Lomilta on palattu jo elokuun alkupuolella, sen jälkeen on kiirettä riittänytkin. Ihmettelen usein, miten ehdinkään kokoustaa aikaisemmin niin paljon. Jälkiviisaasti voisi todeta, että oman terveyden uhalla tein pitkää päivää, olisi ehkä kannattanut luopua vaativista tehtävistä jo aikaisemmin. Mikä esti?
Ainakin liiallinen velvollisuuden tunne: piti olla muka varma, että tehtävät siirtyvät päteviin käsiin. Rehellisesti sanottuna vallasta luopuminen on myös riski jäädä yhteisön ulkopuolelle. En kaipaa edustamista ja Raatihuoneen vastaanottoja, mutta mukavia valtuustokollegoja on ollut välillä ikävä, kun rivivaltuutettuna käyn vain kerran kuukaudessa valtuustonkokouksessa. Viime viikkoina olen huomannut myös sen, kuinka luottamushenkilötyö oli – stressaavuudestaan huolimatta – tärkeä henkireikä, joka ehkäisi työstressiä ja antoi myös voimavaroja.
Mitä on tullut tilalle? Olen nauttinut kiireisen elämänrytmin helpottamisesta. Teimme Paulin kanssa kesällä pyöräretken Ahvenanmaalle. Elokuun alussa vaelsin tamperelaisen naisporukan kanssa Lapin tuntureilla ja hurahdin taas ulkoilmaelämään, johon tulee uusi lisä, kunhan kimppapurjevene saadaan huomenna Näsijärven rantaan.
Voin keskittyä nyt entistä paremmin työhöni. Nykyinen tehtäväni erikoisalakoulutuksen vastuuprofessorina päättyy ensi vuonna. Eläkeikään on vielä aikaa, tulevaisuus näyttää, mitä haasteita se tuo tullessaan.