Blogi

Syksyn merkkejä on jo ilmassa. Palasimme viime viikon lopulla patikointireissulta Kilpisjärveltä, siellä ruska-aika oli vasta alkamassa. Tunturin tuulissa hävisivät turhan painolastit, palasimme kotiin mielet virkeinä ja uutta toimintatarmoa täynnä.

Vihreät puoluekokoustavat viikonvaihteessa. Maria Ohisalo jatkaa puheenjohtajana, vastaehdokkaita ei ole ilmaantunut. Sen sijaan varapuheenjohtajien paikoista käydään kisaa, yksi heistä sijaistaa Ohisaloa hänen äitiysvapaansa aikana. Lämmin kannatukseni Jaakko Mustakallion jatkokaudelle. Hän on kokenut ja osaava poliitikko, kansanedustaja-ainesta.  

Ehdokasasettelu ensi kevään aluevaaleihin on alkanut. Pirkanmaan Vihreät aloittelevat vasta ehdokashankintaa, mutta olen jo päättänyt, etten lähde ehdolle. Toivon vain, että ehdokkaiksi saadaan päteviä sosiaalityön ja -alan asiantuntijoita, ettei vaaleihin mennä pelkästään terveys edellä.  

Toimin tällä hetkellä kahden kaupungin yhtiön hallituksessa: Tampereen vuokra-asunnoissa jäsenenä ja Tampereen Sarka Oy:ssä puheenjohtajana, niissä olen valmis jatkamaan, jos Vihreät saavat edelleen paikkoja niihin.

Työ Setlementti Tampereen hallituksen varapuheenjohtajana jatkuu edelleen.  Entisenä Setlementtiliiton puheenjohtajana on motivoivaa taas osallistua paikallistoiminnan kehittämiseen.

Martinus-säätiön puheenjohtajuuskausi päättyi kesällä, jatkan vielä uuden hallituksen jäsenenä samoin kuin kirkkovaltuutettuna kuluvan kauden loppuun. Seurakuntien päätöksenteko on minulle mysteeri, vaikka olen jo aiemmin osallistunut sen päätöksentekoon. Olen turhautunut. Kirkkovaltuusto kokoontuu harvoin, päätökset se on delegoinut virkamiehille, alemmille toimielimille ja ”minivaltuustolle” eli yhteiselle kirkkoneuvostolle (YKN). Tämä demokratiavaje on tullut ilmeiseksi Ilkon kurssikeskuksen kaavan valmistelun yhteydessä: geologisesti arvokasta kalliojyrkännettä ja vanhaa kulttuuriympäristöä pilaava kaavamuutos on edennyt Kangasalan valtuustoon johtokunnan päätöksen ja YKN:n hyväksymisen kautta ilman että kirkkovaltuusto on päässyt ottamaan siihen kantaa.

Osallistuminen tuo vaihtelua eläkeläisarkeen. Mutta nyt on aikaa tehdä myös retkiä marja- ja sienimetsään. Suunnitelmissa on myös jatkaa tutustumista kansallispuistoihin, ehkäpä seuraavaksi suuntaamme kotimaakuntani Hossan kansallispuistoon. Ja kun koronatilanne helpottuu, pääsemme vihdoin reissaamaan maailmalle!

Tampereella kuntavaali-ilta sai dramaattisen käänteen, kun ääntenlaskennan loppumetreillä kokoomus ajoi demareiden ohi edesmenneen RKP-valtuutettu Peter Löfbergin äänillä. Kaksi tasavahvaa puoluetta näyttää vaihtavan taas osia näissä vaaleissa.

Olen tyytyväinen siitä, että Vihreät säilytti Tampereella paikkansa kolmanneksi suurimpana valtuustoryhmänä. Valtuustoryhmä menetti kolme paikkaa, mutta säilytti sisäisen vahvuutensa seitsemällä kokeneella valtuutetulla: onnittelut Oras Tynkkynen, Iiris Suomela, Jaakko Mustakallio, Jaakko Stenhäll, Olga Haapa-aho, Merve Caglayan ja Matti Helimo. Neljän uuden valtuutetun joukossa on opiskelija Vilma Järvisalo, Vihreiden nuorten puheenjohtaja Brigita Krasniqi, arkkitehti Mirja Salmijärvi ja lääkäri Hanna Sareila. Nuorin valtuutetuista on 24-vuotias, vanhin 44-vuotias. Meistä viidestä senioriehdokkaasta ei mennyt läpi kukaan. Ammatillinen profiili on entuudestaan tuttu: opettaja, arkkitehti, lääkäri, mutta paljon ääniä sai myös uusi ehdokas pappi Riikka Mattila!

Moni kokenut valtuutettu tai varavaltuutettu jäi ilman valtuustopaikkaa näissäkin vaaleissa, uskon, että heille löytyy jokin muu luottamustehtävä lautakunnissa tai muissa toimielimissä. Tämän vaalitulosken tekivät aktiiviset ehdokkaat ja heidän tukiryhmänsä.

Itselleni ja puolisolleni Pauli Välimäelle oli kunnia-asia lähteä vielä kerran ehdolle Vihreiden listalla, olihan meillä kokemusta ja näkemystä. Kirjoitimme poliittiset muistelmat ”Virastotalon valtaus”, sen sanoma kestää vaalien ylikin. Innostuimme kampanjasta ja yhdessä tekemisestä, tapasimme uusia innostavia ihmisiä, jotka toimivat yhteisöllisesti koko porukan eteen. Kiitos Tampereen Vihreiden toimiston ihanat naiset Noora Hinkkanen, Mira Isomäki, Tuuli Tomperi ja Kaisu Keisala-Kaseija, Yhtenä hyvänä esimerkkinä haluan nostaa esille myös Tampereen Seudun Vihreiden Naisten (TASVINA) puheenjohtaja Anna Moilasen, joka vaivojaan säästämättä teki töitä muiden hyväksi, kiitos Anna!

Seuraaviin kuntavaaleihin on aikaa neljä vuotta. Me emme varmaankaan ole ehdolla enää niissä vaaleissa, mutta toivomme, että seniorit näkyvät entistä paremmin Vihreän puolueen profiilissa niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin. Vihreys ei ole vain nuorten ja keski-ikäisten asia eikä vihreys saa marginalisoitua vain identiteettipoliittisiin kysymyksiin. Vihreitä on kehitettävä kaikenikäisten ja -taustaisten ihmisten yleispuolueena.

Itse jatkan vaikuttamista luottamustehtävissäni kahdessa kaupungin yhtiössä, jäsenenä Tamperen Vuokra-asunnot Oy:ssä ja puheenjohtajana Tampereen Sarka Oy;ssä, sekä näiden lisäksi Setlementti Tampereen varapuheenjohtajana, kirkkovaltuutettuna ja Martinus Säätiön hallituksessa.

Kiitos äänestäjille, tukijoille ja perheelle! Kiitos Pauli, me olimme toistemme ”tukiryhmä” näissäkin vaaleissa.

Näissä kuntavaaleissa näkyy korostetusti valmistautuminen soteen, vaikka päätöksiä ei siitä vielä ole, ja vaalitkin ovat vasta aikaisintaan ensi keväänä. Soten tuloa ennakoi kasvatuksen ja varhaiskasvatuksen teemojen korostuminen vaaliteemoissa, vaikka hyvinvoinnin teemoja ei voida tulevaisuudessakaan ulkoistaa kokonaan ”suuremmille hartioille”.

Lasten päivähoito tai kuten nykyään sanotaan, varhaiskasvatus, on tietysti tärkeä asia. Lasten subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon olen ollut taistelemassa Vihreän valtuustoryhmän kanssa takavuosina myös Tampereen kaupunginvaltuustossa. Varhaiskasvatuksen myötä hoivan rinnalle ovat tulleet pedagogiset painotukset. Silti olen edelleen sitä mieltä, että pienimpien lasten kohdalla pitäisi säilyttää myös mahdollisuus lasten kotihoidontukeen ja sen kuntalisään. Tämä periaate liittyy hoivan monimuotoisuuteen, sitä olin vaatimassa jo 1990-luvun alussa vaunumarssilla.

Päivähoidon monimuotoisuus on edelleen tärkeä asia. Monissa kaupunginosissa on pulaa päivähoitopaikoista, vanhemmat joutuvat kuljettamaan jälkikasvuaan pitkienkin matkojen päähän. Tässä tilanteessa joustavuutta tarjontaan saadaan yksityisten ja yhteisöjen tuottamista palveluista, kotihoitoa unohtamatta.

Omat lapseni ovat olleet päivähoidossa heti vanhempainvapaan (tai äitiysloma se taisi siihen aikaan olla) päätyttyä. Määräaikaiset työsuhteet ja asuntovelka eivät mahdollistaneet silloin kotiin jäämistä lapsia hoitamaan. Muistan itkeneeni eräänkin kerran bussipysäkillä eroahdistustani, kun lapsi oli jäänyt itkemään päiväkodin pihalle. Meillä kokeiltiin myös kolmeperhehoitoa, mutta onneksemme kaksi nuorinta lasta pääsi sittemmin kunnalliseen Montessori-päiväkotiin, josta avautui myös koulupolku Montessoriluokille.

Neljän pienen pojan mummona katselen asioita uudesta vinkkelistä. Kun perheessä on yksi lastentarhanopettaja ja kaksi opettajaa, arvata saattaa, että kasvatuksen merkitys ymmärretään ja sitä arvostetaan. Tästä huolimatta tai juuri tästä syystä, nuoret vanhemmat ymmärtävät myös loman merkityksen lapsen hyvinvoinnille.

Tosiasia kuitenkin on, että monet lapset joutuvat tänäkin kesänä olemaan loma-ajan hoidossa, kun heidän vanhemmillaankaan ei ole lomaa. Isovanhemmat saattavat asua kaukana tai heillä ei ole muuten tilaisuutta auttaa lastenhoidossa.

Kun omat lapseni olivat pieniä, he joutuivat olemaan kesäaikaan vieraassa päiväkotiryhmässä, mutta loman alettua meillä oli tapana matkustaa mummoloihin. Nyt meillä isovanhempina on hyvä tilaisuus jatkaa tätä perinnettä kutsumalla lastenlapset omaan kotiimme lomailemaan.

En ole näissä vaaleissa jalkautunut kaduille ja toreille kampanjoimaan kuin pari kertaa. Ikävä on tullut aikoja, jolloin vaalikopit oli pystytetty Keskustorille, kahveja keitettiin ja syötävää tarjoiltiin ohikulkijoille, ja juttu luisti. Nyt on toisin: maskit naamalla tuskin näkee ohi pyyhältäviä kaupunkilaisia, eivätkä hekään taida erottaa kovin hyvin ehdokkaita.

Viime viikonloppuna lähdin kuitenkin tervehtimään Vihreän liiton puheenjohtajaa Keskustorille, takavuosina olimme tavanneet Maria Ohisalon kanssa yliopistoyhteyksissä. Puheenjohtajan kampajakierros jatkui Hervantaan, itse suuntasin kotilähiöön Kaukajärvelle jakamaan Vihreiden vaalilehteä muutaman muun ehdokkaan kanssa.

Siinä S-Marketin edessä seisoessamme joku ohikulkija pysähtyi juttelemaankin, suurin osa paineli ohi kauppaan tai kaupasta, olihan koulujen lopettajaispäivä. Parissa tunnissa saattoi kuitenkin tehdä pikapäätelmiä tämän kaupunginosan äänestäjäprofiilista: yksi rouva sanoi potevansa huonoa omaatuntoa vaihdettuaan kepun persuihin, toinen kivahti vihaisena, että vihreitä on muutenkin liikaa. Mutta oli niitäkin, jotka antautuivat keskusteluun aluksi ehkä kriittisellä mielellä, mutta kun saivat kertoa asiansa ja kokivat tulleensa kuulluksi, mieli olikin muuttunut.

Jäin pohtimaan erilaisia äänestäjätyyppejä. Eräs vanhempi naisihminen näytti pahoittavan mielensä tarjotusta vaalilehdestä: hän oli äänestänyt samaa ehdokasta vuosikausia, eikä vaihtaisi toiseen. Jokainen ehdokas olisi onnellinen tällaisesta uskollisesta kannattajasta, mutta tällainen lojaalius taitaa olla katoavaa kansanperinnettä.

Tämä aika suosii markkinahenkistä basaaritouhua, jossa puolueet ja ehdokkaat kilpailutetaan keskenään, äänestäjä tietää olevansa kuluttajana kuningas. Tässä toimintaympäristössä ehdokkaat koettavat sitten sukkuloida saadakseen äänet itselleen: joskus se tapahtuu selkeän profiloitumisen kautta, joskus epäpyhemmin osaoptimoimalla ja leimaamalla muita ehdokkaita ja puolueita.

Uskollisen äänestäjän ja kuluttajaäänestäjän välimaastoon toivoisin kolmannen tyypin: kumppanin. Siinä puoluetta ja ehdokasta ei katsottaisi etäältä, vaan antauduttaisiin hänen kanssaan vuoropuheluun ja vuorovaikutussuhteeseen ainakin yhden vaalikauden ajaksi. Vaalien välissä vaihdettaisiin ajatuksia, rohkaistaisiin ja annettaisiin palautetta, ja kampanjoinnin aikana tuettaisiin kullekin sopivin tavoin. Tällaisesta itse tykkäisin.

Ennakoäänestyksen päätyttyä haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia niitä ihania ihmisiä, jotka ovat tukeneet minua tämän kampanjan aikana. Vaalipäivä on ensi sunnuntaina.

Miten inhoankaan ilmaisua: taitaa ”Parasta ennen -päiväys” olla ohi! Se mikä sopii maitokaupan hyllylle, ei sovi ihmisten luokitteluun, sillä tavallisesti tuo luonnehdinta kohdistuu naisiin.

En vielä edellisissä kuntavaaleissa pohtinut isommin ikääni: olin työssäkäyvä nainen ja perheenäiti. Nyt pohdin. Varmasti eläkkeelle jääminen käynnisti tämän pohdinnan, mutta syynä on myös ehdokkuus sadan ehdokkaan listalla, jolla meitä eläkeikäisiä on vain viisi. En valita, muut ehdokkaat ja toimiston väki kohtelevat meitä senioreita ystävällisesti ja palvelevat auliisti!

Galluppien mukaan Vihreät ovat tällä hetkellä suosituin puolue paitsi nuorten, myös jo viisikymppisten joukossa. Se on hieno uutinen! Mutta herättääkö nuorekas puolue luottamusta myös yli kuusikymppisissä? Jäin pohtimaan asiaa, kun juttelin Tampereen Keskustorilla ikäiseni naisen kanssa, joka etsi Vihreiden listalta nuorta ehdokasta, koska ”nuorissa on tulevaisuus”. Vanhemmat ehdokkaat edustivat hänen ajatelussaan ilmeisesti mennyttä maailmaa vailla tulevaisuuden toivoa. Onneksi Vihreässä puolueessa vaikuttavat edelleen liikkeen pioneerit Satu Hassista Heidi Hautalaan, Pekka Haavistoon, Osmo Soininvaaraan ja Pekka Sauriin.

En ole kovin aktiivisesti seurannut puolueiden vaalitenttejä, mutta puoluejohtajien puheenvuoroissa minua on jäänyt kiusaamaan ikäihmisten saama vähäinen huomio. Huolipuhe kohdistuu tällä hetkellä sinänsä aiheellisesti nuorten hyvinvointiin ja heidän mielenterveyskysymyksiinsä. Korona-aika on koetellut kuitenkin ankarasti myös vanhuksia. Havahduin tähän kuunnellessani Merete Mazzarellan ”Syksystä syksyyn”- äänikirjan, jossa hän kuvaa taitavasti koronavuotta oman ja lähipiirinsä kokemusten kautta.

Tapasin loppuviikosta Tesomalla entisen valtuustokollegan ja ”akka-akselin” voimahahmon Anneli Kivistön (sd.). Annelilla on ikää minua enemmän ja takanaan 40 vuotta kuntapolitiikassa. Hän kertoi lähteneensä vielä ehdokkaaksi näihin vaaleihin, kun joku ystävä kutsui häntä ”kokemusasiantuntijaksi”. Hienosti ajateltu: ihminen, joka on toiminut läheistensä auttajana ja avustajana vuosikaudet ja tuntee ikääntymisen merkit jo itsessäänkin, on totisesti hyvä kokemusasiantuntija myös päättäjänä! (Annelin haastatteluvideon voi katsoa Facebookista Tillikadun Teoksen sivulta).

Hyvässä valtuustossa on eri ikäisiä jäseniä. Pitkän poliittisen uran tehneet voivat olla suuri voimavara nuoremmille jäsenille, onhan heille karttunut paitsi käytännön kokemusta valtuustotyöstä, myös runsaasti sosiaalista pääomaa verkostojensa kautta.

Unohdetaan ”Parasta ennen”-puhe, itse ainakin uskon ja uskottelen olevani ”nainen parhaassa iässä”.