Blogi

Lauantaiaamu valkenee Rovaniemellä. Kolmen päivän lähiopetusjakso päättyy tänään ja ehdimme Heinosen Jarin kanssa illaksi kotiin Tampereelle, sillä Rovaniemellä Finnairin turvatarkastus tuskin tökkii samalla tavalla kuin Helsingissä torstaiaamuna.

Viikko sitten valmistelin puhetta Härmälä -päivään, jossa kerroin valtuustosyksyn haasteista, 40 miljoonan euron verotulovajeesta, kansanäänestysvaatimuksesta Rantaväylätunneliasiassa ja seuraavan kokouksen listalla olevasta Tietotekniikkakeskuksen liikelaitoksen palveluiden myymisestä. Tiistai-iltana oli valtuuston asukasilta Peltolammilla, jossa valtuustoryhmien edustajien tietoon tuotiin monia huolia alkaen alueen liikenneturvallisuudesta Pirkka-hallin nurmikenttäpysäköintiin ja hotellihankkeeseen. Ensimmäistä kertaa koin asukasillassa pyrkimystä aitoon vuoropuheluun valtuutettujen kanssa ilman isompaa syyttelyä ja nokittelua. Se johtui varmasti siitä, että paikalla oli monia Etelä-Alvarin jäseniä. Tavoiteltavaa olisikin, että nämä Alvarit toimisivat yhä enemmän välittäjinä alueidensa ja valtuustoryhmien välillä. Peltsulla kehitimme tähän rakenteenkin: Alvarin muistiot toimitetaan tästä lähtien kaikille valtuutetuille sähköpostilla.

Torstaiaamuvarhaisella luin bussissa Helsinki-Vantaalle Moroa, jossa Aki Taponen ehdottaa valtuustosalin takaseinälle vessoja, etteivät valtuutetut myöhästy äänestyksistä vessareissulla. Aki hyvä, valtuuston puheenjohtajakin ehti tässä kuulussa äänestyksessä kipaista naistenhuoneessa, vaikka niihin on tunnetusti pidemmät jonot kuin miesten vessaan. Sovittu viiden minuutin tauko venyi itse asiassa parilla minuutilla, kun valtuutettuja ei alkanut ilmaantua saliin. Toki valtuutetulla on oikeus käydä vessassa ja kahvilla milloin vain kokouksen kuluessa, mutta ihan oma moka on, jos sen vuoksi myöhästyy asian käsittelystä.

Aamulehti soittelee torstaina ja kyselee muistoja opiskeluajoilta. Luentotauolla ei muistu paljon muuta mieleen kuin Vespa, vaihtoehtoisen sosiaalipolitiikan yhdistys, jonka perustimme opiskelijakavereiden kanssa 80-luvun puolivälissä. Kotoa kuulen, että Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan 60-vuotisjutussa esitellään pääasiassa tiedekunnassa opiskelleita maisterijulkkiksia. No mitäpä mediaseksikästä olisikaan esitellä tiedekunnasta väitelleitä ja professuureja hoitavia kaupunginvaltuutettuja Heinosta ja Roivaista, mehän teemme vain akateemista perusduunia.

Eilinen taisi olla elämäni jännittävin päivä. Heräsin klo 04.30 aamutoimiin, jotta ehtisin kampaajalle ja Soili Wäreen meikattavaksi Zig Zagiin klo 06.15 ja siitä kaupungin autolla Turkuun Regean Bettina Lindroosin kanssa vastaan Ruotsin kuninkaallisia ja Tasavallan Presidenttiparia. Pidimme Bettinan kanssa molemmat pienen esitelmän junassa : minä Tampereen kehityksestä viimeisen 30 vuoden aikana ja Bettina kantasolututkimuksesta Tampereella. Vaikka puhe oli ollut valmis jo viikon ja Power Point-diat tehty sunnuntaina, tajusin tiistai-iltana, että esitys on liian pitkä. Kun lähdin nukkumaan puolelta öin, jäi Pauli muokkaamaan puhetta lyhyemmäksi.

Esitykseni meni omasta mielestäni ihan mukavasti, mutta nuori ja lahjakas Bettina oli aivan loistava. Hänen asiantuntemuksensa ja äidinkielenään puhuma ruotsi hurmasivat vieraat niin, ettemme meinanneet ehtiä ulos junasta Tampereen asemalla.

Kuljin koko päivän vieraiden matkassa Svenska Samskolanille, Raatihuoneelle, Muumilaaksoon ja Finlaysonin alueelle, Pauli liittyi seurueeseen lounaalla.

Lounastimme Raatihuoneella. Minut oli plaseerattu kuningatar Silvian ja Ruotsin suurlähettiläs Johan Molanderin väliin, Pauli tohtori Arajärven ja stadsrådet Christina Husmark Pehrssonin keskelle. Olin olettanut, että pormestari istutettaisiin arvopaikalle, mutta Ulkoministeriön protokollasäännöt eivät tunnista nähtävästi pormestarijärjestelmää. Hyvä kun saimme läpi ajatuksen, että pormestari on asemalla ja Raatihuoneella vieraita vastassa.

Minulla oli kesällä tilaisuus jo harjoitella tulevaa tilannetta, kun hovin ja presidentin kanslian väli kävi tutustumassa matkakohteeseen, ja lounastin heidän kanssaan Raatihuoneella. Vakuutuin siitä, että pärjään kouluruotsilla riittävän hyvin, vieraat puhuvat selkeästi ja ymmärtävät kyllä, jos joku sana on hukassa. Uskomatonta, miten vanhat taidot vetristyvät pienen treenaamisen jälkeen. Olin nuorena töissä ruotsinkielisillä paikkakunnilla, mutta onhan siitä jo 30 vuotta aikaa!

Hänen majesteettinsa kuningatar Silvia oli aivan ihastuttava pöytäseuralainen. Hän kertoi mm. hyväntekeväisyyssäätiöstään, mutta oli kiinnostunut myös minun taustastani. Presidentti Halonen oli puolestaan kiinnostunut mm. valtuuston voimasuhteista ja sukupuolijaosta.

Saattelimme päivän lopuksi Paulin kanssa vieraat lentokentälle. Kun palasimme kotiin, laitoimme saunan lämpiämään ja korkkasimme valkkaripullon ikimuistoisen päivän kunniaksi. Seuraavan aamun työmatka Kuopioon tuntui pikkujutulta tämän kokemuksen jälkeen.

Kaupunginvaltuuston pj. Irene Roivainen

Hallila -tapahtumassa 22.8.klo 13

”Kuulevatko poliitikot aidosti kuntalaisia vai ovatko vain kuulevinaan?”

Annetun otsikon sävy on haastava ja poleeminenkin: se sisältää jo epäilyksen siitä, mahtavatko poliitikot ottaa vakavasti kuntalaisia?

Lähdetäänpä liikkeelle ihan peruskäsitteistä. Jo käsitteen ”poliitikko” käyttö on omiaan luomaan välimatkaa kuntalaisen ja päättäjän välille. Itse ymmärrän niin, että kunnallisessa päätöksenteossa poliitikon kategoriaan voidaan lukea oikeastaan vain päätoimisina luottamushenkilöinä toimivat, eli pormestari ja apulaispormestarit sekä kansanedustajat.

Me muut olemme ”osa-aikapoliitikkoja”, jotka käytämme yhteisten asioiden hoitamiseen vapaa-aikaamme. Käytän itse mieluummin käsitettä luottamushenkilö. Eikö tässä olekin vahva sävyero? Puhe luottamushenkilöistä muistuttaa meitä siitä, että kuntalaiset valitsevat valtuustoon henkilöitä, joihin he luottavat. Poliitikostahan tulee mieleen lähinnä oman karriäärin itsekäs rakentaja. Jos lähdemme siitä, että kaupunginvaltuutetut ovat luottamushenkilöitä, valtuutettujen ja kuntalaisten välillä on lähtökohtaisesti luottamussuhde.

Mutta kuten elämässä voi käydä, voi tämä suhde – kuten muutkin suhteet – mennä karikolle. Miksi näin käy? Väitän, että yksi syy on se, että oma luottohenkilö valitaan väärän mielikuvan perusteella. Se on sama kuin paukauttaisi naimisiin postikuvaston kuvan perustella. Suhde vaatii sitä, että opitaan tuntemaan oma ehdokas kunnolla.

Kun se oma poliittinen suhde on löytynyt, on tärkeää pitää yhteyttä häneen. Valittuun on pidettävä yhteyttä vaalien välillä: kerrottava murheet ja kysyttävä, mitä tämä aikoo tehdä asioiden hyväksi. Mitä siitä tulisi, jos rakastuttuaan jättäisi kumppaninsa neljäksi vuodeksi unohduksiin?

Mutta aina ei tämäkään auta, vaikka valittu olisi kuinka taitava tai toimelias. Poliittisissa ryhmissä on oma nokkimisjärjestyksensä ja alakulttuurinsa: vallan kahvassa ovat usein kokeneimmat toimijat. Ryhmän avoimuudesta riippuu pitkälle, kuinka yksittäinen luottamushenkilö saa siellä äänensä kuuluviin.

Mutta jos hyvin käy, ryhmä ottaa asianne ajettavakseen ja vie sen muihin valtuustoryhmiin keskusteltavaksi. Näin saattaa käydä, jos vaikkapa kansalaisliike ottaa jonkin asian ajaakseen. Etenkin budjetin alla yksittäisillä asioillakin käydään kauppaa. Näin tapahtui mm. viime syksynä, kun Hallilan koulu saatiin säilytettyä. Kokemuksesta sanon, että asioita saa parhaiten läpi olemalla valtakoalitiossa. Sinänsä vierastan tätä hallitus – oppositio -asetelman tuloa kunnallispolitiikkaan. Demokratiaa on, että valtuustossa kuuluu kaikkien sinne valittujen ryhmien ääni.

Hyvät asiat, kuten koulujen ja päiväkotien tai Koukkuniemen Jukola-rakennuksen suojelu vaativat myös rahaa. Edes valtuustoryhmien yksituumaisuus ei riitä, ellei rahoitusjohtoa saada vakuutettua asian tärkeydestä: sillä etenkin nykyään he kysyvät, mitä otetaan pois. Eli tällaista nollasummapeliä.

Kuntalaisten kuulemiseksi järjestetään vuorokuukausin pormestarin ja valtuuston asukasiltoja. Ne ovat yksi tapa tulla keskustelemaan oman alueensa asioista. On toki vaarana, että näitä kuulemistilaisuuksia käytetään päätöksenteon legitimointiin, mutta itse näen ne tärkeinä vaikuttamisen väylänä.

Usein kuulee sanottavan, että poliitikot kätkeytyvät johtavien viranhaltijoiden selän taakse. Tätäkin varmaan tapahtuu, etenkin suurissa valtuustoryhmissä, joilla on rattaissa omia virkamiehiä, jolloin ei ehkä rohjeta kyseenalaistaa heidän näkemyksiään. Pormestarijärjestelmä antaa ensimmäistä kertaa kasvot luottamushenkilöperustaiselle päätöksenteolle ja on omiaan vähentämään virkamiesvaltaa. Viime valtuustokauden lopulla tekemämme johtosääntöuudistus palautti luottamushenkilöille valtaa, joka aiemmin oli delegoitu virkamiehille. Mielestäni delegointisäännöt pitäisi lautakuntatasollakin päättää kautensa lopettavassa toimielimessä, eikä uudessa, jota viedään kyllä niin kuin pässiä sarvista.

Kuntalaisella on paljon valtaa, jos sitä vain haluaa ja osaa käyttää. Äänestysprosentit kertovat siitä, ettei politiikka kiinnosta. Ongelma on mielestäni siitä, että kuntalaiset ovat ulkoistaneet politiikan ammattipoliitikkojen hoidettavaksi ja ovat vetäytyneet itse pois vaikuttamisesta. Vaikuttamiseen tarvitaan jatkuvaa poliittista työtä ja toimintaa kentällä: yhdessä tuumaamista ja asioista puhumista, esimerkiksi pitkäjänteistä järjestötoimintaa, niin poliittisissa puolueissa kuin asuinalueillakin. Tästä joukosta parhaat voimat nostetaan päättäjiksi, ”luottamushenkilöiksi”. Jos näin toimittaisiin, vaalirahoituskin tulisi kansan kädestä, eikä kuten nyt, gryndereiden tai muiden rahamiesten taskuista.

Onneksi täällä Hallilassa on ollut aina aktiivista asukastoimintaa ja hyvät yhteydet luottamushenkilöihin. Olette nostaneet omia asioitanne julkisuuteen ja lähteneet joukolla liikkeelle tarvittaessa. Se on myös tuottanut tulosta.

Valtuustokausi alkoi eilen vauhdikkaasti. Otin iltapäivällä vastaan Rantaväylän tunnelia vastustavan kansalaisliikkeen adressin. minkä jälkeen alkoi valtuuston kyselytunti ja lopulta valtuusto, joka kesti puoli kymmenen kieppeille.

Valtuustoa eniten puhuttanut asia oli Tietotekniikkakeskuksen liikelaitoksen palveluiden myynti. Asiaa on valmisteltu pitkin kesää kaupunginhallitusryhmissä, sillä välin kun rivivaltuutetut ovat lomailleet. Siltä varalta, etteivät valtuutetut joutuisi kesäterässä päättämään isosta asiakokonaisuudesta, pidimme jo maanantai-iltana asiasta tiedotustilaisuuden ennen ryhmäkokouksia. Lopulta asian lähempi puiminen jäi kuitenkin valtuustoryhmiin. Kesän kuluessa kaupunginhallitustasolla kävi selväksi, ettei In house -malli (kunnan yhtiö, joka myy pääosin kunnalle) tule kysymykseen, koska kehyskunnat ja PSHP eivät tulisi – virkamieskannanottojen mukaan – mukaan omistajina. In house -yhtiö ei voisi myöskään toimia markkinoilla, koska ulkoinen myynti ei saisi ylittää 10 %:a. Kaikesta huolimatta vasemmisto on pitänyt kiinni mallista loppumetreille saakka.

TIO -prosessi ansaitsee kritiikkiä kahdesta syystä. Asiaa on viety läpi nopealla aikataululla. Vaikka kiireelle on perusteensa (Turku on jo vastaavan päätöksen tehnyt kesäkuussa ja uhkaa ehtiä markkinoille ennen Tamperetta ja naapurikuntien tietotekniikkasopimukset päättyvät vuoden vaihteessa), olisi silti aina jätettävä aikaa demokraattiselle valmisteluprosessille ja keskustelulle. Kun tämä on jäänyt vaillinaiseksi, aletaan hidastaa päätöksentekoa, kuten kävi eilen, kun asia jätettiin pöydälle valtuustossa. Toki vanhoille valtuutetuille tämä oli uusintanäytös vuoden 2003 TIO -keskustelusta. Seutuhallituksen jäsenenä olisin toivonut myös kehyskuntien luottamuselinten päätöstä In house -malliin; nyt toimittiin kuntajohtajien linjausten perusteella.

Toinen kriittinen kohta koskee henkilöstön työsuhdeturvaa. Kun isojen yhtiöiden liiketoimintakaupoissa voidaan tarjota eripituisia työsuhdeturvia, miksi ei sitten kaupunki voisi edellyttää vuoden tai kahden työsuhdeturvaa? Päätösponsiehdotuksen muotoilu työsuhdeturvasta on viitteellinen, mutta ei sido mihinkään. Tässä olisi tarvittu eilen joustoa puolin ja toisin valtuustoryhmien välisissä neuvotteluissa. Kun kaupunginhallitustasolla ei aiemmin irtisanomissuojasta päästy tarkempaan muotoiluun, ei vasemmisto enää eilen suostunut neuvottelemaan vuoden työsuhdeturvasta. Lehterillä istuneille tiolaisille esitettiin näytelmä, josta ei ideologista hapatusta puuttunut.

Poliittinen arki on alkanut, edessä on haasteellinen syksy, jossa yksituumaisuus valtuustoryhmien kesken olisi enemmän kuin tarpeen. Mutta tämä ei tapahdu ilman aitoa yhteistyöhalua puolin ja toisin.

Palasin viime viikonloppuna pohjoismaisesta sosiaalityön konferenssista. Koko matkan ajan lähettelin huolestuneita tekstiviestejä kotiin. Vasta kotiin tultua sain tietää, ettei poliisi ollut edelleenkään tavoittanut häiriköinyttä miestä, joten parin viikon lähestymiskielto ei käytännössä ollut voimassa. Ystäviltä on tullut tukea ahdistavassa tilanteessa, tästä esimerkkinä Lemmetyisen Pentin sympaattinen viesti edellisen blogin yhteydessä. Myös monet valtuuston naiset ovat osanneet samaistua tilanteeseeni ja työtoverit sosiaalityön asiantuntijoina ovat kyenneet erittelemään taitavasti tilannetta.