Tänä aamuna heräsin varhain Helsingin aamuun, vaikka tänään ohjelmassa on vain osallistuminen Setlementtiliiton syysliitokokoukseen. Eilinen seminaaripäivä keskittyi yhteisöllisyyden ja paikallisuuden teemoihin tänä syksynä käynnistyneen Uusi paikallisuus-hankkeen tiimoilta. Hanketta johtaa vaasalainen professori Hannu Katajamäki. Olen itsekin mukana hankkeessa Tampereen yliopiston edustajana ja pidin eilen luennon yhteisösosiaalityöstä. Hankkeemme kolmas tutkija Torsti Hyyryläinen luennoi sosiaalisen media suhteesta paikallisuuteen. Äskettäin väitellyt liittohallituksemme entinen jäsen Seppo Niemelä avasi setlementtityön ja sivistyspedagogiikan välistä suhdetta. Vuoropuhelu setlementtityöntekijöiden kanssa osoitti jälleen kerran todeksi liikkeemme yhden perusajatuksen vastavuoroisuudesta ja toinen toisiltamme oppimisesta. Pari viikkoa sitten osallistuimme Pentti Lemmetyisen ja Helka Körkön kanssa Manchesterissa setlementtien Locality -konventtiin. Kenttäkäynnit kahdessa setlementtitalossa herättivät taas huomaamaan niiden merkityksen yhteisöjensä resurssikeskuksina.
Maanantaina kaupunginvaltuutetuille jaettu talousarviokirja on vielä lukematta, mutta lähtökohtaisesti positiivista on se, että palvelujen taso aiotaan säilyttää nykytasolla vaikeasta taloudellisesta tilanteesta ja korkeasta investointitasosta huolimatta. Joitakin palvelujen tason parannuksiakin on luvassa kohdennetuille tehtäväalueille esimerkiksi vanhustenhuoltoon ja lastensuojeluun.
Hieman skeptisesti sen sijaan suhtaudun tietoon toimeentulotukiasiakkuuden määrän taittumisesta Tampereella. Onkohan niin, että sosiaalitoimistojen keskittyminen vaikeuttaa asiakkaiden pääsyä asiakkuuden piiriin? Tältähän tilanne vaikuttaa toteuttamamme köyhyystutkimuksen perusteella. Esittelimme tutkimuksemme tuloksia Satu Ylisen ja Jari Heinosen kanssa keskiviikkoiltana valtuustosalissa. Paikalle oli saapunut nelisenkymmentä sosiaalityön ja -alan ammattilaista, samoin kuin kuntalaisia, mutta valtuutettuja ei ollut meidän Jarin ja minun lisäkseni paikalla kuin muutama: demareista Sirpa Koivisto ja Ilpo Sirniö ja perussuomalaisista Heikki Luoto.
Luottamushenkilöillä riittää toki tekemistä. Paikallispolitiikan terävin kärki on istunut kuluneen vuoden ns. USO -seminaareissa kehittelemässä toimintamalliamme. Nyt valtuustoryhmien keskusteltavaksi on tuotu mm. pormestarin valintatapa ja apulaispormestareiden määrä. Jälkimmäisen kysymyksen osalta jaan apo Leena Kostiaisen ja tulevan apon Olli-Poika Parviaisen näkemyksen, ettei apulaispormestareiden määrää tulisi ainakaan vähentää nykyisestä. Töitä on aivan liikaa etenkin niillä apoilla, joilla on johdettavanaan kaksi toimialaa. Pormestarin valintatavasta en ole muuttanut kantaani: hänet on valittava valtuutetuista, muuten palaamme virkamiesjohtoiseen malliin. Hyvä ajatus sen sijaan on, että pormestarivalinta tehtäisiin vasta vaalien jälkeen vaalituloksen ratkettua. Kokemuksesta voin sanoa, että pormestarikampanja vie liikaa voimia kandidaateilta ja herättää turhia spekulaatioita apulaispormestariehdokkuudesta. Luulisi, että kokoomuksessakin löytyisi kyvykkäitä pormestariehdokkaita valtuutettujen joukosta, ettei tarvitsisi lähteä ulkopuolelta hakemaan. Olisiko nyt pätevien naisten vuoro?
Äskettäin julkistettiin myös poliitikkojen verotustietoja. Harva huomaa, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja saa ansiotulonsa lähinnä perustyöstään yliopistolla. Valtuuston puheenjohtajan vuosipalkkio 4000 euroa vuodessa ja normaalit valtuutetun kokouspalkkiot päälle. Ellei tilannetta korjata seuraavalle valtuustokaudelle, tehtävään ehdolle asettunee vain eläkeläisiä. Omalla kohdallani olen huomannut myös sen, ettei kaupungin korkein luottamustehtävä ole mikään meriitti yliopistolla, vaan pikemminkin riski menettää työpaikkansa. Yli kaksikymmentä vuotta jatkunut määräaikaisuus jatkuu edelleen, vaikka kelpoisuus professuuriin on todettu aikaa sitten. Yliopisto ei ainakaan omana aikanani ole ollut mikään suojatyöpaikka, mutta nykyän ei riitä sekään, että on ”satanen laudassa” koko ajan. Herättää epäilyksiä, jos joillakin on vielä aikaa ja tarmoa touhuta talon ulkopuolella luottamustehtävissä. Kokemuksesta voin sanoa, että luottamustehtävät eivät vie niinkään aikaa päivätyöltä kuin yhteiseltä vapaa-ajalta perheen ja läheisten kanssa.