Blogi

Olen innokas junalla matkustaja, tänäkin vuonna olen kulkenut raiteita pitkin töihin Poriin ja äitiä tervehtimään Kajaaniin. Kun sattuneesta syystä olen kuluvan kevään aikana pohtinut työuraani, näyttäytyy sekin matkana akateemisen työyhteisön pääraiteelta erilaisille sivuraiteille.
Ensimmäinen virkani Tampereen yliopistossa oli toimia sosiaalipedagogiikan yliassistenttina 2000- luvun alussa. Romaanisen kielialueen sosiaalipedagogiikka oli tärkeä, mutta lyhyeen loppunut avaus, koska se ei mahtunut sosiaalityön valtavirran suunnitelmiin.
Toinen laaja vastuualueeni oli vastata sosiaalityön erikoistumiskoulutuksesta Tampereen yliopistossa kahdeksan vuoden ajan. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta tämä tutkintoperustainen erikoisalakoulutus ajettiin alas ja korvattiin uudella ja ketterämmällä erikoisalakoulutuksella. Tohtorikoulutuksen rinnalla tällaiset ammatilliset koulutusohjelmat kuuluvat jo lähtökohtaisesti akateemisen yhteisön marginaaliin. Toisin kuin muut yliopistot, Tampereen yliopisto ei tässä vaiheessa vakinaistanut professoriaan, vaikka kelpoisuuteni professuuriin oli todettu kahdessa avoimessa haussa vähän tätä ennen.

Ja edelleen, nykyinen ja pian päättyvä Porin tehtäväkin näyttäytyy yhtenä sivuraiteena, kun päätehtäväni on kouluttaa ammattikorkeakoulun väylän kautta tulevia opiskelijoita maistereiksi ja suoraan työelämään. Harvemmin nämä opiskelijat hakeutuvat jatko-opintoihin, vaikka kykyjä ja taipumuksia heillä voisi ollakin.
Olen kuvannut katkonaista urapolkuani siksak-käyränä. Määräaikaisena työntekijänä olen ottanut vastaan aina uuden haasteen ja lähtenyt viemään hanketta eteenpäin. Kaikkia tehtäviäni on luonnehtinut opetuspainotteinen profiili, tutkimusta on tehty, jos sille on jäänyt aikaa; tutkimuksen suuntakin on välillä vaihtunut tehtävän vaihtuessa.
Sivuraiteen erottaa pääraiteesta se, että se johtaa syrjäkulmille, pois keskuksen silmistä ja mielestä. Sivuraiteelle lähdetään kuitenkin aina pääasemalta viemään yhteistä näkyä ja strategiaa eteen päin. Nämä pari vuotta Porissa ovat osoittaneet minulle, kuinka tärkeää työtä yliopistokeskuksissa tehdään eri yhteisöjen yhdyspinnoilla. Pieni työyhteisö on myös oma ekolokeronsa, jossa on työrauha ja hyvä yhteistyö eri tutkinto-ohjelmien välillä.
Olen vastuuopettajana koettanut vastata siitä, että opiskelijat saavat perusvalmiudet tutkimuksen tekemiseen. En jaksa uskoa, etteikö tälle olisi tarvetta jatkossakin, vaikka huippuretoriikka saattaa houkutella uskomaan, että huiput pärjäävät omillaan. Yliopiston tulos syntyy tutkimusrahoituksen ohella suoritetuista tutkinnoista, suoritetut tutkinnot tehokkaasta ohjauksesta.
Pendelöinti pääaseman ja sivuaseman välillä jatkuu vielä tämän kevään ajan. Vanha interreilaaja on omimmillaan. Olen ilmoittanut, etten tällä kokemuksella palaa yliopistonlehtorin tehtävään, jota en ole koskaan 100-prosenttisena hoitanut; näihin tehtäviin on jonossa nuoria, määräaikaisissa työsuhteissa olevia päteviä naisia.

Työasioista ei ole tapana avautua lähemmin julkisuudessa, mutta kun olen sivunnut työurani vaiheita blogeissani, niin lupasin jo ennen kesää päättää blogisarjani työkuulumisiin.

Aloitin työurani Tampereen yliopistossa projektitutkijana lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Viimeiset kahdeksan vuotta olen toiminut sosiaalityön määräaikaisena professorina. Tutkintoperustaisen erikoistumiskoulutuksen päätyttyä viime vuodenvaihteessa olin toivonut, että professuuriin kelpoisena olisin voinut jatkaa tällä paikalla työurani loppuun. Näin ei tapahtunut ja elin kevään eräänlaisessa välitilassa odottaen oman paikan ja profiilin löytymistä. Kesäkuun alussa sain yllättäen tiedon parin vuoden professorin tehtävän avautumisesta  Porin yliopistokeskuksessa, hain ja tulin valituksi. Jälkiviisaasti voisi todeta, että olisin ehtinyt saada Porissa enemmän aikaan, jos olisin tullut valituksi sinne jo kaksi vuotta sitten, eikä tehtävä olisi jäänyt heti kättelyssä määräaikaisten hoidettavaksi.

Määräaikaisen asema on toki lähtökohtaisesti heikompi kuin pysyvästi tehtävään valitun, mutta eipä tuo ole aikaisemminkaan hidastanut sitoutumista uusiin ja vastuullisiin tehtäviin. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja teen parhaani palvellessani Tampereen yliopistoa Porissakin. Nähtäväksi jää, onko hallintokokemukselleni ja verkostoilleni vielä käyttöä Tampereella.

Toivoisin, että akateemisissa yhteisöissä arvostettaisiin pitkää työkokemusta ja toteutettaisiin reilua henkilöstöpolitiikkaa. Olen huolestunut rekrytoinneissa erityisesti naisiin kohdistuvasta ikäsyrjinnästä ja painopisteajattelun sivutuotteena syntyneistä siiloista, jotka väistämättä sulkevat ulkopuolelleen osan työyhteisöjen jäsenistä. Ne sopivat myös huonosti nykyaikaan, missä korostuu monialainen osaaminen ja verkostomainen toiminta.

Kesäkuussa päättyi urani kunnallispolitiikassa. Aloitin sen 1990-luvun alussa sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsenenä ja päätin sen sosiaalineuvoksena. Nämä vuodet ovat olleet syventävät opinnot yhteiskuntapolitiikkaan ja kunnalliseen sosiaalipolitiikkaan ja myös sukellus paikallisiin verkostoihin.

Kunnallispoliittiset kirjaukseni päättyvät tähän. Toivon uusille päättäjille voimia perehtyä huolellisesti asioihin, ottaa suoraselkäisesti kantaa epäkohtiin ja rohkeutta seistä tehtyjen päätösten takana.

Tampereen kaupunginvaltuuston viimeinen kokous oli omalla kohdallani eilen. Vuonna 1999 alkanut ja neljä kokonaista kautta kestänyt ura on ohi. Olisin toivonut seesteistä päätöstä tälle kaudelle, mutta ”vanhojen rouvien” piti puuttua vielä yhteen pitkäaikaiseen epäkohtaan.

Valtuustouraansa päättävä kollega Tarja Jokinen (sd.) teki eilisessä kokouksessa valtuustokyselyn, jossa hän peräänkuulutti jääviyspykälää konsernisääntöön, niin ettei kaupungin tytäryhteisön johtoon kuuluva henkilö voisi kuulua kaupunginhallitukseen tai sen konsernijaostoon. Jokinen kysyi aivan perustellusti, kuinka voi valvoa itseään, jos istuu kahdella tuolilla samaan aikaan? Myöhemmin, varsinaisessa valtuuston kokouksessa Jokinen teki asiaa koskevan muutosesityksen, jota lämpimästi kannatin.

Jokisen kyselyyn oli saatu vastaukset liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Vuojolaiselta ja pormestari Ikoselta. Vuojolainen oli näkemyksissään hyvin samoilla linjoilla kuin Jokinen. Pormestari päätyi vastauksessaan tukemaan kaupunginhallituksen pohjaesitystä ja arvioi yhtiön johtoon kuuluvan henkilön jääväyksen riittävän niissä tilanteissa, joissa tämän edustaman yhtiön asia on esillä. Olimme Jokisen ja valtuutettu Sirkka-Liisa Virtasen (vas.) kanssa eri mieltä, sillä konsernijaostossa syntyy myös  yleisjäävyystilanteita. Mielestäni jääviyslausekkeen hyväksyminen ei olisi tarkoittanut kuntalakia tiukempaa menettelyä, vaan sellaista tulkintaa, jota mm. oikeusoppineet Prättälä ja Harjula edustavat.

Kyselytunnilla ei saatu vastausta siihen, onko esteellisyysasia ollut esillä liiketoimintajaostossa. Varsinaisessa kokouksessa konsernijohtaja Yli-Rajala vastasi tiedusteluuni toteamalla, että virkamiesten esitys jääviyslausekkeesta oli poistettu liiketoimintajaoston puheenjohtajiston, eli siis Kummolan (kok.) ja Aleksovskin (sd.) toimesta.

Olisin toivonut, että jääviyspykälä olisi hyväksytty uuden kuntalain hengessä. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Tarja Jokisen esitys hävisi selvin luvuin 44-16, tyhjää äänesti 7.    Kokoomuksen ryhmä asettui yllättäen vastustamaan esitystä, vaikka se on vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa noudattanut käytännössä  jääviyspykälää ”herrasmiessopimuksena”.

Koalitioneuvottelujen samanaikaisuus valtuustokäsittelyn kanssa sai salin varovaiseksi: äänestyksestä pelättiin muodostuvan koalitiokysymys.

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti siis eilen, ettei jääviyslauseketta tarvitse tässä vaiheessa kirjata konsernisääntöön. Edelleen on siis mahdollista toimia niin luottamushenkilönä kuin toimihenkilönäkin sekä tytäryhtiön johdossa että niiden toimintaa valvovassa konsernijaostossa (nykyinen liiketoimintajaosto). Tämä ei ole kaupungin edun mukaista. Sitä ei myöskään ole tilanne, jossa yhdellä luottamushenkilöllä on useita yhtiöpaikkoja. Oma henkilökohtainen etu ei saisi koskaan mennä yhteisen edun edelle. Eilen tämä mahdollisuus olisi voitu torpata, mutta tahtoa  siihen ei tältä  valtuustolta riittänyt. Käytävillä huhuttiin, että pienet ryhmät oli ostettu pohjaesityksen taakse luottamuspaikkoja lupaamalla, tämä jää nähtäväksi.

Paljon kokemusta poistuu Tampereen kaupunginvaltuustossa. Toivon uudelle valtuustolle rohkeutta tarttua vaikeisiinkin kysymyksiin

Olkoon tämä toiseksi viimeinen blogini Tampereen kaupunginvaltuutettuna. Ennen toukokuun loppua palaan vielä kertomaan kuulumisia työrintamalla, sitähän olen lupaillut jo pitkin kevättä.

Kun ennakkoäänestys käynnistyy huomenna, monella on varmaan ehdokas valmiiksi katsottuna, mutta jos ei ole, muutama pointti päätöksenteon tueksi:

1. Valitse ensin puolue tai poliittinen ryhmä, jonka arvot ja näkemykset ovat lähimpänä omiasi. Kallistutko enemmän oikealle, keskelle vai vasemmalle, oletko pikemminkin arvoliberaali kuin -konservatiivi, ajatteletko globaalisti vai lokaalisti?
2. Jokaisessa puolueessa ja ryhmässä on erilaisia ehdokkaita paitsi arvojen suhteen, myös elämänpiirin ja kokemusten osalta. Kannattaa etsiä omaa viiteryhmääsi edustava ehdokas.
3. Ehdokkaina on niin kokeneita luottamushenkilöitä kuin vasta-aloittelijoitakin. Mikäli haluat antaa äänen kokeneelle, äänestä valtuusto- tai lautakuntatyötä tehneitä ehdokkaita. Jos etsit vaihtoehtoa nykymenolle, kannattaa etsiä uusia kasvoja sillä riskillä, että läpimenomahdollisuudet ovat pienemmät. Olisi hyvä että uusillakin kasvoilla olisi kokemusta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
4. Valtuustotyössä tarvitaan yleispoliitikon taitoja kaavoituksesta hyvinvointipalveluihin. Talousosaaminen on plussaa. Yhden asian ehdokkaiden ongelma on siinä, että valtuusto käsittelee pääosin muita kuin tuota yhtä asiaa.
5. Soten myötä kunnallisessa päätöksenteossa korostuvat koulutuksen, kaavoituksen ja elinvoiman kysymykset. Mutta soteen on vielä aikaa, siirtymävaihe vaatii kuntien asiantuntemusta ja hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuuluu kunnalle jatkossakin, joten ääni kannattaa antaa myös sote-asiantuntijoille.
6. Vältä osaoptimoijia, jotka lupaavat tehdä toisin kuin puolue tai ryhmä, joita he edustavat. Tosiasiassa he haluavat kartuttaa vain omaa äänisaalistaan.
7. Suhtaudu epäillen ehdokkaisiin, joilla on omnipotentteja tavoitteita kumota jo tehtyjä päätöksiä, huutaa rosvoja kiinni ja laittaa ”kaikki uusiksi”. Saatat pettyä tuloksiin.
8. Politiikka on kompromissien tekemistä ja joukkuepeliä, yhteistyökykyisellä ihmisellä on paremmat menestymisen mahdollisuudet politiikassa kuin vastarannankiiskellä ja riidankylväjällä.
9. Älä luota sokeasti vaalikoneisiin, käy tapaamassa ehdokkaita vaalikopeilla ja -tilaisuuksissa.
10. Käy äänestämässä!