas tuntuvat pitävän tekoa oikeutettuna poliittisista syistä: uusliberalismi, demokratiavaje ja pienen ihmisen asia ovat tekijöitä, jotka vievät kansalaiselta edesvastuun tällaiseen toimintaan. Onko ihmisellä oikeus käyttäytyä miten vain ja ottaa oikeus omiin käsiinsä? Tapaamani mies ei ollut mikään syrjäytymisen perikuva, vaan kylmäpäinen toimija. Selvittäessäni hänen asuntoasiaansa kävi ilmi, ettei hänelle ole kelvannut kaupungilta tarjotut kunnolliset vuokra-asunnot, vaan hän vaatii miljoonakämppää Ratinan rannasta.
Ja jotkut ehtivät sanomaan; hankkikaa nyt se kolmaskin auto pihaanne, niin tämä peli jatkuu. Meillä on yksi auto, eikä nimissäni ole yhtään; en myöskään aja autoa, sillä en ole koskaan ajanut korttia. Pihassamme ollut toinen auto on serkkuni, kuten kirjoitin eilen. Vielä ei ole tiedossa, mitä serkun auton vakuutus korvaa renkaiden vaihdosta, meidän kotivakuutuksemme ei sitä kata. Hyvässä lykyssä maksamme omasta pussistamme satoja euroja, joille kyllä velkaisessa lapsiperheessä olisi ollut totta vieköön muuta käyttöä.
Täytyy tunnustaa, ettei minulta riitä sympatioita näille arkipäivän fasismin puolustajille. Sitä kuitenkin toivon, ettette ikimaailmassa joutuisi vastaavaan tilanteeseen kuin me olemme joutuneet. Ympärivuorokautista huolta perheestä ja kodista ei lasketa euroissa.