Blogi

Politiikan syksyä Tampereella leimaa ratikkahanke, joka on kaupunginvaltuuston pöydällä lokakuussa. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että hankkeen kannattajat ovat enemmistönä, myönteiset ryhmäpäätökset ovat kuitenkin vain Vihreillä ja Vasemmistoliitolla. Vuosikausia on tehty huolellista valmistelutyötä, mutta edelleen on kannoiltaan epävarmoja valtuutettuja yllättävän paljon. Autopuolue jyrää etenkin persuissa ja keskiryhmissä, mutta yllättäen myös SKP:n Jari Heinonenkin vastustaa sujuvaa joukkoliikennettä (Voi Jari, miten ne köyhät ja kipeät pääsevät nyt sujuvasti palvelujen piiriin?). Olen kuitenkin luottavaisella mielin, että valtuuston enemmistö uskaltaa ajatella tulevien sukupolvien etua ja päättää rakentaa ratikan.

Omalta osaltani kunnallispolitiikan syksy alkoi yllättäen toisella teemalla. Tampereen Särkänniemi Oy:n hallituksen jäsenenä sain osani some-ryöpytyksestä:  omissakin oltiin sitä mieltä, etten vihreänä olisi tilanteen tasalla delfiiniasiassa. Yhtiön entisenä puheenjohtajana rohkenen olla toista mieltä. Olin kuvitellut, että delfinaarion alasajo olisi suuri saavutus ja ilon aihe myös omassa ryhmässäni, mutta minun odotettiinkin ajavan Animalian linjaa, joka mielestäni oli tässä asiassa epärealistinen ja olisi johtanut delfinaarion toiminnan jatkumiseen epämääräisen ajan.

Työrintamalla ei toistaiseksi mitään uutta, pesäpallotermein ajolähtötilanne. Kuusikymppisenä naisena saa näköjään pitää tiukasti puoliaan akateemisessa maailmassa. Kun en ole palomies enkä musiikin maisteri, tarjolla ei myöskään ole vihreää oksaa kuntapolitiikasta luopuvalle.  Syksyn olen tutkimusvapaalla, ja se antaa mahdollisuuden huokaista ja katsella uusia haasteita.

Viime lauantaina saimme päätökseen kevään viimeisen lähiopetusjakson. Kohta on taas uunista ulos uusi koulutusryhmä valmiina työmarkkinoille erikoissosiaalityöntekijöiden tehtäviin, jos sellaisia on tarjolla. Ihan huippuporukkaa, työelämän kokemusta on jo takana, ja nyt kaupan päälle vielä lisensiaatin tutkintokin. Tämä syksyllä päättävä koulutusryhmä on myös alansa viimeinen, uusimuotoiset, lyhyemmät koulutukset ovat avanneet jo ensimmäiset hakunsa (www.sosnet.fi). Toivotaan, että kysyntää niihin riittää vielä vaiheessa olevassa sote-ympäristössä.

Yliopistomaailma keskittyy kasvavassa määrin huippututkimuksen painopistealueiden varaan. Tämä kehitys on jossain määrin perusteltua, mutta sen varjopuolena on siilojen ja raja-aitojen syntyminen yhteisöjen sisälle. Opetus perustuu tutkimukseen, mutta ei ole kuitenkaan sille alisteinen asia. Olen kiinnostuneena seurannut sivusta opetushyvinvointikeskusten suunnittelua, parhaassa tapauksessa niissä ylitetään raja-aitoja eri tieteenalojen ja tutkinto-ohjelmien välillä.

Kahdeksan vuoden urakka erikoistumiskoulutuksen vastuuopettajina ja määräaikaisena professorina alkaa olla takana. Olen huojentunut siitä, että opiskelijat ovat jaksaneet pysyä mukana opettajavaihdoksista huolimatta. Kaksi uutta, tehtäviinsä motivoitunutta kollegaa on tuntunut omassa työkuormassani suurena helpotuksena, heillä on nyt hyvät valmiudet aloittaa uusien koulutusten vastuuopettajina.

Omenapuiden kukkiessa katseet suuntautuvat tulevaan ja uusiin haasteisiin!

 

Sote –uudistuksen vaikutuksesta sosiaalityöhön ei ole julkaistu kovinkaan vakuuttavia analyyseja, enemmänkin ideologista pöhinää niin sosiaalisessa mediassa ja lehtihaastatteluissa esimerkiksi hallituksen yhtiöittämislinjauksia vastaan.

Vielä toukokuun aikana odotellaan professori Mats Brommelsin johtaman selvitysryhmän linjauksia asiakkaan mahdollisuudesta valita sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunsa. Väliraportissa esitellyissä malleissa esiintyvät myös ammattinimikkeet ”sosiaalityöntekijä” ja ”sosiaalineuvoja”, uskoisin, että pitkälti ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojan ansiosta. Aulikki Kananoja on osallistunut  laajemminkin soten valmisteluun, mikä käy ilmi mm. professori Heikki Hiilamon mainiosta teoksesta ”Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö. Mistä SOTE –uudistuksessa on kysymys?” (2015).

Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon tasavertainen kumppanuus on tärkeä lähtökohta, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt tosiasia, että sosiaalipalveluissa ei ole olemassa integraatiota perus- ja erikoispalveluiden osalta, kuten terveydenhuollossa on sairaanhoidossa. Ilmeisesti esimerkiksi vaativat huostaanotot kuuluisivat tulevaisuudessa  erikoispalveluihin. Kun olen lähes kahdeksan vuotta osallistunut erikoissosiaalityöntekijöiden kouluttamiseen, tiedän, ettei tällaisia vakansseja ole juurikaan nykyisessä palvelurakenteessa, toisin on esimerkiksi erikoislääkäreiden kohdalla.

Tulevassa palvelurakenteessa viidellä erva-alueella on keskeinen rooli sote -tutkimushankkeiden organisoinnissa; on kynnyskysymys, kuinka sosiaalityön tutkimus on näissä hankkeissa mukana. Sama haaste koskee tulevien hyvinvointikeskusten henkilöstörakennetta: kuinka vahvasti sosiaalityö on niissä edustettuina?

Kun oman työni ja kuntapäättäjän näkökulmasta olen koettanut hahmottaa tulevaa muutosta, olen havainnut, että kovin vähän tietoa on tarjolla ainakaan rivivaltuutetuille. Sote-uudistusta valmistellaan virkamiestyöryhmissä. Ainakin Tampereen seudulla vain valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat pääsevät aika ajoin seuraamaan valmistelua, mikä tarkoittaa melko kapeaa kärkeä myös poliittisesti.

Olen koettanut ymmärtää muutosta palvelurakenteen ja -verkon näkökulmasta. Tampereen seudulla muutos tarkoittaa sitä, että kaupungin sisäinen tilaaja-tuottaja –malli lakkaa toimimasta ja siirtyy itsehallintoalueen palvelurakenteeseen. Uuden julkisjohtamisen asemesta voidaan yhä selvemmin puhua Uudesta julkisesta hallinnasta (New Public Governance), jossa korostuu monimuotoinen palvelujen tuotanto, monituottajamalli, kumppanuus ja paikallisuuden ja yhteisöllisyyden merkitys. Kari Hakarin väitöskirjassa nämä askelmerkit on jo vuonna 2013 varsin selvästi kuvattu.

Kun viranomaistoiminta siirtyy itsehallintoalueille tarkoittaa tämä sosiaalipalvelujen osalta sitä, että sosiaalityö, sosiaalineuvonta, lastensuojelu sekä päihde- ja mielenterveystyö siirtyvät kunnilta itsehallintoalueille. Sama koskee terveydenhuollon osalta neuvoloita, mielenterveystyötä ja kotisairaanhoitoa. Nykyisille kunnille sotessa jää ennaltaehkäisevä rooli, eikä se olekaan mikään mitätön tehtävä, jos se otetaan vakavasti ja sitä resursoidaan riittävästi. Ratkaisevaa onkin, kuinka aktiivisen ja vastuullisen roolin kunnat ottavat tässä prosessissa, tässä siis poliitikoille valvottavaa.

Kun olen yrittänyt kuvitella, mille kentille yliopistot kouluttavat jatkossa sosiaalityöntekijöitä, olen päätynyt johtopäätökseen, että ensisijaisesti viranomaistehtäviin itsehallintoalueille. Mutta näen toisenkin suunnan. Sosiaalityöntekijöitä tarvitaan tulevaisuudessa ohjaamaan palveluprosesseja kaupunginosissa, tamperelaisittain lähitoreilla, olipa sitten kysymys ikäihmisten tai maahanmuuttajien palveluista. Lähipalvelujen tuottamisesta vastaavat varmasti pitkälle erilaiset yhteisöt järjestöistä seurakuntiin ja yrityksiin. Myös niiden palveluksessa toimii varmasti jatkossa yhä useammin sosiaalityöntekijä sosionomin koulutuksen käyneiden rinnalla.

Nyt tarvitaan aktiivista vuoropuhelua sosiaalityön paikasta tulevassa palvelujärjestelmässä. Tampereella suunnitellaan osaamis- ja hyvinvointikeskusta korkeakoulujen yhteistyönä, aiheesta Tampereen yliopiston ex-rehtori Kaija Hollin hyvä kirjoitus eilisessä (8.5.-16) Aamulehdessä.

 

 

Viime maanantain kaupunginvaltuuston kokouksen esityslista höynäytti taas kerran uskomaan, että tästä kokouksesta selvittäisiin nopeasti ulos. Kenelläpä olisi nokankoputtamisesta vaikkapa Tammelan palloilukentän perusteellisesti laaditusta kaavasta? No vaikka kellä, jos kuunteli Aarne Raevaaran ja Jari Heinosen puheenvuoroja. Nämä kaksi puhegeneraattoria pitivät salissa yllä suuren urheilujuhlan tunnelmaa parin tunnin ajan: ”Raevaara laukoo takavasemmalta, Heinonen taklaa toistuvasti , mutta apulaispormestari Salmi torjuu hyökkäykset kerta toisensa jälkeen ja  erotuomari Marin  puhaltaa lopulta pelin poikki”. Oikeasti moni pelimies ja -nainen olisi mieluummin istunut ottelussa Hakametsän hallissa Tapparan ja Oulu Kärppien ottelussa. Demokratialla on hintansa, ja hintaa tulikin tälle pykälälle.

Maija Kajanin ja Vihreän valtuustoryhmän palautusesitys paperittomien maahanmuuttajien terveystarkastusten järjestämisestä meni täpärästi läpi äänestyksessä; tärkeä asia kannattaakin valmistella huolella esimerkiksi yhteistyössä muiden suurten kaupunkien kanssa, kuten keskustelussa todettiin.

Atanas Aleksovskin odotettua eronpyyntöä kaupunginhallituksesta ei ole vielä kuulunut, vaikka hänet valittiin jo kuukausi sitten Kotilinnasäätiön toimitusjohtajaksi. Vaikka laki ei vaatisikaan, hyvään hallintotapaan tulisi kuulua se, ettei kaupunginhallituksessa, saati sen liiketoimintajaostossa, istu yhtiöiden edustajia, koska kh valvoo näitä yhtiöitä. Muut valtuuston pormestariryhmät noudattavat jo tätä periaatetta, vain Atso ja hänen ryhmänsä haraavat vastaan. Hyvään hallintotapaan tulisi kuulua myös soveltuvuustestit johtajahaussa. Näin ei tässä tapauksessa tehty, vaikka ennakkoon niin meille vakuuteltiin.

Atso muuten vaati valtuuston kyselytunnilla, että kaupunki ottaa tilinsä pois Nordeasta veroparatiisikytkösten takia. Nordean toiminta ei ole lain vastaista, mutta loukkaa moraalia ja hyvää hallintotapaa. Kai Atso toteuttaa johdonmukaisesti samaa periaatetta omalla kohdallaan?

Kaupungin tulisi kuitenkin tällaisissa asioissa toimia yhdenmukaisesti. Siksi taidan tehdä valtuustoaloitteen siitä, että Tampere uudistaa tältä osin hyvän hallintotavan ohjeensa ja noudattaa jatkossa sitä.

 

 

Tampereen kaupunginvaltuuston maaliskuun kokouksen kärkeen nousi sinänsä pieni, mutta periaatteessa merkittävä asia. Kaupunginvaltuutettu Harri Airaksinen (kok) oli valittu seudullisen Tredea-yhtiön toimitusjohtajan tehtävään, minkä vuoksi hän oli hakenut eroa sekä kaupunginhallituksen jäsenen että kaupunginvaltuutetun tehtävistä. Näin toimii suoraselkäinen valtuutettu. Kaupunginhallituksen jäsenyydestä kaupunginhallitus eroa esittikin, valtuutetun tehtävästä ei. Erolle ei esittelytekstin mukaan ole juridista estettä, mutta silti jäsen Aleksovski (sd.) oli esittänyt jäsenen Kivistö (sd.) kannattamana, ettei eroa myönnetä, ja tämä esitys oli hyväksytty yksimielisesti.

Kun Hanna Tainio (sd.) joku aika sitten anoi eroa kaupunginvaltuustosta, asia päätettiin nopeasti nuijankopautuksella, demaritkaan eivät vastustaneet esitystä.  Jokunen vuosi sitten, toimiessani  Tampereen Särkänniemi Oy:n puheenjohtajana, silloinen kokoomuslainen valtuutettu Miikka Seppälä valittiin sen toimitusjohtajaksi. Hänen edellytettiin eroavan välittömästi myös valtuutetun paikalta, vaikka hän olisi halunnut jatkaa siellä toimikauden loppuun.

Peräänkuulutin omassa puheenvuorossani kaupungilta yhtenäistä linjaa valintatilanteissa. Airaksisen kohdalla oli myös vahva seudullinen intressi. Kiinnostavaksi kaupunginhallituksen esityksen tekee se, että jo tuolloin tiedossa oli, että prosessissa oli samaan aikaan toisenkin yhtiön toimitusjohtajan tehtävä. Lehtitietojen mukaan juuri valtuutettu Aleksovski oli hakenut Kotilinnasäätiön toimitusjohtajan tehtävää. Eilisen valtuuston kokouksen aluksi puheenjohtaja onnitteli Aleksovskia valinnan johdosta. Totesin puheenvuorossani, ettei meillä ole valtaa valtuustossa yhtiöiden nimityksiin, mutta meillä on valta päättää, istuvatko yhtiöiden toimitusjohtajat kaupunginvaltuustossa. Emme voi palata aseveliakselin aikaan, jossa keskeisten valtuustoryhmien puheenjohtajat olivat kaupungin yhtiöiden toimitus-/toiminanjohtajia.

Tein vastaesityksen, jossa esitin, että valtuutettu Airaksiselle myönnetään ero valtuutetun tehtävästä. Sain taakseni 23 valtuutettua, mutta hävisimme selvästi äänestyksen. Eräissä puheenvuoroissa vedottiin kuntalaisilta saatuun mandaattiin, samanlainen mandaatti se on varavaltuutetuillakin, heitä on reservissä näitä tilanteita varten yhtä monta kuin varsinaisia valtuutettujakin. Päinvastoin voisi olla terveellistä harrastaa luottamushenkilöiden rotaatiota, sillä joillekin valtuutetuille on keskitetty melkoinen nippu erinäisiä tehtäviä.

Vaikuttaa siltä, että Airaksisen eron vastustuksessa ei ollutkaan kysymys vain Airaksisesta, vaan sillä haettiin linjaa Aleksovskin luottamuspaikkoja varten. Nähtäväksi jää, hakeeko ”Atso” eroa kaupunginhallituksesta ja -valtuustosta.  Uutta Kuntalakia valmisteltaessa jääviyden tiukentaminen on ollut yksi tavoite.  Sitä ennakoiden muut pormestarikoalition ryhmät, demareita lukuun ottamatta, ovat poistaneet yhtiöiden hallitusten jäseniä kaupunginhallituksesta. Ei kai ole tarkoitus, että jatkossa siellä istuisi myös yhtiöiden toimitus-/toiminnanjohtajia?