Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tervehdyspuhe veteraanipäivän aseveli-illassa 26.4.2010 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat
Minulla on Tampereen kaupungin puolesta ilo ja kunnia toivottaa teidät tervetulleiksi Tampereelle ja veljesiltaan, jonka teema ”Aika velikultia”. Nuo sanathan ovat Tuntemattoman sotilaan päätössanat – ja tänä iltana saamme mm. kuulla otteita ”sieltä jostakin” niin kuin Tampereen suuri poika Väinö Linna ne suuressa romaanissaan kuvasi.
Linnan romaani kertoo paitsi sodan kauheudesta ja raadollisuudesta, myös sotilaiden veljeydestä ja huumorista, joka auttoi kestämään ankarissa oloissa. Tänä iltana tuo huumori saa puhjeta taas kukkaan!
Kansallista veteraanipäivää vietetään 24. kertaa. Nyt vietettävän veteraanipäivän tunnuksena on ”Kuule tuhannet tarinat”, ”Hör tusentals berättelser”. Tällä sanomalla haluamme korostaa eri sukupolvien välistä yhdessäolon, kuuntelemisen ja kuulemisen tärkeyttä. Tunnus muistuttaa meitä myös siitä, että tehtävämme on siirtää veteraanisukupolvien muistot uusille sukupolville osaksi kansakuntamme yhteistä kertomusta.
Teitä sotiemme veteraaneja, sitkeitä sissejä, on elossa vielä lähes 60000. Talvisodan veteraanit ovat jo yli 90-vuotiaita ja jatkosodan veteraanit yli 87-vuotiaita. Se on kunnioitettava ikä. Ja on todella hienoa, että olette jaksaneet saapua tähän juhlaan eri puolilta Suomea. Arvostamme sitä suuresti.
Kiitän päätoimikuntaa kunniasta saada järjestää tämä arvokas kansallinen juhla. Haluan myös kiittää kaikkia Kansallisen veteraanipäivän järjestelyissä mukana olevia tahoja, puolustusvoimia, seurakuntia, kansalais- ja maanpuolustusjärjestöjä, nuorisojärjestöjä sekä yrityksiä ja muita tilaisuuksien järjestelyihin osallistuneita yhteisöjä. Tämän illan juhla on Tampereen kaupungin, Hämeen Kuljetus Oy:n, Keskon, Pirkanmaan Osuuskaupan, Suomi-yhtiö Oy:n ja Sinebrychoff Oy:n veteraaneille tarjoama kutsuvierastilaisuus. Laaja yhteistyö kertoo osaltaan siitä, että veteraanien työtä arvostetaan suuresti. Kiitoksia myös airuina toimiville Sammon keskuslukion nuorille, samoin juhlaa jo sunnuntaiaamusta rakentaneille nuorille varusmiehille, jotka ovat suurena apuna tässä juhlassa ja se päätyttyä myös purkutöissä.
Kun itse edustan sotien jälkeistä rauhanajan sukupolvea, jonka omilla vanhemmillakaan ei ole omakohtaisia sotakokemuksia, tuntuma sota-ajan todellisuuteen välittyy erilaisten kerrottujen kokemusten kautta. Haluamme välittää teidän tarinanne nuorille sukupolville, jotta he ymmärtäisivät, että Suomen itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys, vaan se on taisteluilla ja uhrauksilla ansaittu.
Nuoret ovat eri tavoin osallistuneet näiden veteraanipäivien valmisteluun. Esimerkiksi Messukylän viestintälukion nuoret tekivät Tampere-lehteen Veteraanipäivien erikoisliitteen, jossa haastateltiin veteraaneja ja lottia. Tässä yhden haastatellun, lukiolaisena sotaan joutuneen Matti Anttilan – joka sittemmin toimi jäsenmäärältään maamme suurimman veteraaniyhdistyksen, Tampereen Sotaveteraanien Huoltoyhdistyksen puheenjohtajana pitkään – muisto sodan alkuhetkiltä: ”Pelkoon ei ollut varaa, mutta Anttilan valtasi syvä suru ja huoli maan kohtalosta. – Tiesimme, että jos menetämme itsenäisyytemme, meille koittavat arvaamattoman huonot olot.”
Ja samassa lehdessä kaksi lottaa, Eira Laalahti ja Vappu Eskola, kertoivat kotirintaman naisten tuntemuksista: ”Sodassa jokainen huutaa äitiä, niin pelkäävät kuin kaatuvat.”
Itse sain muutama vuosi sitten osallistua tutkimukseen, jossa haastateltiin eteläpohjalaisia kotirintamanaisia heidän sotamuistoistaan. Nyt jo iäkkäät naiset – joista ehkä joku on täällä tänään – kuvaavat arjen tapahtumia, kun miehet olivat rintamalla. Erityisen riipaiseva aineistossa on lasten näkökulma. Lasten arkea luonnehti pommitusten pelko, huhut desanttien liikkeelläolosta ja erityisesti ainainen jännitys siitä, kuka kaatuu sodassa ensiksi ja onko kaatuneiden joukossa omaisia. Isän lähtö lomalta takaisin rintamalle synnytti lasten mielessä epävarmuuden: palaako isä enää koskaan.
Hyvät veteraanit,
Te palasitte. Ja olette kertoneet meille niiden veljienne kohtaloista, jotka eivät palanneet. Monet teistä olivat silloin yhtä nuoria kuin ne Messukylän lukiolaiset, jotka haastattelivat veteraaneja Veteraanipäivän lehteen. Näin siirtyy pienen ihmisen tarinan kautta suuri kertomus Suomen kansan kohtalosta sukupolvelta toiselle. On hienoa, että tämän päivän nuoriso arvostaa veteraanien työtä ja uhrauksia. Ja on hienoa, että olette täällä jakamassa tarinaanne.
Tämä ilta on teidän iltanne. Toivon teille kaikille hyvää Veljesiltaa. Olette edelleen aika velikultia!