Blogi

Kommenttina Aamulehden 18.6.-14 julkaisemaan ”Jälkikirjoitukseen” totean, etten torjunut puheenvuorossani neuvoa antavaa kansanäänestystä, vaan totesin sen olevan ”tässä vaiheessa” lähinnä pyrkimys jarruttaa hanketta. Mikäli kansanäänestys olisi haluttu järjestää, olisi se pitänyt toteuttaa ennen kuin ratikka asetettiin tavoitteeksi. Tämän totesivat monet muutkin valtuutetut (mm. Oras Tynkkynen, Jaakko Mustakallio, Anna Kontula) puheenvuoroissaan.

Ohessa kaupunginvaltuustossa 16.6.2014 pitämäni ratikkapuhe:

”Miksi ratikka? Tampereen asukasluvun kasvu, uudet asuinalueet, palveluverkon keskittyminen, yksityisautoilun vähentäminen ja hiilidioksidipäästöt. Hiilidioksidipäästöt vähenevät 15 000 tonnia vuodessa, mikä on lähes 10 prosenttia Tampereen katuliikenteen aiheuttamista kasvihuonepäästöistä.
Sanalla sanoen ratikka on tulevaisuuden ratkaisu, se on sujuva, ympäristöystävällinen ratkaisu.

Eräissä puheenvuoroissa on vaadittu asiasta neuvoa antavaa kansanäänestystä. Tässä vaiheessa tällaisen esityksen voi nähdä yhtenä tapana jarruttaa hanketta. Mielestäni tässä hankkeessa on kuultu laajasti kaupunkilaisia, mukana on ollut huomattava määrä kansalaisosallistumista esim. ns. Ratikkaryhmässä, intohimoisia keskusteluja on käyty myös sosiaalisessa mediassa.
Vihreät ovat tunnetusti ratikanrakastajia, mutta toki meilläkin on erilaisia kantoja reittivaihtoehdosta. Kuten esimerkiksi Petri Siurolla ja minulla. Loppupeleissä on kutakuinkin sama, kumpi reitti valitaan, kunhan ratikka vain saadaan kaupunkiin. Aiemminhan olemme linjanneet reitin kaupungin itäpäässä, nyt otamme kantaa länsipuolella ratkaisuun.

Olen itse ollut alusta lähtien Paasikiventien vaihtoehdon kannalla, ja tehdyt selvitykset ovat vain vahvistaneet kantaani. Tulevaisuuden asuntorakentamisen kanalta tämä on perusteltu suunta. Turhaa vastakkainasettelua on kuitenkin syytä välttää. Kuitenkin olen sitä mieltä, että yhteys Tipotien sosiaali- ja terveysasemalle olisi turvattava tulevaisuudessa, viimeistään yliopistollisen keskussairaalan linjauksen osana tulevaisuudessa. PSHP kiinnitti lausunnossaan huomiota tämän yhteyden turvaamiseen. Reittiä voi toki jatkaa hieman pidemmällekin.”

 

 

Kaupunginvaltuusto käsitteli tämän illan kokouksessaan tarkastuslautakunnan arviointikertomusta ja vuoden 2013 tilinpäätöstä. Arviointikertomus on ainakin minulle valtuustovuoden odotetuin raportti. Kovat ajat näkyvät Tampereella huoltosuhteen heikkenemisenä ja palvelutarpeen kasvuna, olipa kyse sitten ikäihmisistä, työttömistä tai köyhistä ihmisistä.

Lastensuojelun tilanne on ollut kuutena peräkkäisenä vuonna tarkastuslautakunnan esittämä huoli arviointikertomuksessa. Apulaispormestari Leena Kostiainen on luvannut tehdä parhaansa tilanteen korjaamiseksi, uskon niin tapahtuneenkin. Äskettäin valtuustolle järjestettiin iltakoulu, jossa saimme tarkempaa tietoa lastensuojelun tilanteesta. Asiakas- ja suoritemäärät ovat kasvaneet, ei yksin siksi, että Orivesi on tullut palvelujen piiriin, vaan myös siksi, että palvelutarve on kasvanut myös Tampereen kaupungissa.

Hämmästelin arviointikertomuksessa mainintaa rekrytointiongelmista. Koulutamme Tampereen yliopistossa sosiaalityöntekijöitä, eli päteviä ammattilaisia valmistuu joka vuosi. Tilannetta on pyritty korjaamaan palkkausta korottamalla, mutta onko palkankorotus ollut riittävä? Vai onko vika muissa työolosuhdetekijöissä, kuten liian suuressa työmäärässä?

Asiakastyötä tekevien sosiaalityöntekijöiden kokemus on myös, että lastensuojelussa ja aikuissosiaalityössä prosessit sekoittuvat liikaa. Kaiken kaikkiaan lastensuojelun suhteellinen asema näyttää heikentyneen viime vuosina.

Toimeentulotuensaajien joukko on myös lisääntynyt korkean työttömyyden myötä. Tilinpäätösasiakirjojen liitteenä olevan sosiaaliasiamiehen raportin mukaan toimeentulotukihakemusten käsittelyaikojen ylitys on Tampereella ollut viime vuonna pisimmillään 9-10 arkipäivää. Käsittelyaikoja on lyhennetty lisäämällä kirjallista käsittelyä uudelleen, vaikka se oli jo välillä laskussa. Olemme edelleen jäljessä myös ehkäisevän toimeentulotuen valtakunnallisesta suosituksesta (3,3 %), vaikka tilanne on tältäkin osin parantunut viime vuosina, viime vuonna luku oli 2%.

Sairaanhoitopiirin hallituksen kokous ei olisi voinut sattua parempaan saumaan viime maanantaina. Päivää aikaisemmin oli nimittäin julkistettu sotea koskeva uusi linjaus. Sairaanhoitopiirin näkökulmasta uudistus on tervetullut, olkoonkin, että monet sen yksityiskohdat ovat vielä hämäränpeitossa. Viiteen erikoisvastuualueeseen eli Ervaan perustuvassa uudistuksessa korostuu erikoissairaanhoito, perussotepalvelujen jäädessä marginaaliin ainakin uudistuksen tässä vaiheessa. Muutokseen sisältyy paljon mahdollisuuksia: sujuvampia palveluja, nykyistä parempaa integraatiota erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä, mutta olen kyllä huolissani sosiaalipalveluista tässä kokonaisuudessa.

On totta, että sosiaali- ja terveyspalvelujen rajapinnassa on monia yhteisiä alueita nimenomaan erityispalveluluissa mielenterveyskysymyksistä päihdepalveluihin, mutta etenkin perussosiaalipalvelut ovat oma kokonaisuutensa, joissa yhteys kuntien lähipalveluihin on turvattava jatkossakin. Erityisalakoulutuksessa esitetty rakenne tuo toivottavasti uuden rahoituskanavan myös erikoissosiaalityöntekijöiden koulutukseen.

Sote-ja kuntarakenneuudistuksen irrottaminen toisistaan näkyy nyt konkreettisesti paikallistasolla. Esimerkiksi Tampereen seudulla valmisteltu Elinvoimainen kaupunkiseutu-selvitystyö joutuu kokonaan uuteen valoon. Kun kunnanvaltuustot ottavat huhtikuussa kantaa selvitysmies Rauno Saaren luonnoksiin, tiedetään jo nyt ettei suunnittelua voida enää jatkaa näillä eväillä muuttuneessa tilanteessa. Erva-konsepti vetää mattoa alta varsinkin seutukaupunkivaihtoehdolta.  

Erva-alueiden myötä yli puolet Tampereen kaupunginkin budjetista siirtyisi kulkevaksi erikoisvastuualueen kautta. Muutos romuttaisi nykyisen tilaaja-tuottaja-mallin; kaupungista tulisi yksi tuottaja laajemmassa kokonaisuudessa. Mahdollisesti toimintamalli menisi uusiksi muiltakin osin: elämänkaarimalli ei olisi ehkä paras tapa jäsentää palveluita, pormestarijärjestelmäkin jouduttaisiin miettimään uudelleen, sillä nyt apulaispormestarit ovat nimenomaan tilaajalautakuntien vetäjiä. Huoli demokratian kaventumisesta on myös aiheellinen, suurten yksikköjen myötä päätöksenteko karkaa helposti kauemmaksi.

Sairaanhoitopiirin johto ja Tampereen kaupunginhallituksen jäsenet tapasivat viikko sitten yhteisen pöydän ympärillä. Taloustaantuma pakottaa kuntapäättäjiä menokehityksen kriittiseen tarkasteluun. Käyttötalousmenojen ohella myös tulevat investoinnit olivat keskusteluissa mukana.

Kun istun kahdella tuolilla yhtäältä kaupunginhallituksessa ja toisaalta PSHP:n hallituksessa, on melko rasittavaa kuulla jatkuvaa valitusta erikoissairaanhoidon kustannusten kasvusta. Niin kauan kun kuntien tilaukset ovat alimitoitettuja, on budjetin ylityksiäkin luvassa. Tunnusluvut osoittavat selkeästi, että tarjous on ollut linjassa toteuman kanssa. Niin kauan, kun erikoissairaanhoidon jonossa on kuntalaisia, jotka eivät pääse asianmukaiseen hoitoon, ei ole perusteita säästöihinkään. Esimerkiksi tuoreen Potilasasiamiehen kertomuksen mukaan kuntalaiset kokevat, etteivät he saa riittävässä määrin lähetteitä erikoissairaanhoidon tutkimuksiin.

Olen seurannut sivusta ns. Kainuun mallin toimivuutta käytännössä. Palveluja saa paremmin kuin aikaisemmin, mutta vuodeosastohoitoa tarvitseva saattaa joutua hoitoon pitäjän toiseen laitaan kymmenien kilometrien päähän. Viikonloppuisin keskussairaalassa päivystävät keikkalääkärit.  Palveluja saa kotiin, jos koti muuttaa taajamaan, perukoille ei kotipalvelua voida järjestää. Erikoislääkärin vastaanotolle pääset, jos onnistut pääsemään omalääkärille ja saat lähetteen. Palveluseteleitä on tarjolla, mutta niissä säästetään, vaikka ne saattaisivat estää suuremman hoidon tarpeen.

Tampereen kaupunginvaltuusto teki tänään päätöksen keskusjätevedenpuhdistamohankkeesta selvin äänestysluvuin. Jarrumiehinä toimivat pääasiassa perussuomalaiset. Pääsin käyttämään oman puheenvuoroni heti pormestari Ikosen jälkeen ja totesin seuravaa:

”Uuden keskuspuhdistamon rakentaminen on perusteltua nimenomaan kaupunkikehityksen kannalta. Nykyinen Viinikanlahden puhdistamo on kaupungin keskustassa paraatipaikalla Pyhäjärven rannalla. Kun joka tapauksessa joudumme uudistamaan nykyiset puhdistamot ja myös viemäriverkoston, on järkevää siirtää puhdistamo pois keskustasta.

Sulkavuori on päätynyt sijoituspaikaksi sen jälkeen kun Pirkkala ja Nokia kieltäytyivät ottamasta keskuspuhdistamoa. Molemmat silloin selvitetyt sijoituspaikat olisivat olleet sikäli järkevämpiä kuin Sulkavuori, että jätteen purkuputki olisi saatu kauemmaksi alavirtaan, eli sinne minne puhdistettu jätevesi joka tapauksessa virtaa.

Sulkavuoren vaihtoehdosta tehty YVA-selvitys osoittaa, että keskitetyn puhdistamon ja hajautetun vaihtoehdon, jossa kehitetään Raholan, Viinikanlahden ja Lempäälän nykyisiä puhdistamoja, välillä ei ole suuria ympäristöeroja. Molemmissa vaihtoehdoissa saadaan samantasoinen eli nykyistä huomattavasti parempi puhdistustulos. Ekologisessa mielessä ei sillä, lasketaanko puhdistettu vesi yhdestä vai kolmesta putkesta Pyhäjärveen, ole juurikaan eroa. Pyhäjärven veden luokitus säilyy hyvänä molemmissa vaihtoehdoissa. Olennaista on se, että puhdistustasoa yleisesti parannetaan, jolloin Tampereen seudun lisääntyvä asutus voidaan ottaa kestävästi vastaan.

Sulkavuoren ratkaisulla on myös eräitä selviä ympäristöhyötyjä. Purkuputki sijoitetaan keskemmälle Pyhäjärveä. Näin Viinikanlahdessa, Vihilahdessa ja Raholan rannoilla – ja tietysti myös Lempäälässä – vesien kuormitus vähenee. Kallion sisään rakennettava puhdistamo on myös ympäristölle haitattomampi kuin maan päällä oleva puhdistamo. Tämän huomasimme, kun vierailimme Turun keskuspuhdistamolla, joka on rakennettu Kakolan mäen sisään. Ei melua, ei hajuja, ei saasteita. Ympäristöhyötynä kannattaa noteerata myös se, että keskuspuhdistamoon voidaan rakentaa jäteveden lämmön talteenottojärjestelmä, joka tuottaa merkittävästi uusiutuvaa energiaa kaukolämmön tarpeisiin.

Suurimmat ympäristöhaitat syntyvätkin puhdistamon rakentamisajan aiheuttamista häiriöistä. Kun rakentaminen kestää vuosikausia, on näihin haittoihin, kuten räjäytysten aiheuttamaan meluun ja tärinään, louheen kuljetuksiin ja muihin liikennehaittoihin suhtauduttava vakavasti ja lähiseudun asukkaiden huolia kuultava. Hyvällä ja osallistavalla suunnittelulla ja asukkaiden näkemysten huomioon ottamisella voidaan haitat minimoida siedettäviksi. Tällaisissa suurhankkeissa ei riitä, että lain vaatimat kuulemiset hoidetaan. On tehtävä paljon enemmän ja luotava toimivat vuorovaikutuskanavat asukkaiden kanssa. Näin ehkä NIMBY-ilmiö (Not in my backyard) vaihtuu YIMBY-ilmiöksi (Yes in my Backyard!).”

 

 

 

Tammikuu on kulunut tekemisen meiningissä niin, että blogimerkinnätkin ovat jääneet tekemättä. Kokousputki on käynnistynyt pitkän joululoman jälkeen, uutena käytäntönä aloitamme kaupunginhallituksen kokoukset joka maanantai jo klo 13.

Ehkä merkittävin poliittinen avaus tammikuussa on ollut ”Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu”-selvitysraportin julkistaminen tänään. Selvitysmies Rauno Saari on tehnyt hyvää ja perusteellista työtä. On ollut ilo toimia ohjausryhmän yhtenä tamperelaisjäsenenä ja todeta omin silmin, kuinka yhteistyö ja luottamus ovat vahvistuneet kuluneen vuoden aikana. Vielä tämän kevään kuluessa seutukunnan kunnat joutuvat kuitenkin ottamaan kantaa selvitysmiehen esitykseen: lähdetäänkö yhdessä kehittämään kaupunkiseutua? Tarjolla on kaksi vaihtoehtoa: yhden uuden kaupungin ja kaksiportaisen seutukaupungin malli. Lähes satavarmaa on, että yhden kunnan malliin eivät seutukunnan kunnat ole tältä istumalta valmiita, eikä tämä vaihtoehto saa välttämättä Tampereellakaan yksimielistä kannatusta. Tärkeää kuitenkin olisi se, että koko seutukunta sitoutuisi kuntarakenneuudistuksen jatkovalmisteluun. Uskon, että prosessi on jo tähän mennessä osoittanut, että seutuyhteistyön nykykäytäntö on monin tavoin riittämätön. Voi olla, että jo seuraava sukupolvi tällä seudulla elää todeksi yhtä kuntaa, mutta suora harppaus siihen ei taida olla realistista. Olisi hyvä muistaa, että yhtä tärkeää kuin lopputulos, on siihen johtava prosessi.

Lasken piikkejä aamukammasta ja Iloitsen siitä, että tämä on viimeinen vuosi kaupunginhallituksessa. Kahdeksan vuotta vallan ytimessä riittää: kaksi vuotta kaupunginhallituksessa, neljä valtuuston puheenjohtaja ja nyt taas toista vuotta kaupunginhallituksessa. Tämä aika on ollut kiinnostavaa, mutta kuluttavaa. Kukaan ei ole korvaamaton, uusi sukupolvi on kasvanut tehtäviinsä.

Tänä keväänä käydään Eurovaalit. Lupauduimme Paulin kanssa Tarja Cronbergin tukijoukkoihin heti, kun selvisi, ettei Satu Hassi jatka enää tehtävässään. Tarja on oppinut nainen ja ansioitunut meppi, joka tuntee niin Suomen syrjäseudut kuin isot ”kylätkin” maailmalla. Silti uskon, että myös Oras Tynkkysellä on erinomaiset edellytykset mennä läpi vaaleissa.