Kaupunginvaltuuston pj. Irene Roivainen
Hallila -tapahtumassa 22.8.klo 13
”Kuulevatko poliitikot aidosti kuntalaisia vai ovatko vain kuulevinaan?”
Annetun otsikon sävy on haastava ja poleeminenkin: se sisältää jo epäilyksen siitä, mahtavatko poliitikot ottaa vakavasti kuntalaisia?
Lähdetäänpä liikkeelle ihan peruskäsitteistä. Jo käsitteen ”poliitikko” käyttö on omiaan luomaan välimatkaa kuntalaisen ja päättäjän välille. Itse ymmärrän niin, että kunnallisessa päätöksenteossa poliitikon kategoriaan voidaan lukea oikeastaan vain päätoimisina luottamushenkilöinä toimivat, eli pormestari ja apulaispormestarit sekä kansanedustajat.
Me muut olemme ”osa-aikapoliitikkoja”, jotka käytämme yhteisten asioiden hoitamiseen vapaa-aikaamme. Käytän itse mieluummin käsitettä luottamushenkilö. Eikö tässä olekin vahva sävyero? Puhe luottamushenkilöistä muistuttaa meitä siitä, että kuntalaiset valitsevat valtuustoon henkilöitä, joihin he luottavat. Poliitikostahan tulee mieleen lähinnä oman karriäärin itsekäs rakentaja. Jos lähdemme siitä, että kaupunginvaltuutetut ovat luottamushenkilöitä, valtuutettujen ja kuntalaisten välillä on lähtökohtaisesti luottamussuhde.
Mutta kuten elämässä voi käydä, voi tämä suhde – kuten muutkin suhteet – mennä karikolle. Miksi näin käy? Väitän, että yksi syy on se, että oma luottohenkilö valitaan väärän mielikuvan perusteella. Se on sama kuin paukauttaisi naimisiin postikuvaston kuvan perustella. Suhde vaatii sitä, että opitaan tuntemaan oma ehdokas kunnolla.
Kun se oma poliittinen suhde on löytynyt, on tärkeää pitää yhteyttä häneen. Valittuun on pidettävä yhteyttä vaalien välillä: kerrottava murheet ja kysyttävä, mitä tämä aikoo tehdä asioiden hyväksi. Mitä siitä tulisi, jos rakastuttuaan jättäisi kumppaninsa neljäksi vuodeksi unohduksiin?
Mutta aina ei tämäkään auta, vaikka valittu olisi kuinka taitava tai toimelias. Poliittisissa ryhmissä on oma nokkimisjärjestyksensä ja alakulttuurinsa: vallan kahvassa ovat usein kokeneimmat toimijat. Ryhmän avoimuudesta riippuu pitkälle, kuinka yksittäinen luottamushenkilö saa siellä äänensä kuuluviin.
Mutta jos hyvin käy, ryhmä ottaa asianne ajettavakseen ja vie sen muihin valtuustoryhmiin keskusteltavaksi. Näin saattaa käydä, jos vaikkapa kansalaisliike ottaa jonkin asian ajaakseen. Etenkin budjetin alla yksittäisillä asioillakin käydään kauppaa. Näin tapahtui mm. viime syksynä, kun Hallilan koulu saatiin säilytettyä. Kokemuksesta sanon, että asioita saa parhaiten läpi olemalla valtakoalitiossa. Sinänsä vierastan tätä hallitus – oppositio -asetelman tuloa kunnallispolitiikkaan. Demokratiaa on, että valtuustossa kuuluu kaikkien sinne valittujen ryhmien ääni.
Hyvät asiat, kuten koulujen ja päiväkotien tai Koukkuniemen Jukola-rakennuksen suojelu vaativat myös rahaa. Edes valtuustoryhmien yksituumaisuus ei riitä, ellei rahoitusjohtoa saada vakuutettua asian tärkeydestä: sillä etenkin nykyään he kysyvät, mitä otetaan pois. Eli tällaista nollasummapeliä.
Kuntalaisten kuulemiseksi järjestetään vuorokuukausin pormestarin ja valtuuston asukasiltoja. Ne ovat yksi tapa tulla keskustelemaan oman alueensa asioista. On toki vaarana, että näitä kuulemistilaisuuksia käytetään päätöksenteon legitimointiin, mutta itse näen ne tärkeinä vaikuttamisen väylänä.
Usein kuulee sanottavan, että poliitikot kätkeytyvät johtavien viranhaltijoiden selän taakse. Tätäkin varmaan tapahtuu, etenkin suurissa valtuustoryhmissä, joilla on rattaissa omia virkamiehiä, jolloin ei ehkä rohjeta kyseenalaistaa heidän näkemyksiään. Pormestarijärjestelmä antaa ensimmäistä kertaa kasvot luottamushenkilöperustaiselle päätöksenteolle ja on omiaan vähentämään virkamiesvaltaa. Viime valtuustokauden lopulla tekemämme johtosääntöuudistus palautti luottamushenkilöille valtaa, joka aiemmin oli delegoitu virkamiehille. Mielestäni delegointisäännöt pitäisi lautakuntatasollakin päättää kautensa lopettavassa toimielimessä, eikä uudessa, jota viedään kyllä niin kuin pässiä sarvista.
Kuntalaisella on paljon valtaa, jos sitä vain haluaa ja osaa käyttää. Äänestysprosentit kertovat siitä, ettei politiikka kiinnosta. Ongelma on mielestäni siitä, että kuntalaiset ovat ulkoistaneet politiikan ammattipoliitikkojen hoidettavaksi ja ovat vetäytyneet itse pois vaikuttamisesta. Vaikuttamiseen tarvitaan jatkuvaa poliittista työtä ja toimintaa kentällä: yhdessä tuumaamista ja asioista puhumista, esimerkiksi pitkäjänteistä järjestötoimintaa, niin poliittisissa puolueissa kuin asuinalueillakin. Tästä joukosta parhaat voimat nostetaan päättäjiksi, ”luottamushenkilöiksi”. Jos näin toimittaisiin, vaalirahoituskin tulisi kansan kädestä, eikä kuten nyt, gryndereiden tai muiden rahamiesten taskuista.
Onneksi täällä Hallilassa on ollut aina aktiivista asukastoimintaa ja hyvät yhteydet luottamushenkilöihin. Olette nostaneet omia asioitanne julkisuuteen ja lähteneet joukolla liikkeelle tarvittaessa. Se on myös tuottanut tulosta.