Päätös raitiotiestä on niin iso ja kauaskantoinen, että sen yhteydessä on hyvä palauttaa mieliin muutama vaihe hankkeen historiasta. Kuten tiedämme, tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Tampereelle ratikkaa puuhataan. Mutta toivottavasti tällä kertaa siitä tulee totta.
Ensimmäinen raitiotiekomiteahan aloitti työnsä jo vuonna 1907. Raitiotietä suunniteltiin välille Rajaportti – Hämeenkatu – Tammelantori. Tampereella oli tuolloin noin 43 000 asukasta. Suunnitelma valmistui vuonna 1914 ja kaupunki varasi jo rahat hanketta varten budjettiin, mutta ensimmäinen maailmansota pysäytti hankkeen.
Sodan jälkeen perustettiin uusi raitiotievaliokunta ja tehtiin uudet suunnitelmat, nyt neljää raitiotielinjaa varten. Suunnitelma valmistui vuonna 1923 ja kaupunki puuhasi yhteistyötä yksityisen Tampereen Raitiotie Oy:n kanssa hankkeen toteuttamisesta. Yhteistä säveltä ei kuitenkaan löytynyt, ja lopulta koko raitiotiehanke haudattiin vuonna 1929.
Jos historian rattaat olisivat menneet toisin, Tampereen keskustaan olisi rakennettu raitiotie suunnilleen samalle reitille, minne sitä nyt esitetään. Silloin Tampere olisi ollut Suomen neljäs ratikkakaupunki Helsingin, Viipurin ja Turun lisäksi. (Turku tosin tyhmyyksissään meni purkamaan raidejärjestelmänsä 1970-luvulla.)
Seuraavan kerran raitiotie putkahtaa esiin Tampereella vuonna 1968. Hervannan suunnittelukilpailun voittaneessa, Aarno Ruusuvuoren ehdotuksessa Hervannan halki kulki valtaväylä, jonka keskellä oli rata kaupunkijunaa varten. Rata päättyi valtaväylän asema- ja liikekeskukseen, joka oli valtaväylän päällä.
Tiedämme, että suunnitelmasta toteutui valtaväylä, mutta ei kaupunkijunaa. Elettiin autokaupungin ideologista läpimurtoa, eikä siihen kuulunut joukkoliikenteeseen investoiminen.
Seuraavan kerran raitiotietä selvitettiin 1990-luvun alussa, kun joukkoliikenteen matkustajamäärät kääntyivät laskuun ja etsittiin keinoja lisätä joukkoliikenteen suosiota. Asiantuntijoiden selvityksessä esitettiin raitiotietä reitille Hervanta – keskusta –Tesoma, mutta selvitys ei johtanut toimenpiteisiin. Se vaikutti kuitenkin siihen, että kymmenen vuotta myöhemmin, 2002 kaupunginhallitus päätti käynnistää raideliikenneselvityksen, jossa hyödynnetään rataverkkoa. Tuloksena oli ehdotus pikaratikasta, joka kulkisi osittain junaraiteilla, osittain katuraiteilla – ja alittaisi keskustan maan alla.
Asiasta käytiin kova debatti, joka on tullut monesti mieleen kun nykyistä ratikkakeskustelua on seurannut. Niin samanlaisia argumentteja käytettiin silloin puolesta ja vastaan – ja moni väittelijöistäkin oli jo silloin tässä salissa. 2000-luvun alkupuolella, samoihin aikoihin pikaratikan kanssa, aloitettiin myös Tampellan tunnelin ja keskustan liikenneverkon suunnittelu. Vihreät kannattivat näitä hankkeita nimenomaan kokonaisuutena, jossa tunnelissa pääsee keskustan ohi, joukkoliikenteellä hyvin keskustaan, autot ohjataan keskustassa pysäköintitaloihin, ja kehitetään viihtyisää kävelykeskustaa.
Pikaratikka kaatui lopulta silloisen VR:n – tai Ratahallintokeskuksen – vastustukseen, ratikka ei mahtunutkaan ratapihalle. Idea raideliikenteestä jäi kuitenkin elämään ja siirtyi TASE 2025-ohjelmaan joka valmistui 2007, ja vuonna 2010 alkoi nykyisen raitiotiehankkeen suunnittelu.
Aikamoinen historia on siis Tampereen raitiotiellä takanaan – jo ennen kuin ensimmäistäkään ratakiskoa on pantu maahan. Se että ratikka on putkahtanut yli sadan vuoden ajan aina uudestaan esille, kertoo siitä, miten Tampereen kaltaisessa kasvavassa ja kapealle kannakselle rakennetussa kaupungissa tarvitaan bussiliikennettä tehokkaampi, nopeampi ja vetovoimaisempi joukkoliikennejärjestelmä.
Vihreille raitiotie on ollut liikenteen kärkihanke jo 1990-luvulta lähtien. Nyt ovat kaikki palaset lopultakin loksahtaneet kohdalleen. On aika aloittaa raitiotien rakentaminen.