Sairaanhoitopiirin hallituksen kokous ei olisi voinut sattua parempaan saumaan viime maanantaina. Päivää aikaisemmin oli nimittäin julkistettu sotea koskeva uusi linjaus. Sairaanhoitopiirin näkökulmasta uudistus on tervetullut, olkoonkin, että monet sen yksityiskohdat ovat vielä hämäränpeitossa. Viiteen erikoisvastuualueeseen eli Ervaan perustuvassa uudistuksessa korostuu erikoissairaanhoito, perussotepalvelujen jäädessä marginaaliin ainakin uudistuksen tässä vaiheessa. Muutokseen sisältyy paljon mahdollisuuksia: sujuvampia palveluja, nykyistä parempaa integraatiota erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä, mutta olen kyllä huolissani sosiaalipalveluista tässä kokonaisuudessa.
On totta, että sosiaali- ja terveyspalvelujen rajapinnassa on monia yhteisiä alueita nimenomaan erityispalveluluissa mielenterveyskysymyksistä päihdepalveluihin, mutta etenkin perussosiaalipalvelut ovat oma kokonaisuutensa, joissa yhteys kuntien lähipalveluihin on turvattava jatkossakin. Erityisalakoulutuksessa esitetty rakenne tuo toivottavasti uuden rahoituskanavan myös erikoissosiaalityöntekijöiden koulutukseen.
Sote-ja kuntarakenneuudistuksen irrottaminen toisistaan näkyy nyt konkreettisesti paikallistasolla. Esimerkiksi Tampereen seudulla valmisteltu Elinvoimainen kaupunkiseutu-selvitystyö joutuu kokonaan uuteen valoon. Kun kunnanvaltuustot ottavat huhtikuussa kantaa selvitysmies Rauno Saaren luonnoksiin, tiedetään jo nyt ettei suunnittelua voida enää jatkaa näillä eväillä muuttuneessa tilanteessa. Erva-konsepti vetää mattoa alta varsinkin seutukaupunkivaihtoehdolta.
Erva-alueiden myötä yli puolet Tampereen kaupunginkin budjetista siirtyisi kulkevaksi erikoisvastuualueen kautta. Muutos romuttaisi nykyisen tilaaja-tuottaja-mallin; kaupungista tulisi yksi tuottaja laajemmassa kokonaisuudessa. Mahdollisesti toimintamalli menisi uusiksi muiltakin osin: elämänkaarimalli ei olisi ehkä paras tapa jäsentää palveluita, pormestarijärjestelmäkin jouduttaisiin miettimään uudelleen, sillä nyt apulaispormestarit ovat nimenomaan tilaajalautakuntien vetäjiä. Huoli demokratian kaventumisesta on myös aiheellinen, suurten yksikköjen myötä päätöksenteko karkaa helposti kauemmaksi.
Sairaanhoitopiirin johto ja Tampereen kaupunginhallituksen jäsenet tapasivat viikko sitten yhteisen pöydän ympärillä. Taloustaantuma pakottaa kuntapäättäjiä menokehityksen kriittiseen tarkasteluun. Käyttötalousmenojen ohella myös tulevat investoinnit olivat keskusteluissa mukana.
Kun istun kahdella tuolilla yhtäältä kaupunginhallituksessa ja toisaalta PSHP:n hallituksessa, on melko rasittavaa kuulla jatkuvaa valitusta erikoissairaanhoidon kustannusten kasvusta. Niin kauan kun kuntien tilaukset ovat alimitoitettuja, on budjetin ylityksiäkin luvassa. Tunnusluvut osoittavat selkeästi, että tarjous on ollut linjassa toteuman kanssa. Niin kauan, kun erikoissairaanhoidon jonossa on kuntalaisia, jotka eivät pääse asianmukaiseen hoitoon, ei ole perusteita säästöihinkään. Esimerkiksi tuoreen Potilasasiamiehen kertomuksen mukaan kuntalaiset kokevat, etteivät he saa riittävässä määrin lähetteitä erikoissairaanhoidon tutkimuksiin.
Olen seurannut sivusta ns. Kainuun mallin toimivuutta käytännössä. Palveluja saa paremmin kuin aikaisemmin, mutta vuodeosastohoitoa tarvitseva saattaa joutua hoitoon pitäjän toiseen laitaan kymmenien kilometrien päähän. Viikonloppuisin keskussairaalassa päivystävät keikkalääkärit. Palveluja saa kotiin, jos koti muuttaa taajamaan, perukoille ei kotipalvelua voida järjestää. Erikoislääkärin vastaanotolle pääset, jos onnistut pääsemään omalääkärille ja saat lähetteen. Palveluseteleitä on tarjolla, mutta niissä säästetään, vaikka ne saattaisivat estää suuremman hoidon tarpeen.