(lyhennelmä juhlaluennosta Setlementti Naapurin 20-vuotisjuhlissa 24.10.2014)
Kun sanon Setlementti Naapuri, tulen käyttäneeksi kahta, tai oikeastaan komea paikallista määrettä. Ensinnäkin setlementti -sanan alkuperä tulee englanninkielisessä verbissä ”to settle down”, asettua asumaan. Naapurilla ymmärrämme puolestaan kotimme viereistä asumusta. Ja kolmanneksi Naapuri on setlementtitalo.
Setlementtiliike syntyi 1800-luvun Englannissa, kun Itä-Lontoon köyhälistökortteliin perustettiin vuonna 1884 Toynbee Hall-niminen setlementtitalo. Se syntyi reaktiona kaupungistuneen ja teollistuneen yhteiskunnan sosiaalisiin epäkohtiin. Tämän jälkeen liike levisi eri puolille maailmaa, esimerkiksi Yhdysvaltoihin, josta tunnetaan parhaiten sosiaalityön pioneeri Jane Addamsin työ. Vaikka setlementtiliike on maailmanlaajuinen liike, on se aina asemoitunut paikallisiin olosuhteisiin. Suomessakin 1800- ja 1900-luuvn taitteessa käynnistyneen liikkeen missiona olivat erityisesti teollisuuspaikkakunnat, mutta suureksi tehtäväksi asettui historiallisesta tilanteesta johtuen myös toimiminen sillanrakentajana kansalaissodan kahtia jakaman yhteiskunnan osapuolten välillä.
Tällä hetkellä Suomessa toimii 34 paikallissetlementtiä ja 7 nuorisotyön piirin järjestöä. Liikkeen perusarvoina ovat paikallisuus, yhdenvertaisuus ja heikomman puolelle asettuminen. Vuonna 2018 Suomen Setlementtiliitto ja sitä seuraavana vuonna vanhin setlementtitalo Kalliola täyttävät sata vuotta. Setlementtiperheessämme Naapuri on siis suhteellisen nuori tulokas, muttei suinkaan kuopus, sillä uusimmat tulokkaat ovat vasta alle vuoden ikäisiä.
Setlementti Naapuri syntyi Tampereella vuonna 1994 taloudellisen laman keskelle vastaamaan palvelutarpeisiin ja kriiseihin, joihin hyvinvointivaltio ei voinut vastata. Setlementti Naapurin alkuvaiheet liittyivät läheisesti evankelisluterilaisten seurakuntien yhteisen diakoniatyön ja erityisesti sen vapaaehtoiskeskuksen, Mummon Kammarin toimintaan. Laman vuosina kolmannen sektorin toiminnalle oli voimakas tilaus Tampereella. Esimerkiksi syrjäytymisen vastaiseen toimintaan oli mahdollista saada projektirahoitusta järjestöjen kautta, setlementti oli siis hyvä yhteistyökumppani. Setlementti Naapurin toiminnan alkuvaiheessa henkilökuntaan ei kuulunut muita kuin projektityöntekijänä aloittanut toiminnanjohtaja ja Rikosuhripäivystykseen työllisyysvaroin palkattu erikoissairaanhoitaja. Toiminta laajeni kuitenkin nopeasti vapaaehtoistyön kasvun kautta: jo yhdistyksen ensimmäisen toimintavuoden lopussa vapaaehtoisten määräksi kirjattiin 130 henkilöä. Palkattua työvoimaa korvasi myös suuri työllistettyjen joukko.
Setlementti Naapuri on kahdenkymmenen vuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa tamperelaisessa järjestökentässä. Sen toimintaprofiili oli alun alkaen erilainen verrattuna muihin paikallisiin setlementtitaloihin. Siinä missä vanhojen setlementtitalojen toiminta keskittyi Tampereellakin kansalaisopistojen ympärille, kehitettiin Naapurissa uudenlaisia työmuotoja vastauksena sosiaalisen kysymykseen. Monet alkuperäiset toimintamuodot ovat edelleen osa Setlementti Naapurin toimintaa, paikallisyhteisöihin niistä ovat ankkuroituneet varmasti eniten Tesoman Naapuri ja Kansainvälinen Naisten tapaamispaikka Naistari, joista etenkin jälkimmäinen osoittaa, ettei paikallisuus tarkoita globaalin vastakohtaa, vaan että voi, kuten slogan kuuluu, ”toimia paikallisesti ja ajatella globaalisti”.
Setlementti merkitsi alun perin ”siirtokuntaa” ja yliopistoväen asuinyhteisöä suurkaupungin slummissa. Koulutetun setlementtiväen tehtävänä oli toimia linkkinä köyhien naapurustojen ja laajemman ympäristön välillä.
Setlementtityöntekijät mielsivät alusta alkaen itsensä pikemminkin hyviksi naapureiksi kuin hyväntekijöiksi. Hyväntekeväisyydessä autettavasta tulee helposti uhri ja auttajasta hänen yläpuolellaan oleva pelastaja; naapuruudessa keskeistä on vastavuoroisuus ja luottamus (”ihmiset, jotka tuntevat toisensa, luottavat toisiinsa”). Hyvän naapurin tulkinnassa huomio kiinnittyy kanssaihmisten voimavaroihin. Tämä eetos elää edelleen setlementtityössä: korostetaan keskinäistä tukea ja vastavuoroisuutta, samoin kuin sosiaalisen muutostyön tarpeellisuutta.
Hyvät ystävät, mitä tällä historialla on tekemistä tämän päivän kanssa?
Julkisia palveluja on karsittu alueilta Tampereellakin osana palveluverkon uudistamistyössä. Muutama vuosi sitten alueilta lähtivät sosiaalitoimistot. Tekeillä olevan tulevaisuuden palveluverkon muutokset enteilevät verkon harventamista entisestään. Lähipalveluissa painopiste näyttäisi siirtyvän yhteisöjen vastuulle ja vain välttämättömät julkiset palvelut säilyisivät alueella. Suuri osa peruspalveluista keskitettäisiin aluekeskuksiin ja erikoispalvelut seutukunnan keskuskaupunkiin. Tämä palveluhierarkia haastaa järjestöt kumppanuuteen julkisen sektorin kanssa. Suunnitelmiin liittyvät monipalvelukeskukset, joissa saman katon alla olisi niin yritysten, julkisyhteisöjen kuin järjestöjenkin toimintaa. Kaupunkilaisen näkökulmasta tämä ajattelu merkitsisi ns. yhden luukun periaatetta, kun palvelut saisi nykyistä paremmin samasta paikasta.
Kehityssuunta on varmasti pakon sanelema ratkaisu nykyisessä taloustilanteessa. Hyvinvointivaltion kultakaudella esimerkiksi sosiaalityössä kehitetyt paikallisyhteisöön kiinnittyneet työmuodot, yhdyskuntatyö ja aluetyö, ovat kadonneet monissa kaupungeissa, myös täällä Tampereella. Niiden arvo oli siinä, että työntekijät, kuten varhaisten setlementtitalojen työntekijätkin, jalkautuivat alueille ja alkoivat katsella elämää enemmän asukkaiden horisontista.
Trendinä on, että palvelut viedään ihmisten koteihin. Tämä on tietysti usein välttämätöntä huonokuntoisten vanhusten kohdalla. Mutta monta asiaa voitaisiin toteuttaa yhteisöllisemminkin. Setlementtiasuntojen toiminnanjohtaja Kimmo Rönkä on esittänyt kiinnostavia visioita uudenlaisista monen sukupolven asuinkortteleita, joissa olisi kohtaamispaikkoja ja palveluja eri ikäisille ihmisille ja myös ympäristön asukkaille.
Setlementtiliiton Uusi paikallisuus-hankkeen piirissä toteutettu Hervannan kansalaisraatityö osoitti meille, kuinka tärkeänä asukkaat pitävät paitsi julkisten palvelujen säilymistä alueella, myös yhteisiä tiloja ja kansalaistoimintaa. Setlementtitalot, seurakuntatalot ja muut kokoontumispaikat ovat tärkeitä resursseja myös kaupungin näkökulmasta, ovathan korkeat kiinteistökulut ja tilavuokrat usein yksi syy palvelujen karsimiseen.
Suomessa 2010-luvun loppupuoliskolla alkanut talouden taantuma on vaikuttanut sekä suoraan että välillisesti myös kunnallisten palvelujen järjestämiseen. Heikentyneen taloustilanteen ohella väestön ikääntyminen ja korkea työttömyysaste heikentävät huoltosuhdetta ja vahvistavat alueellisia hyvinvointieroja. Väestön hyvinvointierojen kasvaessa polarisaatio ja alueellinen segregaatio lisääntyvät, mikä merkitsee haasteita erityisesti köyhimmillä ja monikulttuurisilla asuinalueilla. Samaan aikaan kuitenkin kunnallinen palveluverkko supistuu suurelta osin kuntatalouden ongelmien vuoksi. Keskittämisen taustalla on myös maan hallituksen valmistelema kuntauudistus ja siihen kytkeytyvä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamistyö. Lähipalvelujen turvaaminen ja paikallisyhteisöjen, kansalaisyhteiskunnan ja lähidemokratian vahvistaminen ovatkin nousemassa ajankohtaisiksi teemoiksi suomalaisessa yhteiskunnassa.
Osana maailmanlaajuista Setlementtiliikettä olemme olleet todistamassa käytännössä brittiyhteiskunnassa tapahtunutta kehitystä. Setlementtitaloja houkuteltiin erilaisin keinoin hoitamaan aikaisemmin julkisen vastuun piiriin kuuluvia ongelmia. Vuonna 2011 pidetystä ensimmäisessä Locality – konventissa (http://locality.org.uk/about/history/) Manchesterissä Big Society nähtiin suurena mahdollisuutena setlementtityölle, kun esimerkiksi julkisia tiloja luovutettiin yhteisöjen käyttöön köyhillä asuinalueilla. Vähitellen on huomattu, että hallitus on vetäytynyt vastuusta sitä mukaa, kun järjestöt ja kansalaiset ovat lisänneet vastuutaan. Syksyn 2013 Locality – tapaamisessa Leicesterissä paikalle tulleita poliitikkoja syytettiin asunnottomien, mielenterveyspotilaiden ja asiakkaiden jättämisestä käytännössä kokonaan järjestöjen vastuulle. Setlementtien työnkuva on muuttunut, yhteistyöstä hallituksen kanssa on tässä vaiheessa vaikea perääntyä.
Setlementtityössä kansalaistoiminta ja kumppanuus paikallisyhteisöjen kanssa ovat toiminnan lähtökohta, ei väline ulkopuolelta asetettujen tavoitteiden toteuttamiseen. Yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa julkinen sektori täydentää hyvinvointilupaustaan ja määrittelee uudelleen hyvinvointipalveluja ja niiden rahoituspohjaa, haluamme olla mukana julkisessa keskustelussa ja samalla muistuttaa omista arvolähtökohdistamme.
Setlementtityöllä ja paikallissetlementeillä on edelleen keskeinen rooli yhteisöllisyyden ylläpitämisessä. Kuitenkin uusyhteisölliset pyrkimykset siirtää vastuu lähipalvelujen tuottamisesta julkiselta sektorilta yhteisöille ovat lähtökohtaisesti varsin kaukana paitsi Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan periaatteista, myös setlementtityön lähtökohdista. Setlementtiliikkeessä kumppanuus on totuttu ymmärtämään ”naapuruutena” suhteessa asukkaisiin. Varhaisten setlementtitalojen työntekijät elivät ja vaikuttivat köyhien naapurustoissa ja pyrkivät samaistumaan niiden sosiaaliseen elämään. Kumppanuuden tarkoituksena oli edistää yhteisöjen hyvinvointia ja asukkaiden kansalaisoikeuksia, joiden toteuttamisen edellytyksenä oli taloudellisten ja sosiaalisten olosuhteiden parantaminen niin paikallisesti kuin kansallisestikin. Hyvän kansalaisuuden ideaaliin kuului myös osallisuus kaupunkielämän ongelmien ratkaisemiseen, mutta silloinkin täysivaltaisina kansalaisina ja osallisina demokraattiseen päätöksentekoon.
Setlementtiliike on eri yhteiskunnissa ja eri yhteiskunnallisissa tilanteissa pyrkinyt omalta osaltaan osallistumaan kulloistenkin sosiaalisten kysymysten ratkaisuun. Toiminnan lähtökohtana ovat kuitenkin olleet ihanteet yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta, ei kansalaisten hallinnointi, velvoittaminen ja vastuuttaminen. Yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa julkinen sektori on tarjoamassa järjestötoimijoille lisää sosiaalista vastuuta, olemme suomalaisessa setlementtiliikkeessä valmiita tuottamaan yhteisöllisyyttä ja elinvoimaisia naapurustoja omista lähtökohdistamme käsin ja julkisen sektorin kumppaneina ja työtovereina, emme sen vastikkeettomana korvaajana.